Hyviä ajatuksia :) Yllättävän usein sitä tosiaan meinaa sortua ajattelemaan, että KAIKKI onkin yhtäkkiä paremmin silloin kun löytää hyvän asunnon/kumppanin/työpaikan/minkä vain. Ikäänkuin keskittää niin äärettömän suuren osan huomiostaan ja toiveistaan vain yhteen asiaan, ja lopulta sen saadessaan huomaa, että se "korjasi" tasan yhden tai pari epäkohtaa ja jätti muut ennalleen.
Jossain kirjassa näitä taidettiin kutsua keskeisyyksiksi. Jostain asiasta tulee elämässä niin "keskeinen", että kaikki muu alkaa pyörimään sen ympärillä, kunnes se on lopulta saavutettu.

Mitä teen väärin, kun tuollainen ajattelu aiheuttaa minulle olon ettei kannata tavoitella mitään, ettei millään ole väliä. Tulee olo, että on aivan sama tavoitteleeko mitään, sillä olen onneton jos tavoittelen jotain ja saavutan sen ja samoin olen onneton jos tavoittelen jotain ja en saavuta sitä. Eli ei kannata tavoitella mitään? Miten saan tämän ajatussolmun auki?

Ehdottomasti kannattaa tavoitella! Pointti oli ilmeisesti juuri siinä, että voit opetella olemaan onnellinen jo nykyisessä tilanteessasi, opetella pitämään niistä asioista jotka sinulla jo on. Tästä tilanteesta taas voi lähteä tavoittelemaan lisää haluamiasi asioita, asioita jotka nostaisivat onnellisuuttasi entisestään. On vain varottava laittamasta niihin liikaa toivoa, varottava odottamasta sitä, että ne kertaheitolla korjaisivat kaikki muutkin ongelmasi.

Mitä tulee siihen, että olet onneton kun et saavutakkaan jotain haluamaasi, niin epäonnistuminen on parasta mitä sinulle voi sattua. Joo, se tuntuu joka tapauksessa helvetin ikävältä, mutta samalla opettaa onnistumisen kannalta kriittisiä asioita. Epäonnistuttuamme näemme, mikä johti epäonnistumiseen ja osaamme välttää sen seuraavalla yrityksellä. Juuri epäonnistumiset kehittävät meitä, eivät suinkaan onnistumiset.

///Etkai Katri pahastu kun päden näin kovasti sun blogissa? Korjaan itseni pois vikkelään jos vähän niinkuin astun sun varpaille :)///

Jevgeni -- ei haittaa että pädet. :-) Vastauksesi perusteella ajattelet kuitenkin itsekin vielä että onni olisi kiinni ulkoisista jutuista.

Ei ole. Voit tässä ja tänään saavuttaa oman "huippuonnellisuutesi". Kyllä, ihan juuri nyt.

--

Koska onnen tunne lähtee sisältä, omista ajatuksistasi, et ihan oikeasti tarvitse mitään ulkoista juttua "onnellisuuden nostamiseen".

Se, että ajattelet tavoittelevasi "asioita jotka nostavat onnellisuutta entisestään" kertoo siitä, ettet anna itsesi kokea täyttä onnellisuutta tänään, koska yrität käyttää potentiaalista "suurempaa onnellisuutta" porkkanana juttujen tekemiseen.

--

Virhe tapahtuu siinä, kun havainnoimme virheellisesti että tekeminen tai asioiden saavuttaminen johtaa onnellisuuden tunteisiin.

Erehdys on luonnollista seurausta siitä, että tekeminen ja saavuttaminen saattaa johtaa AJATUKSIIN, jotka johtavat onnellisuuden tunteisiin.

--

Esim. jossain onnistuminen johtaa ajatukseen: "hei, mä onnistuin! Mä osaan! Mä olen hyvä!" => onnen tunne.

Esim. jonkun himoitun asian saaminen johtaa ajatukseen: "Oi, onpa tämä ihana! Jee! Tämä on nyt mun!" => onnen tunne.

Esim. toisen rakkaudenosoitukset johtavat ajatukseen: "Minua rakastetaan! Olen rakastettava!" => onnen tunne.

--

Mistä tietää että onnen tunne liittyy nimenomaan ajatukseen eikä asiaan tai toimintaan? Koska sama toiminto eri ajatuksella johtaa erilaiseen tunteeseen.

--

Esim. jossain onnistuminen silloin kun et itse arvosta tekemistä johtaa ajatukseen "no kuka tahansa nyt pystyisi tekemään tuon" => esim. neutraali olo tai jopa epäonnistumisen tunne

Esim. jonkun himoitun asian saaminen voi johtaa myös ajatukseen: "ei tää ollutkaan niin hyvä kuin mä luulin" => pettymyksen tunne.

Esim. toisen rakkaudenosoitukset silloin kun et usko olevasi rakastettava voivat johtaa ajatukseen: "se kettuilee" tai "se sanoo noin vaan että mulle tulisi parempi mieli" => rakkaudettomuuden tunne.

--

ANONYYMI kysyi miksi sitten tehdä mitään, jos ei tavoittele onnea.

Loistava kysymys!

Miksi pienet lapset tekevät jatkuvasti erilaisia asioita, vaikka eivät ymmärrä tulevaisuutta eivätkä siksi pysty pitkäjänteiseen toimintaan?

Uteliaisuudesta. Innostuksesta. Huvikseen. Koska äiti käskee. :-)

--

Vuonna 2008 huoneeni seinällä oli lappu, jossa luki: "Mitä tekisin tänään jos en yrittäisi tehdä keneenkään vaikutusta?"

Alkuun vastaus oli useimpina aamuina "en mitään". Vähitellen kun opin irrottamaan tekemiseni muiden miellyttämisestä tai vaikutuksen tekemisestä aloin huomata että kyllä mä haluan tehdä asioita -- ja osin samojakin asioita kuin ennen -- mutta tekemisen ilosta.

--

Jos olet pitkään tottunut tekemään juttuja vain siksi että luulet niiden tekevän sinut onnelliseksi, voi mennä hetki ennen kuin mielesi "kalibroituu" huomaamaan mitä kaikkea tykkäät tehdä ihan tekemisen ilosta.

Kysy itseltäsi:

-- Jos tietäisin satavarmasti olevani tulevaisuudessa onnellinen, mitä haluaisin tehdä nyt?

tai

-- Jos kaikki tekisi minut yhtä onnelliseksi, mitä tekisin?

Jos vastaus on ensi alkuun "en mitään", niin silloin se kertonee vain siitä, että olet piiskannut itseäsi niin pitkään tekemään juttuja (vähän) vastoin tahtoasi, että nyt on aika levätä.

--

Esim. itse en mene Supercoach Academyyn opiskelemaan koska kuvittelen sen tekevän minut onnelliseksi. Tiedän jo nyt, että olen silloin ihan yhtä onnellinen kuin olen nyt -- tai mitä olisin jos en menisi sinne.

