Julkaistu: 29.02.2012 | 23:13 | ele
Heräsin tänään pitkästä aikaa ennen kuutta. Oon onnistunut keräämään kellokortille miinusmerkkistä lukemaa, niin ajattelin nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä niitä pois. Miltä näyttää väsynyt 31-vuotias aamulla klo 5.30?

Yritän kasvattaa hiuksia ja tää välivaihe on ihan hirveä. Kun on paksut ja taipuisat hiukset, niin aamulla pää näyttää tältä. En voisi kuvitellakaan, etten kävisi aamulla suihkussa. Ei tuota pehkoa muuten saa ojennukseen. Erityisen ihana on tuo keskipääjakaus, joka muistuttaa 90-luvun hittikampausta, joka tunnetaan toisella nimellä "kotka on laskeutunut".
Aamun nautinto oli se eilen saapunut leipä. Aamupala on päivän paras ateria. En tajua niitä ihmisiä, jotka eivät syö aamupalaa.

Aamupalan jälkeen ryntäsin bussiin. Olin töissä ennätyksellisen aikaisin. Leimasin itseni sisään 7.08! Työpäivä oli hyvä, ensimmäinen tälle viikolle. Kyllä mä vähän jupisin siinä työpisteelläni erinäisistä asioista, mutta sain aika paljon aikaiseksi. Päivistä, jolloin ei saa kunnolla hommia tehtyä, jää huono fiilis. Toivottavasti huomennakin on hyvä boogie.
Töistä lähdin pyörällä. Ilma oli aivan ihana, mutta pyörätiet oli yhtä sohjoa, rapaa ja lunta. Ei se kyllä miellyttävää ole. Mieluummin pyöräilin niillä paukkupakkasilla kuin tällaisessa sohjossa, mutta toisaalta, ei mene enää kauaa, kun asfaltti on kauttaaltaan näkyvissä ja linnut livertää. Kevät tulee ja se on ihan parasta!
- Matka: 8.0 km
- Kesto: 29 min
- Syke: keski - 151 bpm, max - 164 bpm
- Kalorit: 251 kcal

Kotona laitoin pikaisesti lapsille ruokaa, kävin suihkussa ja menin päikkäreille. Väsytti ihan sairaasti. Oli tarkoitus nukkua 15 minuuttia, mutta nukuin sitten lopulta yli puoli tuntia. Oli tarkoitus siivota illalla, mutta enhän mä mitään jaksanut. Lapset onneksi siivosivat omat huoneensa ja mies raivasi olohuone-keittiö-eteinen-akselin. Josko viikonloppuna viimeistään puunaisi tämän taas ihmismäiseen kuosiin. Miten muut "isot" perheet saa pidettyä kämpän kunnossa? Vai meneekö kaikki mun virta tuohon urheiluhössötykseen?
Julkaistu: 28.02.2012 | 23:16 | ele
Aamulla olkapääkipu oli poissa, mutta tilalla ranteen särky. Ajattelin ensin, että olin nukkunut jotenkin huonosti käden päällä, mutta särky ei hellittänyt päivän aikana. Kävin sitten varalta näyttämässä kättä lääkärille. Otettiin oikein röntgenkuvat - ehjät ja hyvät luut oli. En mä missään vaiheessa epäillytkään mitään muuta. Lähinnä mun tavoitteena oli saada lääkäristä rannetuki, että pääsisin treenaamaan. Sain rannetuen ja meninkin sitten lääkäristä suoraan salille.
Ihan hyvä treeni oli, mutta ei mitään suuria tunteita. Vähän oli sellaista väkisin puurtamisen tuntua, mutta kyllä se taas tästä, kun jaksaa treenata.
Alkulämpö 12 min
Penkki 4 x 15 - eka ja vika pelkällä tangolla, kaks sarjaa 30 kg
Jalkojennosto 90° kulmaan ja ylös selinmakuulta 3 x 15
Kulmasoutu 3 x 12 - 12 kg/käsi
Hauiskääntö 3 x 10 - 7 kg
Pystypunnerrus 3 x 10 - 7 kg
Ranskalainen punnerrus 3 x 15 - 15 kg
Levypainon siirto puolelta toiselle jalat ylhäällä 3 x 20 - 10 kg kiekolla
Loppulämpö 15 min
- Kesto: 1 h 12 min
- Syke: keski - 128 bpm, max - 159 bpm
- Kalorit: 438 kcal
Kotiin tultua löysin paperikassillisen leipää. Olin ihan unohtanut, että esikoinen soitti päivällä "Fazerin lähettilään" käyneen. Oli ihana löytö, kun tulin nälkäisenä kotiin. Kassissa oli uutuustuotteita: vähähiilarista/proteiinileipää. Tein äkkiä itselleni kananmuna-salaatti-kurkkuleivän. Nams. Oli muuten oikeasti tosi hyvää leipää. Ihanan pehmeää ja maistuvaa, eikä yhtään kumista niin kuin joku muu aiemmin maistamani vähähiilarinen leipä.


