Aivan kamala päivä. En edes osaa eritellä miksi. Ilmassa saattoi olla myös eilisen itkuraivarin jäänteitä, vaikka eilinenkin pelastui illalla, kun pääsin valokuvauskurssille. Sain kuitenkin kasattua itseni ja oltua kurssilla ehkä ihan normaali. Valokuvaaminen on nyt ollut tapetilla, vaikka kameraan en ole juurikaan tarttunut. Tiistaina alkoi Teemalla Valokuvauksen huiput -sarja, jonka ensimmäinen osa tuli siis nyt tiistaina. Olin aivan vaikuttunut. Mikäli aihe kiinnostaa, niin kannattaa vääntää tiistaina klo 20 kanava Teemalle.
Tämän päivän pelasti mummojooga. Viimeksi haukuin sitä, mutta tänään se oli päivän pelastus. Tänään oli viimeinen kerta hathajoogakurssista. Pölähdin tunnille suoraan töistä, menin matolle selinmakuulle ja huokaisin. Kiitin tunnin jälkeen ohjaajaa, että tunnin jälkeen olo parani ja hän sanoi, että oli kuullut mun syvän huokauksen tunnin alussa. Tällä kertaa pääsin jotenkin syvälle sisuksiin, olin vain siinä hetkessä, hengitin, keskityin ja tein liikkeitä. Aivan täydellistä tuohon hetkeen. Jooga tekee hyvää. Keho ja mieli - molemmista täytyy pitää huolta.
Nyt menen pitämään huolta parisuhteesta. Sohvalle ->
Kirjoittanut Anonymous (ei varmistettu) La, 2012-01-28 11:23.
Blogissa on tainnut käydä uudistuksen tuulet kun ei tarvitse enää klikata "lue lisää" jotta koko blogiteksti tuli näkyviin. Purnasin siitä joskus:D Mahtavaa!!
Kävin kuin kävinkin tänään salilla. Olipa se ihanaa ja takkuista samaan aikaan. Mun kunto on huonontunut (yllättäen) tosi paljon. Ihan kuntokunto ja myös lihaskunto. Treenasin vanhaan tuttuun kaavaan ja latasin tankoihin lähes samat painot kuin aina ennenkin. Tiukkaa teki, mutta pystyin siihen. Kesken treenin päähäni välähti ajatus, että olisikohan mun pitänyt hyvässä kunnossa ollessani latailla ihan kunnolla lisää painoja. Ehkä ensi kerralla.
#5 10 am - aamu, joka vaan venyi ja venyi. Lapsille aamupalaksi höttöleipää ja maapähkinävoita, tämä on heidän viikonlopun spesiaaliherkku. Itse tyydyin vaatimattomampiin eväisiin: viiliä, mysliä, mehukeittoa ja iso kupillinen kahvia. Oon oppinut rakastamaan viikonloppuja ja viikonloppujen kiireettömyyttä. Ei tarvitse tehdä mitään erityistä, ei tarvitse mennä mihinkään. Sen kun vain on. Ah, ihanaa!
Bloggaaja
Endorfiinikoukussa
Olen 30-vuotias kolmen tytön urheiluhullu äiti. Rakastan endorfiineja ja olen riippuvainen niistä.
Blogini on lifestylepainotteinen, jonka
punaisena lankana on urheiluhulluus ja sen lieveilmiöt.
Ihanaa!
Blogissa on tainnut käydä uudistuksen tuulet kun ei tarvitse enää klikata "lue lisää" jotta koko blogiteksti tuli näkyviin. Purnasin siitä joskus:D Mahtavaa!!
Anonyymi: Jes, näin on! Ja
Anonyymi: Jes, näin on! Ja tapettitaustakuvakin on poissa. :)
Kirjoita uusi kommentti