Viikonloppu on mennyt ihan koomaillessa. Eilisen päivän pilasi koko päivän kestänyt järkyttävä päänsärky, joka ei lähtenyt pois, vaikka vedin nappia toisen perään. Olo koheni vasta iltakymmeneltä.
Tämä päivä meni toipuessa eilisestä päänsärystä ja ihmetellessä. Yhtäkkiä olikin ilta. Lähdin siskon kanssa pitkälle lenkille. Päällä oli hihaton toppi ja pyöräilyshortsit ja silti ihan hiki! Kesä! Sinne jäi lenkkipolulle ihan hirveä kiukku ja turhautuminen (PMS). Oksensin kaiken turhautumisen ja kiukun siskolle, jonka jälkeen pystyin keskittymään juoksemiseen ja fiilistelyyn. Nämä sunnuntailenkit ovat ihan parhaita ja nämä ovat takuuvarma kesän merkki, kun nämä taas ilmestyivät viikko-ohjelmaan. Sisko taas yrittää taistella vastaan, ettei lähtisi mun kanssa juoksemaan maratonia, mutta kyllä hän sen juoksee, hän ei vaan vielä tiedä sitä. :D
Lenkin jälkeen olo on ihan toinen kuin ennen lenkille lähtöä. Kyllä mun pääkoppa vaan tarvitsee liikuntaa.
Tämän päivän lenkin juoksin niillä mun matalilla Adidaksilla. Ne on muuten oikeesti tosi hyvät kengät! Niillä juoksu rullaa ihan eri tavalla kuin ennen. Kengät tuntuu jännän sukkamaisilta, koska kengän päällyskangas on trikoomainen. Kävellessä ei arvaisi, miten hyvät nämä on juostessa. Nimittäin Niket tuntuu taivaallisilta pelkästään seistessä, koska pohjan muotoilu on jotenkin niin jalkaa syleilevä. Samaa fiilistä Adidaksista ei tule, mutta voi sitä juoksun riemua näillä kengillä. Valehtelematta parhaimman tuntoiset kengät tähän asti. Toivottavasti mun jalat (lue: penikat) kestää juoksua näillä. Lenkin jälkeen taas perus kuviot – kylmää ja kuumaa suihkua ja kylmägeeliä. Vielä pitäisi jaksaa venytellä, mutta jotenkin kuminauhajumppa ja muut kuntoutuskuviot vei loputkin mehut.
Juoksu
Matka: 20 km
Kesto: 2 h 2 min
Syke: keski – 145 bpm, max – 159 bpm
Kalorit: 940 kcal
Viikon treenit:
Ma: 16 km + 15 min ratauintia ja reilu tunti muuta pulikointia
Ti: 16 km pyöräilyä
Ke: 8 km pyöräily
To: 8 km juoksu + 8 km pyöräily
Pe: 16 km pyöräilyä + kuminauhajuppa
La: Lepo
Su: 20 km juoksu + kuminauhajumppa
Tänään on kulunut 11 vuotta siitä, kun sanoimme nuorina ja hauraina toisillemme ”tahdon”. Tuona aurinkoisena toukokuisena päivänä Oulussa satoi lunta. Vuosien aikana on tapahtunut paljon. On syntynyt kolme ihanaa, erilaista, kaunista tytärtä. Olemme kasvaneet vanhemmiksi. Olemme kasvaneet ihmisinä ja persoonina. Olemme kasvaneet yhdessä, mutta erikseen. Olemme me, mutta emme ole me. Olemme Elina ja Risto, kaksi erillistä ihmistä, kaksi persoonaa.
Mieleen tulvii yhtäkkiä hirveä määrä muistoja. Ei voi estää kyyneliä tulemasta. Paljon hyvää ja kaunista, mutta myös sitä nurjaa. Elämää. Moni sanoo, ettei vaihtaisi päivääkään pois. Mä kyllä vaihtaisin muutaman päivän tai jopa kuukauden ihan mielelläni pois.