Menen sinne mm. koska olen kiinnostunut oppimaan lisää valmentamisesta, koska toivon tapaavani uusia kivoja ihmisiä, koska saan siitä sertifioinnin joka tekee minusta vakuuttavamman valmentajan, koska olen utelias näkemään ovatko esim. Michael Neill ja Steve Chandler niin hyviä jätkiä kuin miltä vaikuttavat julkisen minänsä perusteella, koska tykkään Kalifornian auringosta enemmän kuin Suomen kaaoksessa ja koska jotenkin minun on saatava aikani kulumaan kuolemaa odotellessa... :-D

--

Onnellista päivää kaikille!

Epäonnistuminen on seurausta siitä, että asetamme etukäteen itellemme odotuksia ja kun ne eivät toteudu, kerromme itsellemme epäonnistuneemme => epäonnistumisen tunne.

Yhtä hyvin voisimme ajatella etukäteen: "mä kokeilen mitä tapahtuu jos teen parhaani" tai "mä kokeilen mitä tästä valinnasta seuraa"

=> kokeet eivät koskaan epäonnistu: olipa lopputulos mikä tahansa, se kertoo miten hommat toimivat -- tai eivät toimi.

Olen itse asiassa samaa mieltä, voin kyllä olla onnellinen juuri nytten, mutta onneni tulee hyvin pitkälti ulkoisten juttujen tavoittelusta.

Jos olen esimerkiksi ikävässä työpaikassa, onnentunteeni tulee siitä, että tavoittelen jotain muuta uraa. Jos olen tyytymätön vaikkapa kehooni, onnentuntenei tulee siitä, että teen töitä paremman kehon eteen.

Eli kyllä, voi olla onnellinen tässä ja nyt, mutta ainakin itseni kohdalla se on täysin riippuvaista ulkoisten asioiden tavoittelusta. Uskon että olisin onneton, jos en voisi kehittää itseäni ja pyrkiä kohti "parempaa".

Oletetaan, että olen ikävässä työssä ja silti onnellinen tavoitellessani toisenlaista työtä. Voin melko rohkeasti väittää, että pitkällä aikavälillä olen toisenlaisen työn saatuani onnellisempi kuin jos jäisin nykyiseen ikävään työhön. Siispä tarvitsen nimenomaan jotain ulkoista nostaakseni onnellisuuttani. Kyllä, olisin onnellinen jo nyt, mutta voisin olla onnellisempi mikäli tekisin asiat toisin.

Juuri tästä syystä en usko "huippuonnellisuuteen", koska aina voi löytää jotain uutta, mielenkiintoisempaa, parempaa, vaikka kuinka olisi fiiliksissä nykyisestäkin tilanteesta.

Elämä on matka, sillä ei vain ole mitään selkeää tavoitetta tai päätepistettä, eikä mitään ennaltamäärättyä reittiä jota olisi seurattava.

Kiva kun jaksoit vastata pitkästi :)

Unohdin näköjään kirjoittaa alkuperäiseen vastaukseen miksei elämä ole matka.

Elämä EI OLE matka -- monet meistä vain tykkäävät nähdä sen sellaisena.

"Elämä on matka" -ajattelun ongelmana on se, että siihen liittyy fiilis keskeneräisyydestä ja ajatus siitä, että olemme koko ajan valmistautumassa johonkin isompaan ja parempaan -- jota ei koskaan tule. Siihen liittyy myös ajatus siitä, että todellinen elämä on jossain muualla ja me olemme matkalla sitä kohti.

Niinpä elät koko elämäsi kokien että olet jossain välitilassa -- jatkuvan odotuksen tilassa -- jatkuvassa puutteessa.

Turhaan.

ELÄMÄ ON TÄSSÄ JA NYT. Olet jo perillä. Olet joka hetki perillä.

Ja joka hetki on uusi hetki -- jokainen päivä on uusi päivä.

Jevgeni, vastauksestasi näen, ettet edelleenkään oikeasti ole sisäistänyt (!) miten onnellisuus tulee sisältä päin. Ja se on OK. En ole vielä keksinyt tapaa sanoa asiaa tavalla, joka saisi sinut näkemään asian niin uudesta kulmasta, että kokisit aidon ahaa-elämyksen.

No, yksi juttu mikä tulee mieleen on se, mitä tarkoitat onnellisuudella?

Voihan olla että tarkoitat onnellisuudella sitä tunnetta, jota minä tarkoitan innostuksella ja inspiraatiolla. Sitä sähköistä tunnetta, jonka vallassa ollessani minun on vaikea pysyä paikoillani.

Se tunne mitä minä tarkoitan onnen tunteella ei ole yhtä energinen tila kuin innostus ja inspiraatio. Kuten kirjoitin, se, mitä minä pidän onnen tunteena on lähellä kiitollisuuden tunnetta. Rintakehäni tuntuu laajenevan ja täyttyvän valolla. Suuren onnen tunteen iskiessä minua itkettää ilosta ja tunnen olevani yhtä universumin kanssa.

Onnen tunne pysäyttää -- haluan olla tässä ja nauttia tästä hetkestä ja onnen tunteesta.

Innostuksen ja inspiraation tunne saa minut liikkeelle -- alan heti ideoida mitä kaikkea voin tehdä, minua naurattaa, haluan taputtaa käsiä yhteen kuin pieni lapsi, rynnätä liikkeelle jne.

Mielenrauha tai sisäinen hyvinvointi on perustila, johon palaan jos mikään muu tunnetila ei ole päällä. Se on melko neutraali, luottavainen ja turvallinen tytyväisyyden tila.

--

Ymmärräthän että ikävä työ on ikävä vain ja ainoastaan koska ajattelet että se on ikävä. Ehkä ajattelet niin, koska pelkäät että jämähdät paikallesi (ja koska kerrot itsellesi että paikalleen jämähtäminen on huono juttu) ja yrität näin pelotella itsesi etsimään uuden työn.

Toki on mahdollista että vanha työ ei innosta ja inspiroi sinua samalla tavalla kuin uusi työ -- mutta sillä ei ole mitään tekemistä onnen kanssa, ainoastaan innostuksen ja inspiraation kanssa.

--

Olisi kiva selittää tämä paremmin mutta nyt on mentävä.

Tuo onnen ja inspiraation vertaaminen osui hyvin. Tarkoitan onnella nimenomaan sitä tunnetta mitä itse kuvaat innostuneisuudeksi ja inspiraatioksi. Nyt kun ajattelee, on täysin totta etten ole aivan täysin inspiroituneessa ja innostuneessa tilassa mutta silti onnellinen, kiitos selvityksestä!

Ymmärränkö oikein, ettet näe elämää matkana siksi, että matkalla ollaan "välitilassa" eli keskeneräisiä? Onko keskeneräisyys mielestäsi aina jollain tavalla huono tai riittämätön olotila? Mielestäni elämässä on lähes mahdotonta saavuttaa aivan täyttä potentiaaliamme, jolloin pakostakin jäämme "keskeneräisiksi" ainakin jollain tapaa, mutta en koe tätä mitenkään huonona asiana. Mikä olisi mielipiteesi tähän?