Se leipä, jota maistoin, löytyy tuosta keltaisesta pussista. Voisin yrittää jaksaa ottaa kuvan ihan leivästäkin vaikka aamupalalla. Enhän mä nälissäni kyennyt kuvaamaan.
Julkaistu: 27.02.2012 | 19:47 | ele
Viime viikolla tuli treenattua aika hyvin. Oon tyytyväinen viikkoon.

Tänään on ollut pitkästä aikaa oikein tosi huono päivä. Jotenkin tosi turhautunut ja kiukkuinen olo. Oloa kuvaa hyvin se, että päivällä mun teki mieli tempoa itseäni turpaan. Heh. Mitäs pienistä. Eiköhän tämä PMS ala nyt hellittää.
Lähdin töistä juosten tyttöjä hakemaan. Kellokorttia leimatessa katsoin, että mulla on 50 minuuttia aikaa olla päiväkodilla. Kahdeksan kilometria 50 minuuttiin ei ole joka päivä mikään helppo tehtävä varsinkaan reppu selässä, mutta tänään irtosi hyvin. Purin kaiken kiukun ja turhautumisen rytmikkääseen askellukseen. Aamulla huomasin viitteitä hyvästä juoksupäivästä, kun spurttasin bussiin juostessa. Olisi voinut kuvitella, että lauantain kyykkyjen jälkeen jalka ei nouse mihinkään, mutta ehkä eiliset venyttelyt teki sen verran hyvää, että nyt on ihan tosi hyvä fiilis koko kropassa. Paitsi. Mä kaaduin taas. Tömähdin ihan loppumatkasta alamäessä perseelleni jäälle. Otin tietysti käsillä vastaan ja oikeaa olkapäätä rupesi jonkin ajan päästä kaatumisesta särkemään. Jospa se on vain jokin pieni lihasvenähdys.
Tänään kahdeksan kilometrin matkaan meni vähän yli 45 min. Rakastan hyviä juoksupäiviä. Tänään oli onneksi sellainen. Pelasti koko päivän. Nyt on hyvä mieli. Jännittää vaan tuo käsi. Miten käy mun huomiselle yläkroppatreenille?
- Matka: 8.0 km
- Kesto: 45 min
- Syke: keski - 155 bpm, max - 172 bpm
- Kalorit: 440 kcal
Julkaistu: 26.02.2012 | 20:22 | ele
Lapset katsoo lastenohjelmia ja mä istun koneella kuulokkeet päässä. En millään pysty kuuntelemaan Se Pikkuinen Lotta -leffan repliikkejä enää. Osaan ne jo ulkoa. Laadin tässä treeneihin sopivaa soittolistaa ja mietin tulevan tiistain yläkroppaohjelmaa. Oon aivan liekeissä viimeisimmistä treeneistä. Oon niin innoissani.
Suunnittelin tiistaille tällaista, toistot ja painot selviää vasta paikan päällä päivän kunnon mukaan:
Kulmasoutu käsipainoilla ehkä staattisesti puoli kerrallaan toinen jalka ylhäällä tai
näin, mut saas nähdä, jos tekee mieli nykiä isoja painoilla, niin sit pitää napata tanko
Dippi omalla painolla, joko kannatellen koko ruhoa käsien varassa tai penkin reunalla
Hauiskäännöt vasaramallilla (vihaan hauiskääntöjä)
Penkki
Vinopenkki käsipainoilla
Olkapäihin työnnöt kahvakuulallaVatsaa ja alaselkää vielä päälle



