Juu, tuosta kaikesta täysin samaa mieltä. Hain tuossa kuitenkin hiukan eri juttua: Jos otetaan esimerkiksi joku keskivertoihminen jolla on tavoite X ja joka ei ole erikseen koskaan lukenut mitään matskuja onnellisuudesta ja tavoitteiden saavuttamisesta. Onko hänen helpompaa ja vaivattomampaa (mutta tietenkin vähemmän miellyttävämpää ja tuloksen kannalta huonompaa) lähteä motivoimaan itseään tuolla onnellisuuden saavuttamisella kuin ideoimalla jotain syvempiä syitä sille, miksi sen tavoitteensa haluaa saavuttaa. Elikkä siis, jos tällä kesivertoihmisellä ei ole sen kummempia valmiuksia miettiä näitä asioita (koska ei ole siihen ehkä koskaan aiemmin joutunut), niin meneekö homma sille liian monimutkaiseksi.

Hmm. Voisin kuvitella, että jos henkilö ei ole koskaan miettinyt, mikä hänet tekee onnelliseksi, hänellä ei välttämättä ole omia tavoitteitakaan tai suuria intohimoja elämässä. Tarkoitan siis, ettei tavoite, esim. tietyn tutkinnon suorittaminen, ole henkilön oma alun alkaenkaan, vaan esim. perheen asettama odotus (kyllähän meidän Liisa nyt ainakin tradenomiksi itsensä lukee). Kyllähän se toistenkin asettamien odotusten täyttäminen hetkellisen mielihyvän varmasti tuo. Jossain vaiheessa voi sitten käydä niin, että iskee kolmenkympinkriisi tai muu vastaava, missä vaihdetaan työpaikkaa, parisuhdetta ja kotia ja ollaan hetken aikaa melkoisen hukassa. Tällaisesta on ainakin itselläni kokemusta, ja tämä kokemus ajoi tutustumaan itseeni syvemmin ja miettimään omia onnellisuuden lähteitä ja olemaan välittämättä muiden odotuksista.

Pointtini oli siis, että jos keskittyy pelkkiin tavoitteisiin, joiden on tarkoitus tuoda onnea, niin ei voi oikeasti olla varma, onko saanut ideat tavoitteisiin muilta, vai kumpuavatko ne aidosti itsestä.

Hyvä kommentti Varaharmilta.

Jevgeni -- niin siis tarkoitatko nyt sitä, että ajaudummeko helpommin motivoimaan itseämme piiskaamisella, koska se tuntuisi jotenkin helpommalta? Se tuntuu helpommalta, koska useimmat meistä suomalaisista on kasvatettu enemmän tai vähemmän uhkaus-kiristys-linjalla -- viimeistään koulussa. Ts. useimmille meistä se on ainoa tapa, jolla olemme oppineet motivoimaan itseämme.

Tässä on pari yksinkertaista kysymystä itselleen auttamaan sen selvittämisessä mitä haluaisi, jos tietäisi olevansa jo onnellinen:

-- Jos olisit jo onnellinen, mitä haluaisit?
-- Jos tietäisit että tavoittelemasi asian saavuttaminen ei tee sinua sen onnellisemmaksi kuin olet nyt, mitä tekisit sen suhteen?
-- Mitä muita hyviä syitä voisit keksiä tavoitteesi tavoittelemiseen kuin se, että se tekisi sinut onnelliseksi?
-- Jos et saisi motivoida itseäsi pelottelemalla, kiristämällä, uhkaamalla jne., miten motivoisit itseäsi?
-- Jos sinun olisi ihan pakko motivoida itsesi tekemään tämä ainoastaan kannustamalla ja kehumalla, millä konkreettisilla tavoilla voisit motivoida itseäsi?

jne

Mistä muuten erotat keskivertoihmisen ei-keskiverto-ihmisestä?

Minun kokemukseni on se, että ihan kaikki ihmiset keksivät kyllä hyviä ratkaisuja ja vaihtoehtoja, jos heiltä kysyy oikeita kysymyksiä ja antaa mahdollisuuden miettiä rauhassa niihin vastauksia.