Mitä tulee siihen, että onnellisuus tulee sisältäpäin, olen periaatteessa samaa mieltä, mutten aivan täysin. Luulen, että saamme onnentunnetta monista eri lähteistä, ja vaikka valtaosa siitä tuleekin sisältäpäin, myös ulkoiset tekijät osaltaan vaikuttavat. Eivät yhtä ratkaisevasti, mutta pienissä määrin kuitenkin.

Keskeneräisyyteen liittyy ainakin itselläni fiilis siitä että jotain puuttuu. Ja puutos ei mielestäni ole yhtä kiva, hedelmällinen ja innostava olotila kuin tyytyväisyys.

Kyllä minä voin sanoa ihan vilpittömästi kokevani todella usein että nyt käytän tässä tilanteessa koko potentiaalini. Kun esimerkiksi valmennan asiakkaitani, koen olevani 100 % läsnä ja toimivani parhaani mukaan. Ja se tuntuu huikean hyvältä.

Käytännössä aina kun teen parhaani käytän koko SEN HETKISEN potentiaalini.

Se että koen käyttäväni täyden potentiaalini ja antavani kaikkeni TÄSSÄ HETKESSÄ ei tarkoita sitä, ettenkö esimerkiksi 10 vuoden päästä löytäisi helpommin oikeita kysymyksiä ja saisi nopeammin valmennettavani tajuamaan mitä tarkoitan.

Totta kai kokemus ja uusi tieto tekee minusta hieman erilaisen valmentajan kuin mitä olen tänään. Oletettavasti se tekee minusta ainakin kokeneemman ja tietävämmän valmentajan.

Toisaalta voi olla että kokemuksen myötä saatan menettää innostusta ja kyvyn nähdä jokaisen asiakkaan ja tilanteen ns. tuorein silmin => tulen siinä mielessä vähemmän avoimeksi valmentajaksi.

Sen jälkeen kun tajusin ettei elämä tosiaan ole matka (ellen kerro itselleni niin), en koe enää olevani matkalla paremmaksi valmentajaksi. Olen tänään tällainen valmentaja ja 10 vuoden päästä toisenlainen valmentaja.

Toisin sanoen en koe että olisin tällä hetkellä jotenkin keskeneräinen valmentajana tai ihmisenä. Olen tänään paras mahdollinen Katri Manninen ja paras mahdollinen inspiraatiovalmentaja mitä tällä elämänkokemuksella voi olla.

--

Et ole samaa mieltäni kanssani onnentunteesta, koska et vieläkään näe sitä mitä yritän sinulle näyttää. Ja se on edelleen ihan OK. :-D

Kokeillaan vielä yhtä vertausta:

Se, että kaikki hauet ovat kaloja ei tee kaikista kaloista haukia.

Se että kesäisin syödään enemmän jäätelöä ja hukutaan enemmän kuin talvella ei tarkoita että hukkuminen lisää jäätelönsyontiä.

Se, että tietyt tilanteet ja asiat herättävät meissä ajatuksia, jotka luovat onnentunteen, ei tarkoita sitä että tilanteet ja asiat luovat onnentunteen.

Tietty juttu tuntuu herättävän sinussa automaattisesti onnentunteita, koska jossain vaiheessa elämääsi olet oppinut tai päättänyt, että se on hyvä juttu.

Jollakulla toisella ko. mielleyhtymää ei ole syntynyt, eikä sama juttu herätä hänessä onnea.

Totta kai on täysin OK hankkia elämään enemmän juttuja, jotka laukaisevat automaattisesti hyvät ajatukset ja sitä kautta onnentunteen -- mutta on myös tärkeää ymmärtää, että voit kokea onnea ilmankin näitä asioita.

Jos alat kuvitella, että nimenomaan ja ainoastaan nämä asiat tuottavat sinulle onnen, näiden asioiden menetys tai puute tekee sinut onnettomaksi.

Jos taas ymmärrät että onni on kiinni ajatuksista eikä asioista, voit helposti kokea onnea tässä ja nyt ihan vain huvin vuoksi ja siitä riippumatta onko käsillä juuri nyt juttuja, jotka laukaisisivat automaattisen onnellisuudentunteen.

Minulle onnentunteeseen riittää yleensä ihan vain ajatus siitä, että olen elossa tai siitä, että maailmassa on niin paljon kauneutta.

--

Vielä yksi vertaus: kertomalla itsellesi ettet ole vielä käyttänyt täyttä potentiaalia tai että sinun pitää saada tai saavuttaa jotain tunteaksesi itsesi täydellisen onnelliseksi, olet kuin nälkäinen mies, joka heittää kädessään olevan leipäpalan kuilun toiselle puolelle, jotta saisi itsensä menmään kuilun yli. Eikö olisi fiksumpaa päättää mennä kuilun yli, syödä leipä ja sitten vain toteuttaa päätöksensä ihan vain siksi, että on tehnyt sen?

Mulle selvisi jo aika monta vuotta sitten, että voin hyvin olla "täydellisen onnellinen", mutten koskaan täydellisen tyytyväinen. Tieto helpottaa elämää kummasti :D

Noniin, nyt pääsin pikkuhiljaa sisään tuohon! Kun sen noin laittaa niin kyllä, olen ehdottomasti samaa mieltä. Tästä sitten syntyykin tälläinen ajatus:

Tärkein syy itseni kehittämiselle on juuri mainitsemani keskinkertaisuus, se, että tiedän voivani olla paljon enemmän kuin olen. Onko sinusta mahdollista, että täydellinen tyytyväisyys nykyiseen tilanteeseen voisi jonkun tapauksessa vähentää halua kehittää itseään, koska hän olisikin jo tyytyväinen kaikkeen. En suinkaan pidä itsensä kehittämistä itseisarvona, mutta kuitenkin äärimmäisen oleellisena asiana mahdollisimman hyvän elämän kannalta.

Mikä saa sinut kehittämään itseäsi ja taitojasi, mikäli olet täydellisen tyytyväinen jo nykyiseen tilanteeseen?

Jevgeni -- sinä et pysty olemaan tässä hetkessä yhtään sen enempää kuin olet. SINÄ et ole keskinkertainen. Sinä olet jo täysin ehjä ja hyvä -- niin kuin olet aina ollut ja tulet aina olemaan.

Voi olla että taitosi ja tietosi jossain asiassa ovat keskinkertaiset, mutta ne paranevat ajan myötä harjoittelemalla ja oppimalla lisää.

Sinun ei tarvitse kertoa itsellesi että "voin olla enemmän kuin olen" harjoitellaksesi ja oppiaksesi enemmän. Riittää että päätät harjoitella ja oppia enemmän ja sitten teet sen. Mikä takaa että teet jotain? Se, että aidosti haluat sitä.

Mikä saa minut esimerkiksi harjoittelemaan parisuhdetaitoja ja oppimaan lisää ihmismielestä? Tätä nykyä tiedonjano, uteliaisuus ja oppimisen ilo.