Vuosi sitten Pariisissa.
Kävelimme alttarille tämän tahtiin
Ja pois riemukkaampien sävelien saattelemana. Bach on musiikin kuningas!
Hääjuhlassa soitettiin tämä.
Rakastan sua, Risto!
Voi tunteiden vyöryä! Nyt pyyhin kyyneleet ja palaan tähän päivään.
Neljäs työpäivä takana ja oon ihan sairaan väsynyt. Töihinpaluu on sujunut aika leppoisasti, koska olen enimmäkseen vain istunut koulutuksessa eikä mun ole tarvinnut kauheasti istua koneella. Tiistaina tuli todettua, että käsi rasittuu todella paljon koneella istumisesta. Pystyn istumaan kaksi tuntia koneella ja sen jälkeen on pakko pitää tauko, koska käsi kipeytyy. Postaustahtikin on kummasti hidastunut. Leppoisasta alusta huolimatta olen työpäivän jälkeen ihan sairaan väsynyt enkä jaksa mi-tään. Kai tähän taas tottuu. Ollaan kyllä tehty paljon juttuja tällä viikolla, joten ei tässä ole ehtinyt iltoja istua koneella.
Eilen oli hieroja. Hierottiin jalkoja ja revittiin penikoita. Au! Jalat oli kuulemma yllättävän vähän jumissa siihen nähden kuinka paljon jalkatreeniä olen viime aikoina tehnyt. Nyt hieronnasta on muistona mustelmia jaloissa ja jaloissa sellainen olo kuin olisi tehnyt rankan treenin eilen. Siitä huolimatta juoksin aamulla töihin. Innoissani siitä, kun kiinnityskohta oli saatu kiskottua irti. Ei ollut hyvä idea, jalat tuntuivat juostessa tosi tukkoisilta ja penikat kipeytyivät uudestaan, vaikka juoksin lenkin taas Asicseilla. Mä luulen, että penikkavaivojen syynä on nuo molemmat uudet matalat lenkkarit. En nyt yhtään jaksaisi tällaisia vaivoja, mutta eipä se auta. Töissä laitoin kipeämpään jalkaan tiikeribalsamia, jota löysin työpöydän laatikosta. Tiikeribalsami tuntui ihanalta jalassa. Purkissa oli enää rippeet jäljellä. Mistä sitä saa lisää?
Aamulla oli ihana sää. Niin kesäistä, raikasta ja ihanaa!
Eilen illalla oli ihanan ystäväni babyshowerit. Pöydät notkuivat mitä ihanampia herkkuja ja talo oli täynnä naurua. Mä pysyn edelleen herkkulakossani. En enää jotenkin halua ajatella sitä lakkona, mä haluaisin ajatella, että tämä on mun uusi ruokavalio. Babyshowereissa oli tarjolla myös tosi herkullista raakakakkua. Mä herkuttelin sillä eikä enää tehnyt (niin paljoa) mieli niitä muita kakkuja ja karkkeja.
Tänään oli fysioterapia. Hyvin menee edelleen! :) Taas mä lähdin tuolta hyvällä mielellä pois. Nyt ollaan sellaisessa pisteessä, että kuminauhajumppaan ja muihin harjoitteisiin on vaikeampi löytää motivaatiota. Käden liikeradat riittää arkiaskareisiin ja käsi on enimmäkseen kivuton. Ei ole tavallaan mitään sellaista pakottavaa syytä tai muistuttajaa, miksi kuntoutusliikkeet pitäisi tehdä. En kuitenkaan tarkoita, että olisin jättämässä treenejä välistä tai luovuttamassa, mutta nykyään harjoittelut on helpompi unohtaa. Nyt pitää vaan enemmän aktivoitua niiden kanssa ja muistaa tehdä. Seuraava aika on viikon päästä ja sitten alkaa jo vähän voimallisempi harjoittelu. Punteistakin jo puhuttiin, jee!