Mikä on viimeisen viiden kilon merkitys sinulle itsellesi? Ennen ja nyt?

Joo, nimenomaan tuota, että emme välttämättä edes luonnostaan osaa motivoida itseämme muulla kuin tuolla ajatuksella onnellisuuden saavuttamisesta. En sanoisi sitä ihan noin rajusti itsensä piiskaamiseksi, mutta samasta asiasta toki puhutaan.

Ja kun meillä ei kerta valmiiksi ole valmiuksia motivoida itseämme muilla tavoin (emme esimerkiksi ole tutustuneet tämänlaisiin materiaaleihin aiemmin emmekä joutuneet ajattelemaan asiaa itse), joudumme opettelemaan koko homman alusta alkaen. Tämä taas voi tuntua hankalalta ja mennä jopa pieleen - koska emme tiedä millainen motivointi on itsemme kohdalla toimivaa.

Ja keskiverto ja ei-keskivertoihmisillä tarkoitin tässä yhteydessä nimenomaan näitä jotka ovat ja jotka eivät ole sen syvemmin miettineet näitä asioita ennen kuin joutuvat tälläiseen motivointitilanteeseen. Tuntuu kieltämältä aika raffilta jaolta, koska useimmat kuitenkin lienevät mietiskelleet näitä edes ohimennen, mutta sallitaan tälläinen jako nyt keskustelun vuoksi :)

"Jos tietäisit että tavoittelemasi asian saavuttaminen ei tee sinua sen onnellisemmaksi kuin olet nyt, mitä tekisit sen suhteen?"

Ja toi on muuten tosi upee kysymys, kiitti!

Pahimmillaan näin viimeiset viime kiloa -- eli toisin sanoen sen, etten ollut huipputimmi -- syynä siihen, etten tuntenut itseäni riittävän seksikkääksi, halutuksi ja kyllä, rakastetuksi. Kuvittelin että jos olisin huipputimmi, silloin kumppanini haluaisi minua enemmän -- ja joskus fantasioin sillä, että sitten jos olisin oikein hyvässä kondiksessa, voisin jopa saada "paremman miehen". Tuohon aikaan sekoitin siis toisen seksuaalisen halun rakkauteen.

--

No, sitten olin huippukunnossa, eikä mikään muuttunut -- salaa ajattelin että ehkä mun pitäisi kiinteytyä vielä enemmän. Mietiskelin myös, että entä jos se on vain mun "aurassa" tms. etten mä ole yhtä haluttava ja seksikäs kuin muut jne.

--

Nyt tiedän että seksillä ja sillä, haluaako joku mua vai ei, ei ole mitään tekemistä rakkauden tai edes sen kanssa, tunnenko itseni seksikkääksi vai en. Myös seksikkyyden ja haluttavuuden tunne on sisälläni ja vain yhden ajatuksen päässä. Se ei riipu myöskään siitä, miten tiukassa tai löysässä kunnossa olen.

Puhuin asiasta viime viikolla erään tutun kanssa ja tajusin, että nyt olin kertonut itselleni tarinaa, että kun kerran olen ns. laihdutusekspertti, mun pitäisi pitää itseni esimerkin vuoksi timmimmässä kunnossa. Se oli siis yksi iso syy tänä keväänä lanseeraamaani ja pahasti kesken jääneeseen Kutri huippukuntoon -projektiini.

Siksi tunsin vähän huonoa omaatuntoa siitä, ettei minua ole huvittanut treenata ja vahtia syömisiäni enempää. Ja siis olen edelleen normaalipainossa ja hoikempi kuin esim. laihdutettuani painonvartijoissa.

Ero entiseen on myös se, että TIEDÄN voivani saada itseni huippukuntoon halutessani -- tiedän miten se tapahtuu ja mitä se vaatii.

Totuus on se, että tässä elämäntilanteessa (eli juuri nyt elokuussa 2011) muut asiat menevät mm. tiukan treenaamisen ohi: lapsen hoito, kirjoittaminen ja eräät parisuhteeseen liittyvät asiat ovat asioita, jotka olen laittanut elämässäni ykköseksi.