Joo -- ennen vanhaan olen todellakin ajatellut että "en käytä vielä koko potentiaaliani" ja "sitten kun opin hallitsemaan tunteitani paremmin niin olen parempi ihminen => tyytyväisempi". Samoin olen käyttänyt tyytymättömyyttä piiskana jotta en pysähtyisi ja "lopettaisi kehittymistä".

MUTTA mites kun tilanteet koko ajan muuttuvat kuitenkin? Me vanhenemme, näemme unia, kohtaamme uusia ihmisiä, ajattelemme ajatuksia, menemme eri paikkoihin, teemme eri juttuja.

Jopa silloin kun teemme näennäisesti samoja juttuja, se kerta kun teemme sen on ihan uusi kerta.

Esimerkki: ajat ensimmäistä kertaa elämässäsi polkupyörällä. Olet todella huono. Ajat toista kertaa elämässäsi polkupyörällä. Koska olet ajanut jo kerran aiemmin polkupyörällä, osaat nyt ajaa vähän paremmin.

Periaatteessa teit kaksi kertaa saman asian, mutta kumpikin kerta oli erilainen. Kumpikin kokemus muutti sinua vähän paremmaksi pyöräilijäksi.

Yrititpä tai et, NÄMÄ SANAT LUKIESSASI olet jo hieman erilainen ihminen kuin olit aloittaessasi tämän viestin lukemisen. Mielessäsi on käynyt uusia ajatuksia -- ja hyvällä tsägällä jokin niistä on saanut sinut näkemään koko itsesi ja elämäsi uudessa, lempeämmässä valossa.

Tarkoittaako se sitä että olit 30 sekuntia sitten jotenkin huonompi tai vajavaisempi ihminen kuin mitä olet nyt? Ei. Olit ihminen joka ajatteli ehkä elämästä vähän eri tavalla kuin ajattelee nyt.

Minä olen elämääni täysin tyytyväinen juuri nyt. Mutta se, että olen tyytyväinen tähän tilanteeseen ei tarkoita sitä, että jotenkin lakkaisin olemasta tai muuttumasta tai tekemästä mitään.

Itse asiassa: jos nyt en tekisi yhtään mitään, tilanne muuttuisi joka tapauksessa, mutta huonompaan suuntaan.

Vaikka tekisin näennäisesti samoja juttuja kuin ennenkin, käytännössä asiat silti muuttuvat -- lapseni kasvaa, minä saan uutta tietoa, kulutan rahaa ja tienaan sitä lisää. Kirjoitan uusia blogiposteja, kohtaan uusia tilanteita puolisoni kanssa.

Silloin kun vuokrasimme nykyistä asuntoamme, olin tyytyväinen siihen, että saimme asua täällä eikä tarvinnut ottaa lainaa. Vuokraemäntämme halusi myydä asunnon. Koska halusimme yhä asua täällä, otimme lainan ja nyt omistamme asunnon. Nyt olen tyytyväinen siihen, että asunto on omamme ja voimme tehdä täällä periaatteessa mitä huvittaa.

Tällä hetkellä olen asuntoon erittäin tyytyväinen. Toki keittiö voisi olla hienompi, mutta koska nykyinen budjettimme ei riitä sen uudistamiseen, olen tyytyväinen keittiöön sellaisenaan. Sinä päivänä kun budjetissamme on varaa keittiöremonttiin, remontoin sen, koska tilanne on erilainen -- tai jos jonain päivänä tunnen puhdasta halua hienompaan keittiöön, sitten budjetoin rahamme toisin.

Tällä hetkellä asunto riittää tarpeisiimme. Jos perheemme kasvaa, se saattaa tuntua liian pieneltä. Sitten keksimme asiaan ratkaisun -- mutta minun ei tarvitse miettiä asiaa nyt, koska se ei ole ajankohtainen. Toisin sanoen minun ei tarvitse haaskata energiaa sen ajatteluun, että asunto jää EHKÄ joskus tulevaisuudessa pieneksi.

Olen tänään täysin tyytyväinen tietotaitooni valmentajana. Nykyiseen kokemukseeni nähden olen todella hyvä valmentaja. Minun ei tarvitse mitenkään erityisesti yrittää olla parempi valmentaja tai uskotella itselleni että olen tyytymätön taitoihini kehittyäkseni valmentajana.

Jokainen valmennuskerta -- ja jokainen kerta kun ajattelen valmentamista -- opettaa minulle automaattisesti lisää siitä. Vastaavasti oletan että Supercoach academy auttaa minua näkemään valmentamisen, valmennettavat ja itseni uudessa valossa -- tai ainakin vahvistaa sitä, miten näen valmentamisen.

Totta kai myös minussa syntyy useita kertoja päivässä halu muuttaa jotain:

-- Jos olen nälkäinen, minussa herää halu tulla kylläiseksi eli syödä.
-- Jos olen väsynyt, minussa herää halu mennä nukkumaan.
-- Jos minulla on hiljainen hetki, minussa herää halu tsekata tiettyjä nettisivuja.
-- Jos luen nettisivuilta kiinnostavasta valokuvaohjelmasta iPhonelle minussa herää halua ladata ohjelma.
-- Jos lataan ohjelman puhelimeeni minussa herää halu ottaa valokuvia.
-- Jos näen että kuvat ovat hienoja, minussa herää halu jakaa ne muiden kanssa.
-- Jos olen pitkään paikallani, minussa herää halu liikkua.
-- Jos kotona on riittävän sotkuista, minussa herää halu siivota.
-- Syksyn tullen minussa näyttää heräävän halu oppia uutta.
-- Tuntiessani tietynlaista yhteenkuuluvuutta mieheni kanssa ja ihastellessamme yhdessä lastamme minussa herää halu tehdä toinen lapsi mieheni kanssa
-- Ajatellessani Suomen pitkää ja pimeää talvea minussa syntyy halu lähteä Kalifornian aurinkoon paistattelemaan ja kavereita tapaamaan.

Mutta nämä halut syntyvät ilman, että minun pitää erikseen kertoa itselleni olevani tyytymätön. Ilman että etsimällä etsin epäkohtia elämästäni. OK, voi olla että jossain määrin haluni kumpuaa tyytymättömyydestä, mutta halu ohittaa tyytymättömyyden tunteen niin nopeasti, etten edes itse huomaa sitä.

Mikä on halun ja tyytymättömyyden ero?

Mieti asiaa johon olet tyytymätön. Kiinnitä huomiota kehoosi, missä tyytymättömyyden tunne tuntuu?

Mieti jotain suloisen ihanaa asiaa, jota haluat ja jonka ajattelu täyttää sinut innostuksella ja innolla -- esimerkiksi jo buukkaamaasi matkaa, ateriaa jonka aiot syödä kohta, kavereiden näkemistä tänä iltana. Miltä kehosi nyt tuntuu?

Tyytymättömyys tuntuu ainakin omassa kehossani kutistavana, harmaana, kylmänä, kalvavana tunteena. Aito halu tuntuu iloisena, kuplivana, valoisena ja kevyenä tunteena.

Minun kokemukseni on se, että tyytymättömyydellä itseäni motivoiminen ei toimi kauhean kauaa. Se herättää minussa vastarintaa ja ketutusta. Se saa muutoksen tuntumaan raskaalta ja ahdistavalta. Se jähmettää ja hidastaa.