Aamulla väärässä paikassa väärään aikaan, mutta hyvällä fiiliksellä kuitenkin. Ehdin mä sentään sinne oikeaan paikkaan ajoissa.
Kotiin pyöräillessä piti liikennevaloissa kääriä lahkeet ylös. Taas hymyilytti, kun tuntui niin kesältä.
Postilaatikossa odotti tällainen. Kiitos Hanna! Et arvannutkaan, miten oikeaan aikaan tämä kirja saapui meidän perheeseen! Meillä on ruoka ja ruuanlaitto nyt se juttu. Kirjoitan tästä aiheesta myöhemmin lisää.
Musiikkipostauskin on pitänyt moneen kertaan tehdä. Tällä hetkellä kuuntelen Daft Punkin uusinta levyä iTunesista streamina. Tää on ihana! Tunnistettavasti Daft Punkia, mutta paljon smoothimpaa. Tyylikästä. Menkää kuuntelemaan, jos tuo kolahtaa omaan musiikkimakuun.
Yritän pitää postaustahtia yllä, kunhan tokenen tästä koomastani.
Seitsemän viikon sairasloma päättyi tänään. Mua vähän jopa jännitti töihinmeno. Heräsin yöllä monta kertaa katsomaan kelloa. Aamulla heräsin kuudelta kellon soittoon. Tottelin puhelimen ruudulla lukevaa tekstiä: ”HERÄÄ! Ei mitään torkutuksia!” Leikin tehoäitiä ja laitoin pyykit kuivumaan, tyhjensin astianpesukoneen, lajittelin pyykit ja latasin pyykinpesukoneen valmiiksi iltaa varten. Pyöräilin töihin ja samalla ihmettelin, että onpa pyöräilijöiden määrä lisääntynyt viimeisimmästä työmatkapyöräilystä. Olin töissä puoli kahdeksan aikoihin ihan vain todetakseni, että mun kone on lukossa. Kun sain koneen auki, huomasin, etten muista salasanoja järjestelmiin. Sitten kun salasanaongelmat oli ratkottu huomasin, että yksi tärkeimmistä järjestelmistä oli alhaalla. Kulutin aikaa hillumalla vähän joka kerroksessa vaihtamassa kuulumisia ihmisten kanssa. Ehdin mä loppupäivästä tehdä vähän töitäkin. Ihan kiva pehmeä lasku. Huomenna sitten täysi höyry päälle.
Virkapirjon hissikuva vol. 34098476409
Äitiroolissa suoriuduin iltaan asti hyvin, pitää oikein erikseen mainita, kun kerrankin päivä (vielä maanantai) sujuu hyvin. Kotona ruokin murut, tosin eilisen jämillä, pakattiin uimavaatteet kassiin ja lähdimme uimahalliin pulikoimaan. Uimme 1,5 tuntia, joka on mun mielestä mitalin arvoinen suoritus. Kävin välillä lämmittelemässä radalla ja uin muutaman kiekan rintaa (15 min). Lapset voisivat uida loputtomiin. Joskus voisi ihan testata kauanko menee, että he olisivat ilman kitinöitä valmiita lähtemään pois.
Viimeinen viikonloppu ennen sairasloman päättymistä oli kiva. Yhdessäoloa, urheilua, hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Olen viime viikkoina ollut onnellisempi kuin tosi pitkään aikaan. Alkaa löytyä elämän tasapaino.
Nautinnollinen aamupalahetki smoothien ja laten seurassa
Kahvihetki Hietsun kalliolla
Käveleskelyä Kaivopuistossa auringonpaisteessa ja haaveilua purjeveneestä ja purjehtimisesta
Kynsien lakkausta. Keskimmäinen suunnitteli itselleen kynnet. Mä yritin toteuttaa parhaan kykyni mukaan.
