Evita-lehti lakkautettu vuonna 2013

Evita-lehti aikuisille naisille

Evita oli Bonnier Publications Oy:n julkaisema naistenlehti, joka oli suunnattu hyvinvoinnistaan kiinnostuneille keski-ikäisille naisille. Lehden ensimmäinen julkaisu oli maaliskuussa vuonna 2010 ja viimeinen elokuussa vuonna 2013.

Evita-lehden lakkautuspäätös tehtiin yt-neuvottelujen seurauksena.

Lakkauttamisen taustat

Evita-lehti ehti ilahduttaa naisia neljän vuoden ajan ja lehti ilmestyi 10 kertaa vuodessa. Toimitusjohtajan kommenttien mukaan lehti oli jäänyt kannattavuustavoitteista. Lehden mitattu levikki oli vajaat 29 000. Evitan lakkautuspäätös tehtiin kesäkuussa 2013 päättyneissä yt-neuvotteluissa, joiden seurauksena yritys irtisanoi 13 työntekijäänsä.


Vaihtoehtoja Evita-lehdelle

Vaihtoehtoisia naistenlehtiä esittelee esimerkiksi Kultuuriverkko. Kulttuuriverkko on Suomen kattavin lehtipalvelu, joka esittelee sekä lehdet että parhaat tilaajalahjat lehtitilauksiin.


Bonnier Publications Oy:n julkaisut

Evita ei ollut suinkaan ainoa Bonnier Publications Oy:n julkaisu. Kyseessä on kustannustalo, joka julkaisee aikakaus- sekä elämäntapalehtiä. Yritys kuuluu Bonnier Publications -konserniin, joka vaikuttaa kaikissa Pohjoismaissa. Bonnier Publications Oy:n julkaisemiin aikakauslehtiin kuuluvat Kunto Plus, Kotimikro, Digikuva, National Geographic, Tee Itse, Tieteen Kuvalehti ja Tieteen Kuvalehti Historia.