Aito halu vetää minua eteenpäin. Energisoi ja auttaa keksimään ratkaisuja. Saa silmäni sädehtimään ja olon kevyeksi. Tuntemaan, että olen elossa. Tietyssä mielessä se saa minut tuntemaan oloni jopa onnelliseksi -- kiitolliseksi siitä, että tunnen olevani elossa. Halu saa minut kysymään: mitä voin tehdä asian eteen tässä ja nyt. Sitten se saa minut menemään ja tekemään sen heti kun minulla on siihen tilaisuus.

Tosiaan, tiedonjano ja oppimisen ilo. Niin yksinkertaisia juttuja etten tullut edes ajatelleeksi. Kiitos! Sä oot hyvä tässä.
Koitanpa sulatella tätä pari viikkoa, katsotaan sitten mitä olen omaksunut :)

Pakko kommentoida eriävä mielipide. Mielestäni ihminen ei koskaan tule valmiiksi ihmisenä kasvamisessa. Olen onnellinen, tyytyväinen ja iloinen ja innostunut, mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, että voisin edelleen kehittää taitojani olla hyvä ihminen - ja se on IHAN OK! :) En koe ahdistusta, sillä ajattelen olevani jo nyt aika säädyllinen tyyppi, mutta yhtä kaikki keskeneräinen. Ja vielä hirveämpi ajatus: minusta meillä kaikilla olisi velvollisuus pyrkiä parempaan. Onnellisuus ja sisäinen rauha tulee siitä, että hyväksyy oman keskeneräisyytensä.

Oliko jo liian kerettiläistä?

No jos nyt tarkkoja ollaan, niin enköhän minä ole se kauhea kerettiläinen, kun väitän ettei meidän tarvitse kertoa itsellemme että olemme tyytymättömiä tai keskeneräisiä voidaksemme kehittyä ihmisinä. :-)

Ymmärrän oikeasti miksi ajattelet noin ja miltä tuntuu ajatella noin. Olen itse ajatellut noin useita vuosia. Sitähän monet self help -kirjat ja gurut markkinoivat: olet vajavainen/virheellinen, mutta kun luet tämän kirjan, olet parempi, onnellinen ja tyytyväisempi.

Kysymyksiä:

-- Mitä pelkäät että tapahtuu, jos et kerro itsellesi että olet keskeneräinen?

-- Millainen ihminen olisit, jos et uskoisi olevasi keskeneräinen?

-- Miksi kerrot itsellesi että ainoa tapa motivoida itsesi kehittymään on kertoa itsellesi että olet jotenkin keskeneräinen ja matkalla?

Kun pieni lapsi opettelee kävelemään, puhumaan tai kiipeämään tiskipöydälle, motivoiko hän itseään miettimällä että "olen keskeneräinen, siksi minun pitää opetella tämä taito"? Ei -- hän opettelee kävelemään että pääsisi lujempaa eteenpäin tekemään tihutöitä -- hän opettelee puhumaan että saisi tahtonsa paremmin läpi -- hän opettelee kiipeämään tiskipöydälle koska haluaa päästä vääntämään vesihanaa.

Kun aloitin Kutri kuntoon vuoden 2003 en tehnyt sitä koska ajattelin että minä olen keskeneräinen ja minussa on jotain vikaa, vaan koska tajusin että tekniikka jolla olin yrittänyt laihduttaa ei toiminut ja saadakseni pysyviä tuloksia minun pitäisi varata vuosi uuden tavan oppimiseen.

Kun minä menin 2008 terapiaan jälleen yhden parisuhteen kariuduttua, en ajatellut "menen terapiaan koska olen keskeneräinen ja haluan olla parempi ihminen" -- menin terapiaan koska halusin pitkän ja kestävän parisuhteen ja tajusin, että silloisilla taidoillani se ei ole mahdollista.

Kun kuulin Supercoach Academysta, minun ei tarvinnut kertoa itselleni että olen keskeneräinen motivoidakseni itseni ilmoittautumaan sinne vaan ilmoittauduin sinne koska tykkään oppia lisää, se kuulosti kiinnostavalta ja innostavalta jne.

Lisää kysymyksiä:

-- Mitä tarkoitat sillä että "minusta meillä kaikilla olisi velvollisuus pyrkiä parempaan"?

-- Miten mittaat paremmuuden?

-- Miten mittaat keskeneräisyyden -- ts. keskeneräisyys viittaa siihen, että on olemassa joku "valmis"-tila -- vaikkei sitä saavuttaisikaan. Jos valmis hyvä ihminen on 100 ja ihan alussa oleva nolla, missä koet olevasi juuri nyt asteikolla 0-100?

--

Tämä voi tuntua saivartelulta -- ja tietyssä mielessä onkin sitä -- mutta koska ajatuksemme luovat tunteemme, mielestäni on hyvä välillä pysähtyä miettimään mitä oikeasti kerromme itsellemme.

--

Kuvittele mielessäsi keskeneräinen talo.

Millainen fiilis sinulla tulee siitä? Minulle tulee vajaa, odottava ja ehkä vähän kiireinenkin fiilis. Talonrakentajien elämä on yhtä sitkuilua: "sitten kun saamme kylppärin valmiiksi", "sitten kun saamme yläkerran valmiiksi" jne.

Kuvittele mielessäsi valmis talo. Millainen fiilis siitä tulee? Minulle tulee tukeva, vahva, rauhallinen, levollinen ja tyytyväinen fiilis. "Nyt voimme elää ja nauttia" -fiilis.

Huomaa, että vaikka talo on valmis, se ei pysy samanlaisena. Kirjoitan tätä lapsuudenkotini tuvassa. Kun vanhempani ostivat tilan, talossa oli kaksi huonetta ja keittiö. Perheen kasvaessa he remontoivat yläkertaan pari huonetta lisää. Lisäsivät kuistin. Vuosia myöhemmin perheen kasvettua entisestään taloon lisättiin erillinen lisäsiipi, jonne keittiö siirrettiin. Noin kymmenen vuotta sitten äitini rakennutti taloon tornin ja pitkän kuistin, joista hän oli aina haaveillut.

Näemme tämän talon samana Varpulana, vaikka se on muuttunut ehkä 70 neliön 2h+k mökistä yli 300 neliön kokoiseksi taloksi, jossa on yli kymmenen huonetta. Talo on ollut aina jollain lailla valmis, vaikka välillä siinä on ollut keskeneräisiä osia. Välillä olemme pitäneet taloa ihan valmiina, kunnes sen asukkaat ja heidän elämäntilanteensa on muuttunut niin, että on ollut aika remontoida tai laajentaa.

Tai kuvittele että ostat tietokoneen, jossa on vain perusohjelmat asennettuna. Haluat käyttää PhotoShopia jota koneessa ei vielä ole. Ajatteletko että tietokone on keskeneräinen? Et ajattele -- kone on valmis, mutta sinun pitää vain asentaa siihen Photoshop.