Itse pysyttelin perinteisessä
Sitten vielä ajattelin ympätä samaan postaukseen viime viikon treenikoosteen.
Ma: Lepo
Ti: 1 h 20 min treeni (50 min crossaria, prässit, vatsat, askelkyykyt, sivuvatsat)
Ke: Lepo
To: Juoksu 8 km, pyöräily 8 km
Pe: 1 km rintauintia, 22,7 km pyöräily
La: 1 h 29 min treeni (crossaria, kuminauhajumppaa, sumokyykkyjä ja vatsoja)
Su: 45 min spinning + 22 min lihaskuntotreeni (prässi, vatsat, selänojennus, pohkeet)
Yhteensä 7 h liikuntaa
Laitan kuvina koko sairasloman treenipäiväkirjan HeiaHeian treenilokin muodossa. Kyllä sitä tuli liikuttua. Kevyesti aloitellen ja siitä sitten vähitellen tehoja lisäillen. Jaksan oikeasti joka päivä hämmästellä, miten hyvin kaikki on mennyt. Pystyn jo uimaan kilometrin rintaa, juosta puolimaratonin, pyöräillä… Vielä kun saisi listaan kevyet yläkroppatreenit, niin olisi täydellistä. Kuminauhajumppaa ei lasketa. :D Kyllä sekin päivä vielä tulee. Uskoisin, että vieläpä aika pian.
Ekat melkein kolme viikkoa leikkauksen jälkeen.
Seuraavat kolme viikkoa
Ja vikat viikot.
Jalkoja on tullut treenattua ihan kiitettävästi. Itse huomaan tarakan vähän pyöristyneen.
Äitienpäiväaamuna pysähdyin miettimään äitiyttä. Lapsille olen äiti, joka laittaa ruokaa, siivoaa ja tekee niiden kanssa juttuja. Lapsille en ole urheileva äiti tai äiti, jolla on lihaksia. Tämä on mulle tosi tärkeä asia. Olisin varmaan pillahtanut itkuun, jos äitienpäiväkortissa olisi ollut mainintaa mun urheilemisesta. Äitiys ja vanhemmuus on jatkuvaa kasvamista ja kipuilua. Koskaan ei ole valmis eikä koskaan ole täydellinen. Koko ajan tulee vastaan asioita, joita ei ole koskaan ennen kohdannut ja niistä pitää yrittää selvitä parhaalla mahdollisella tavalla. Aika kasvattava koulu, sanoisin.
Tämä on monelle täysin selvä asia, mutta sanon kuitenkin, olen arjessa paljon muutakin kuin sitä, mitä tänne blogiin kirjoitan. Haluan jakaa tänne positiivisia asioita ja kertoa omia arjen aikataulu/ruokailu/muita valintoja, jos niistä voisi olla jotakin iloa tai inspiraatiota teille lukijoille. Toki olen välillä ahdistunut, huolestunut, vihainen… Mutta usein nämä tunteet liittyvät henkilökohtaisiin asioihin, enkä kovin henkilökohtaisia asioita halua blogissa käsitellä. Olen joskus lähipiiriltäni kysynyt, annanko täysin väärän kuvan itsestäni blogin välityksellä. En kuulemma. Tällainen mä olen ja blogi ruokkii myös itseäni pysymään positiivisena ja optimistisena.
Olemme mieheni kanssa käyneet elämässä monia isoja asioita läpi. Oli niin vaikeita aikoja, että jopa lähipiiri luuli, ettei me päästä niistä yli. Matkaa on vielä näidenkin asoiden kanssa tarvottavana, mutta olemme jo ihan lähellä vuoren huippua. Kohta voimme tökätä lipun vuoren huipulle ja nostaa kädet ylös voittajina. Tässä me vielä olemme – yhdessä, tiiminä. Olen joskus sanonut, että olemme viiden tähden tiimi. Viisi jäsentä, viisi tähteä, täydellinen joukkue. Tähän mä uskon ja tähän mä pyrin.