Kävimme päivällä tyttöjen kanssa pari tuntia käveleskelemässä. Pysähdyttiin puolessa välissä matkaa hörppäämään kuumat kaakaot. Oli aivan ihana keväinen ilma.
- Kesto: 2 h 5 min
- Syke: keski - 99 bpm, max - 144 bpm
- Kalorit: 328 kcal
Julkaistu: 25.02.2012 | 23:23 | ele
Tänään oli vuorossa treenipäivä. Menin salilla suoraan crosstrainerille, jota veivasin 45 min. Salille pölähti yllättäen ihana raskaana oleva ystäväni, jonka kanssa veivattiin vierekkäin ja vaihdettiin kuulumisia. Ihailen, miten hän jaksaa vielä treenata ja näytää niin terveeltä ja hyvinvoivalta. Olin ottanut kassalta Poweriin (body pump) kortin, mutta en sitten jaksanutkaan lähteä siihen rääkkiin. Päätin tehdä itse itselleni omat rääkit. Päätin tehdä tästä päivästä jalkapäivän. Tiistaisesta treenistä jäi sellainen olo, että haluan jossakin vaiheessa ruveta kokeilemaan mitä painoja oikeasti pystyn nostamaan ja siitä se sitten lähti.
Kyykyt 3 x 10 - 60 kg
Jalkojen nosto 90° kulmaan kannatellen omaa painoa 3 x 12
Yhden jalan maastaveto 20 kg kuulalla 3 x 10 /jalka
Sivutaivutukset 3 x 15 - 16 kg
Pohkeet istuen 3 x 10 - 30 kg
Bulgarialaiset yhden jalan kyykyt 3 x 10 - 20 kg
Hoover 2 x 60 s
Selänojennus 3 x 10 - 10 kg levypaino kädessä
- Kesto: 1 h 27 min
- Syke: keski - 133 bpm, max - 163 bpm
- Kalorit: 585 kcal
En oo tainnut koskaan ennen kyykätä 60-kilolla. Yllätyin miten kevyesti nuo sarjat meni. Ehkä mä lataan seuraavalla kerralla vielä vähän lisää kiekkoja. Seuraava treeni onkin sitten yläkroppaa. Pitäis suunnitella kuviot etukäteen. Aion yläkroppatreenissä kokeilla paljonko pystyn nostamaan penkistä 3 x 10 sarjaa. Minkä verran uskallan kokeilla? Ehdotuksia?
Olimme taas koko perheen voimin salilla. Helpottavaa, miten hyvin tytöt viihtyvät lapsiparkissa. Salmisaaren Elixiassa on ainakin tosi kivat lastenhoitajat.


Reeneistä ei oo taas kuvia. Eihän sitä ny kerkee kuvia ottamaan, ku treenaamassa ollaan. Mun pitäis tehdä soittolista treenejä varten, koska tänään tuli ihan liian lössöä musaa eikä mikään ei ole niin ärsyttävää, kun vaihdella biisejä koko ajan.
Tämä päivä on ollut kiva loppuun asti. Salilta tulimme kotiin saunomaan ja sen jälkeen lähdimme Bio Rex Selloon katsomaan Risto Räppääjää ja Viileää Venlaa. Menimme ensimmäistä kertaa koko perheen voimin leffaan ja oli kyllä ihana kokemus. Lapset tykkäsivät ja minäkin. Leffa oli tosi hyvä ja opettavainen. Taisin vuodattaa salassa pari kyyneltäkin.


Kotiin tultua vielä Putousta ja verkkarikeijoilua sohvalla kynttilöiden loimotellessa. Ollaan poltettu kynttilöitä aivan älytön määrä tänä talvena eikä vieläkään kyllästytä.
Julkaistu: 25.02.2012 | 00:41 | ele
Perjantai on mennyt tyylipuhtaasti möhötellessä. Hain typsyt päiväkodilta ja ajettiin suoraan kauppakeskukseen. Vedettiin illalliseksi subit ja lähdettiin sitten täydellä mahalla shoppailukierrokselle. Hellyin ostamaan esikoiselle hukkuneen kännykän tilalle uuden. Kosketusnäyttöpuhelimen, jollainen kuulemma "kaikilla on". Niin varmaan, mutta kun halvalla sai, niin mikäs siinä.

Itselleni löysin salihanskat ja ne nostohihnat, mutta kotona huomasin, että hihnat olivatkin nyrkkeilyhanskan alle suojasiteeksi tai vastaavaksi tarkoitettu. Ehkä mä keksin niille käyttöä. Ei sitä tiedä, jos nyt innostuisin kokeilemaan jotakin kamppailulajia, josta olen haaveillut yläasteesta alkaen.

Nyt mies viimeistään, vaihda sivua tai älä lue. Ostin ehkä seitsemännet kuulokkeet vuoden sisään.

Nyt unille. Huomenna olis tarkoitus reenata. Ihanaa! Motivaatio on ihan huipusssaan. Love it.
Paitsi ei vielä. Melkein unohdin kertoa sen äkillisen tarpeen joka tässä illan kähmeessä vielä tuli. Eli tarvitsen leuanvetotangon.

Leuanveto on laji, jota en vielä osaa yhtään. Viimeksi kun yritin (jouluna) sain vaivoin vedettyä kolme kertaa leuan tangon tasolle. Haastetta. Sitä mä kaipaan melkein asiassa kuin asiassa. Tässä siis uusi sellainen. Ja voisin myös ottaa kuvan naisen lihakset kaupantekijäisiksi.
Nukkukaa hyvin ja treenatkaa hyvin!
XOXO, Elina