--

Toisin sanoen sinä ja taitosi ja ajatusmallisi ovat kaksi eri asiaaa. Sinä temperamentteinesi , tunteinesi, muistoinesi ja unelminesi olet kuin tietokone. Ajatus- ja toimintamallisi ovat kuin tietokone.

TOTTA KAI välillä elämäntilanteemme muuttuu niin, että tiedyt taitomme eivät riitä ko. tilanteen hanskaamiseen.

Esimerkiksi muutettuasi lapsuudenkodistasi pois jouduit todennäköisesti omaksumaan koko joukon uusia taitoja. Aloittaessasi uuden työpaikan joudut kehittämään uusia taitoja. Aloittaessasi uuden parisuhteen joudut usein kehittämään uusia tapoja toimia ja kommunikoida. Läheisesi kuollessa tai sairastuessasi itse vakavasti joudut omaksumaan uusia ajatusmalleja ja taitoja selvitäksesi tilanteesta.

Jne.

Elämä opettaa meitä automaattisesti. Jokainen hetki ja jokainen ajatus muuttaa meitä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisimme koko ajan jotenkin keskeneräisiä.

Sinä olet ehjä, hyvä ja upea. Voi olla että sinulla on jotain ajatusmalleja tai toimintatapoja, jotka vaikeuttavat turhaan elämääsi juuri nyt -- kuten uskomus siitä, että motivoidaksesi itsesi kehittymään paremmaksi ihmiseksi sinun pitää kertoa itsellesi olevasi keskeneräinen.

Se ei kuitenkaan tee sinusta huonompaa tai keskeneräisempää ihmistä.

--

Tätä kirjoittaessani olen tajunnut miten tärkeä aihe tämä oikeasti on. Miksi?

Koska kertoessasi itsellesi olevasi keskeneräinen alennat itsesi ja väheksyt itseäsi ja kykyjäsi: "eihän nämä vielä mitään, odota kun olen oppinut vielä paremmaksi ihmiseksi".

Samalla syöt omaa itsetuntoasi kertomalla rivien välissä itsellesi: "älä luule että kelpaat tuollaisena, sinun pitää olla vieläkin parempi ihminen"

Tai pahimmillaan: tunteeni ja luonteeni (eli temperamentti) on jotenkin väärä ja vaatii korjaamista.

Ajatus siitä että olet keskeneräinen pistää niskaasi paineen: sinun on PAKKO kehittyä ollaksesi valmiimpi, sillä kuka haluaa olla keskeneräinen.

--

Kuvittele, että joko oma lapsesi, kummilapsesi tai joku muu lapsi josta välität on juuri oppinut kävelemään. Hänen kävelynsä on huteraa, mutta hän on ihan fiilareissa siitä että osaa kävellä. Menisitkö sanomaan hänelle että: "joo onhan toi ihan kiva, mutta olet keskeneräinen ihminen ja siksi sinun pitää kehittyä paremmaksi kävelijäksi"?

Tuskin.

--

No, eiköhän tämä nyt riittänyt tältä erää. Jossain vaiheessa näistä voisi tehdä oikean postauksen.

Ja lopuksi: totta kai sinä saat ajatella elämästä, itsestäsi ja muista ihmisistä ihan niin kuin itse parhaaksi koet. Ei ole minulta pois, jos haluat uskotella itsellesi, että paras tapa motivoida itsesi (ja muut) kehittymään on kertoa että olet keskeneräinen. Tiedä kuitenkin, ettei se ole AINOA mahdollinen tapa itsesi ja muiden motivointiin -- eikä tapa, jota esim. itse suosisin.

Ihanaa iltaa!

Kiitos, Katri! Luulen ymmärtäväni asian nyt paremmin. Kiitos ihanasta blogista!

Kiitos pitkästä vastauksesta!
Yritän täsmentää ja vastata kysymyksiisi.

Kun puhuin keskeneräisyydestä, tarkoitin sellaista suurempaa ihmisyyttä, viisautta ja humaaniutta, jota kohden yritän - ja toivon että muutkin yrittäisivät - pyrkiä. Se tarkoittaa sitä, että osaisin suhtautua elämässä vastaan tuleviin asioihin ja etenkin ihmisiin entistä myötätuntoisemmin, suvaitsevaisemmin ja viisaammin. Että pystyisin nousemaan entistä useammin kateuden, kaunan ja sen sellaisten asioiden yläpuolelle. Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä, että vaikka olisin kateellinen jollekin, pystyisin tunnustamaan sen itselleni nopeasti, hyväksymään tunteen ja sitten pääsemään siitä eroon.

En pelkää mitään, mitä tapahtuisi jos lopettaisin tällaisen ajattelun. Ajatus on niin syvällä arvoissani, että luulenpa siitä eroon pääsemisen olevan mahdotonta. Sen sijaan jos en ajattelisi niin, luulisin olevani pinnallisempi, epäempaattisempi, epärakentava ja kaikenkaikkiaan melko piittaamaton ihminen. Sen sijaan tämä ei oikeastaan ole tapa motivoida itseäni mihinkään, vaan pikemminkin yksilön velvollisuus ihmiskuntaa kohtaan. Sen voi toki laiminlyödä, mutta kuten sanottu, uskon että maailmasta tulee aina vähän parempi paikka meille kaikille, mitä useampi ihminen haluaa kilvoitella ihmisyydessä. Siksi minusta se olisi kaikkien velvollisuus.

(Tähän välikommenttina, että en ole uskis, vaikka tiedostan, että tuo edellinen kovasti siltä kuulostaakin. )

Mielestäni täydellisyyttä ei voi tässä asiassa tavoittaa. Ehkäpä joku Dalai Lama on päässyt pisimmälle, en tiedä. Itse koen olevani hyvässä alussa, mutta siis keskeneräinen. Meillä on tässä niin suuri näkemysero, että ihmettelen jos yhteisymmärrykseen pääsemme :) Nimittäin keskeneräisyys on minusta HYVÄ asia. Se kuuluu ihmisyyteen ja yksi avain onnellisuutteen on oppia hyväksymään itsensä ei-valmiina. Ei haittaa ettei ole valmis. Ei haittaa ettei pääse perille. Ei ole tarkoituskaan. Mutta aina voi yrittää - ja rakasten hyväksyä myös omat epäonnistumiset. Osasinko sanoa ymmärrettävästi? Olen hyvä, rakastettava ja ehjä ihminen. Kelpaan itselleni, läheisilleni ja muillekin. En epäile sitä hetkeäkään. Minulla on mielenrauha. Elän onnellista elämää, juuri sellaista kuin haluankin elää. Mutta mielenrauhaani vain liittyy osana se, että haluan kasvaa ihmisenä ja tulla viisaammaksi. Ajattelen että ainakin sen voin tehdä parantaakseni maailmaa. Mutta en kärsi siitä etten ole vielä valmis - sillä se ei ole tavoitteeni. Nyt taidan jo toistaa itseäni.

Teen vielä vastakysymyksen: mitä sinä pelkäät tapahtuvan, jos ajattelisitkin ettei täydellisyyttä voi saavuttaa, mutta siitä huolimatta siihen suuntaan kannattaa pyrkiä? Että ihminen voi olla hyvä JA keskeneräinen.

Huikeita ajatuksia teiltä molemmilta! Haluaisin ottaa kantaa tuohon Katrin "miten mitataan paremmuutta"-kysymykseen.

Mielestäni ominaisuuksia voidaan vertailla aivan hyvin, vaikkapa omiin entisiin ominaisuuksiin:

"ennen olin laiska, nyt olen aikaansaava"

"ennen olin ylipainoinen, nyt olen ihannepainossani"

"ennen minulla oli aina kiire, nyt osaan hallita aikaani".

Nämähän eivät tee kenestäkään suorastaan parempaa ihmistä, ainoastaan taidoiltaan paremman (kun vertaa aiempaan, vaikka aiempana hetkenä olisikin ollut "parhaassa mahdollisessa tilanteessa" taitojensa suhteen).

Anonyymi tuossa ylempänä kirjoitti ihmisyystaidoista, kuten myötätunnosta, suvaitsevaisuudesta jne. Niin kovasti kuin korrektius neuvookin minua sanomaan, ettei ihmisten paremmuutta voi vertailla keskenään, niin uskon kuitenkin muuta. Mielestäni nämä ja vastaavat ihmisyystaidot hallitseva henkilö on aidosti parempi ihminen kuin joku, joka ei niitä hallitse.

Olisiko humaani, suvaitsevainen, ei-pinnallinen, empaattinen ja rakentava ihminen "parempi" kuin epähumaani, suvaitsematon, pinnallinen, epäempaattinen ja ei-rakentava? Tuskin joka tilanteessa, mutta mielestäni useinmiten kyllä. Mitä mieltä olette?

Teen tuosta keskeneräisyydestä huomenna videon, joka toivottavasti saa ainakin yhden ihmisen näkemään asian uudessa, lempeämmässä valossa.

Tässä kysymyksiä illan (ja aamun) ratoksi:

-- Mitä tarkoitatte humaaniudella?
-- Mistä tiedät että joku ihminen on humaanimpi kuin toinen?
-- Miten voit kehittää humaaniuttasi?

-- Tarkoitatko ihmisyydellä nyt humaaniutta? Jos et tarkoita, mitä tarkoitat ihmisyydellä?

-- Miten voimme "kilvoitella ihmisyydessä"? Milloin tiedät olevasi voitolla ihmisyydessä (esim. minuun verrattuna)?

------------

Juu, voi kuulostaa saivartelulta, mutta haluan aidosti ymmärtää ja varmistaa että puhumme samoista asioista ennen kuin vastaan.

------------

(LISÄYS n. 10 minuuttia alkuperäisen vastauksen kirjoittamisen jälkeen)

Anonyymi sanoi:

"Se tarkoittaa sitä, että osaisin suhtautua elämässä vastaan tuleviin asioihin ja etenkin ihmisiin entistä myötätuntoisemmin, suvaitsevaisemmin ja viisaammin."

-- Mistä tiedät ettet suhtaudu vielä niihin riittävän myötätuntoisesti, suvaitsevaisesti ja viisaasti?
-- Mistä esim. näet että "nyt suhtaudun vastaan tuleviin asioihin suvaitsevaisemmin"?
-- Mitä pitäisi tapahtua että suhtautuisit niihin myötätuntoisemmin, suvaitsevaisemmin ja viisaammin?

Anonyymi kirjoitti:

"Että pystyisin nousemaan entistä useammin kateuden, kaunan ja sen sellaisten asioiden yläpuolelle. Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä, että vaikka olisin kateellinen jollekin, pystyisin tunnustamaan sen itselleni nopeasti, hyväksymään tunteen ja sitten pääsemään siitä eroon."

Tässä työkalu kateuteen: kateus ja muut negatiiviset tunteet ovat kuin auton öljyvalo. Ne kertovat siitä, että jokin ajattelussasi tai toiminnassasi ei ole linjassa ydinminäsi kanssa.

Tunnet kateutta ja kaunaa, koska olet laiminlyönyt jotenkin omaa unelmaasi ja omia tarpeitasi.

Katso tarkemmi kateuden ja kaunan kohdetta -- mikä unelmasi tai tarpeesi janoaa huomiotasi ja toimintaa sen toteuttamiseksi?

------------

Anonyymi -- jos tulkitsen tekstisi oikein, välillämme on näennäinen mielipide-ero, koska minä teen eron ihmisen ja hänen ajatuksiensa ja toimintansa välillä -- ja sinä taas et (ainakaan kirjoituksissasi).

Eli minä puhun kahdesta eri asiasta:

1. YDINMINÄSTÄ ("ihmisestä") eli siitä mitä olemme jo vastasyntyneenä ja joka sisältää temperamentin, synnynnäisen tavan reagoida asioihin, geneettisen perimämme (joka vaikuttanee jossain määrin esim. älykkyyteen, tiettyihin lahjakkuuksiin ja taipumuksiin jne.) ja ehkä eräänlaisen elinvoimamme ja "ydinminämme", jota jotkut kutsuvat sieluksi, toiset sydämen ääneksi jne.

2. AJATUS- JA TOIMINTAMALLEISTA, joita alamme "oppia" jo varhaislapsuudessa -- varsinkin ajattelun ja puheen kehittyessä.

Näistä YDINMINÄ (eli siis "ihminen") muuttuu loppujenlopuksi hyvin vähän ja hitaasti (ellei henkilö esim. saa aivovammaa, aivoja muuttavaa sairautta jne.)...

...kun taas AJATUS- JA TOIMINTAMALLIT voivat muuttua dramaattisesti jopa yhdessä silmänräpäyksessä. Esim. alamme ajatella että koirat ovat pahoja ja pelottavia välittömästi sen jälkeen kun koira on purrut meitä.

--

Minä uskon että meistä jokaisen YDINMINÄ ovat pohjimmiltaan hyvä, ehjä ja hieno ihan sellaisenaan. Sitä ei tarvitse -- eikä siksi voi -- korjata, kehittää, muuttaa tai muokata.

Sen sijaan toiminta- ja ajatusmalleissamme voi olla paljonkin parantamisen varaa -- ainakin ulkopuolisten mielestä.

MUTTA on hyvä huomata, että jos joku kokee että hänen ajatusmalleistaan ja toimintatavoistaan on hänelle enemmän hyötyä kuin haittaa, hän ei muuta niitä, vaikka muut sanoisivat mitä.

Jos henkilö ei usko että uudesta ajatusmallista tai toimintatavasta on hänelle enemmän hyötyä kuin vanhasta, hän ei muuta käytöstään.

Ts. jos koet että sinulle on enemmän hyötyä siitä, että uskot olevasi keskeneräinen kuin siitä, että uskoisit olevasi jo valmis, niin sitten uskot olevasi keskeneräinen niin kauan, että jokin saa sinut valitsemaan paremman tavan nähdä itsesi.

--

Jevgeni -- otetaan nyt esimerkiksi "laiskuus". No ensimmäiseksi herää kysymys mitä sinä tarkoitat laiskuudella.

Minä sanon joskus olevani laiska, kun tarkoitan ettei minua huvita tehdä väkisin asioita, jotka olisi ehkä hyvä tehdä (ainakin muiden mielestä), mutta joiden tekeminen juuri sillä hetkellä ei oikeasti tunnu niin tärkeältä kuin esim. sohvalla loikoilu tai päätön googlaaminen.

Jos katsotaan miten paljon jätän tekemättä tylsiä tai muuten minua kiinnostamattomia juttuja (esim. vaatteiden silittäminen, kaappien järjestäminen), joku voisi kutsua minua laiskaksi. Jos katsotaan miten paljon olen saanut aikaan kirjoja, televisiosarjoja jne., joku voisi pitää minua keskivertoa aikaansaavampana.

Olenko siis laiska vai aikaansaapa? Minä -- eli siis ydinminäni -- ei ole kumpaakaan. Joskus voin käyttäytyä laiskasti -- joskus toiste käyttäydyn ahkerasti. Olosuhteet ja oma ajatteluni ratkaisee sen teenkö asian vai en juuri nyt.

Ennen kuin alat syyttää jotain ihmistä laiskaksi, katso hänen elämäänsä lähemmin ja näe, mitkä asiat saavat hänet aktivoitumaan. Voi olla että asiat joita hän tekee mielellään ja innoissaan eivät ole sinun mielestäsi tekemisen arvoisia -- mutta toisaalta voi olla että ne asiat joita sinä teet innoissasi eivät ole hänen mielestään tekemisen arvoisia.

Kumpikaan teistä ei ole oikeassa eikä väärässä. Te vain näette maailman eri tavalla.

--------

Toisaalta esimerkiksi ns. ahkerat ihmiset, eli ihmiset jotka tekevät asioita usein pelkästään tekemisen vuoksi, syyllistyvät usein siihen, että tekevät asiat turhan monimutkaisesti, tekevät asioita, joiden tekemisestä on enemmän hyötyä kuin haittaa tai joutuvat tekemään saman asian usemapaan kertaan, koska tekivät sen ensimmäistä kertaa liian aikaisin.

Kun taas ns. laiskat ihmiset, jotka pyrkivät minimoimaan vaivan suhteessa tulokseen keksivät usein uusia ja tehokkaampia tapoja tehdä asioita, keskittyvät olennaiseen ja tekevät asian kerralla oikein, koska eivät halua tehdä sitä moneen kertaan.

Eli kumpi nyt sitten on parempi asia -- olla ahkera vai laiska?

-----

Me luomme oman elämämme rajat omilla ajatuksillamme. Kaikki mitä uskot maailmasta ovat vain tarinoita, joita kerrot itsellesi päivästä toiseen. Katso omaa elämääsi.

Mistä sinulle tulee hyvä, kevyt, lämmin, levollinen, lempeä, iloinen, kupliva tai energinen olo?

Mistä sinulle tulee jäykkä, kylmä, harmaa, väsynyt, ahdistunut, kireä, tiukka, painava, stressaantunut, kiireellinen, hermostunut tai ärtynyt olo?

Kiinnitä huomiota siihen, mitä kerrot itsellesi ikävän tunteen tuovien asioiden tiimoilta.

"Minä olen laiska."
"Minun pitää kehittyä ihmisenä."
"Menestys pitää tienata työllä."
"Rikkaat ihmiset ovat pahoja."
"Olen mieluummin köyhä kuin materialisti."
"Olen keskeneräinen."
"Rakkaus pitää ansaita."
"Jos mieheni rakastaa minua, hän käyttäytyy näin ja näin."
"Minulla on huono kielipää."
"Olen liian vanha/nuori..."
"Miehet ovat sikoja."
"Aito rakkaus on raastavaa ja dramaattista."

Huomaa, että mitä ikinä kerrot itsellesi itsestäsi, muista tai elämästä on keksitty tarina, vaikka se tuntuu ihan todelta. Joku toinen kertoisi toisenlaisen tarinan. SINÄ voi muuttaa tarinaasi ihan milloin vain -- vaikka nyt.

SINÄ voit myös tehdä pesäeroa tarinaasi ja ymmärtää, että kaikki on tässä -- ei ole menneisyyttä eikä ole tulevaisuutta. Ei ole mitään muuta kuin tämä hetki.

Suosittelen lämpimästi kaikille teille, jotka haluatte vapautua oman tarinanne kahleista Don Miguel Ruizin kirjoja:

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9529586787
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9529586809

Huomenna lisää. Nyt hyvää yötä!

Hei, kiitos pitkästä vastauksesta! Selvennän noita mitä pyysit.

Ihmisyystaidoilla tarkoitan juuri näitä yleishyvinä pidettyjä ominaisuuksia, kuten juuri edellä mainitut suvaitsevaisuus, empaattisuus ja vastaavat. Koen ajatuksen ihmisyydellä kilvoittelusta hiukan epämiellyttävänä (voi tosin johtua siitä, etten pidä muutenkaan mistään kilvoittelusta, muuta kuin itseni kanssa), mutta kyllä kai siinä kilvoitella voi. Mitään täysin pitävää vertailujärjestelmää siinä tuskin voisi olla, mutta ominaisuuksia voi tietysti vertailla jotenkuten keskenään.

Mitä tulee laiskuuteen, sillä tarkoitan sitä, kuinka haluttomasti kohtaa ne asiat, jotka on tärkeää tehdä, huolimatta siitä inspaavatko ne sillä hetkellä vai eivät. Yhdyn siihen, että laiskuutta on erilaista, itsekin kuvailen usein itseäni laiskaksi siksi, että _mielelläni_ tekisin jotain täysin hyödytöntä. Tätä kirjoittaessani huomaan, että ilmeisesti näen laiskuuden ja mielenlujuuden vastakohtina, vaikka sitä ne eivät kai ole. Laiskuus - siinä mielessä kuin minä sen näen - joka tapauksessa seuraa mielenlujuuden puutteesta.

"Tiedän että minun olisi noustava sohvalta ja maksettava laskut, mutta en saa pakotettua itseäni siihen." Tuossa on ilmeisesti tosiaan kyse mielenlujuudesta, jonka puute johtaa laiskuuteen. Tätä pitää miettiä vähän lisää.

"Kun taas ns. laiskat ihmiset, jotka pyrkivät minimoimaan vaivan suhteessa tulokseen keksivät usein uusia ja tehokkaampia tapoja tehdä asioita, keskittyvät olennaiseen ja tekevät asian kerralla oikein, koska eivät halua tehdä sitä moneen kertaan."

Tästä olen samaa mieltä, ja tämän perusteella luen itseni laiskojen joukkoon. Olen itse tottunut käyttämään tässä ahkera vs. laiska-termien sijaan kova työ vs. viisas työ. Toisinsanoen ahkera tekee työtä kovaa, jolloin tulosta kyllä syntyy, kun taas laiska tekee saman työn viisaammin ja pääsee vastaavaan tulokseen pienemmällä vaivalla.