MUTTA olen saman tutun kanssa miettimässä juttua, jonka vuoksi olisin EHKÄ valmis laittamaan treenaamisen ja kiinteytymisen osin kirjoittamisen edelle. Jos näin käy, niin kuulette siitä kyllä.

Niin siis jos joku on kasvatettu kannustamalla ja rakkautta osoittamalla, silloin hän todennäköisesti motivoi itseään rakkaudella ja kannustamisella.

Joskus se, että ihminen näkee totuuden jostain asiasta, voi auttaa häntä muuttamaan käytöksensä (lähes) kokonaan yhdessä silmänräpäyksessä.

Toki hän saattaa välillä retkahtaa vanhaan käytösmalliin, mutta palaa uuteen toimintamalliin heti kun huomaa mitä on tekemässä.

En ymmärrä mitä tarkoitat sillä, että itselleen vapaasti rakkautta antamalla ja kannustamalla voisi mennä pieleen. Vai tarkoitatko juuri sitä, että retkahtaa välillä vanhaan käytösmalliin.

Tuli mieleen yksi toinen hyvä vertaus, jonka alkuperää en enää muista.

Ihminen, joka kannustaa itseään onnellisuudella kiristämällä, on kuin koira, joka haluaa vain kaluta herkullista luutaan, mutta heittää sen aina mahdollisimman kauas itsestään, että juoksisi luun luo.

Tämä olisi ehkä ok, jos tarkoituksena on juosta, mutta jos tarkoituksena on kaluta luuta, silloin toiminta on järjetöntä.

On järjetöntä tehdä jotain vain siksi, että "sitten vasta olisin onnellinen", kun voi olla onnellinen jo nyt.

Olet ehkä kuullut stoorin kalastajasta, joka istui meren rannassa kalastamassa. Hänen luokseen tuli miesturisti, joka ehdotti kalastajalle että tämä hankkisi veneen, jotta voisi kalastaa enemmän ja tienata enemmän -- ja sitten ehkä hankkia useita veneitä ja palkata muita kalastajia -- ja jopa rakentaa itselleen kalajalostamon jne.

Kun kalastaja kysyi miksi hän tekisi niin, turisti totesi: "sitten sinä voisit vain nauttia työsi hedelmistä vaikkapa istuskelemalla tässä kalastamassa."

"En ymmärrä mitä tarkoitat sillä, että itselleen vapaasti rakkautta antamalla ja kannustamalla voisi mennä pieleen. Vai tarkoitatko juuri sitä, että retkahtaa välillä vanhaan käytösmalliin."

Tarkoitan siis nimenomaan sitä, ettei joku välttämättä osaa kannustaa itseään ja antaa itselleen rakkautta - koska se ei ole aivan yhtä itsestäänselvä motivoinnin muoto kuin "olen onnellinen sitten kun x". Eli: jos tätä ei osaa, onko vain helpompaa ja yksinkertaisempaa kannustaa itseään tällä jälkimmäisellä, kuin lähteä kaivelemaan sisintään, jotta ehkä mahdollisesti keksisi tuon rakkaudella kannustamisen - ja kysehän on tilanteesta, jossa kukaan ei tule sitä sinun lailla hänelle neuvomaan :)

Ja joo, kalastajatarinaan törmäsin juuri eilen, kiertää just kovasti nettiä se.

OK, luulen että ymmärrän mitä ajat takaa. Niin, mitä ikinä olet tottunut tekemään, niin se tuntuu toki helpoimmalta ja luonnollisimmalta tavalta tomia -- kunnes aidosti näet paremman tavan toimia.

Siksi mä yritänkin kertoa tässä blogissa ja pian kaikkialla muuallakin, että onni on tässä ja nyt ja miten voi uskaltautua päästämään irti itsensä piiskaamisesta ja onnella ja rakkaudella kiristämisestä. :-)

Michael Neill kertoo usein vertauskuvallista tarinaa muutoksesta.

Kuvitellaan että olisit tottunut ajamaan töihin reittiä, jota pitkin töihin pääseminen kestää 45 minuuttia ruuhkassa ruman teollisuusalueen läpi -- ja sitten näyttäisin sinulle uuden reitin töihin, joka vie vain 5 minuuttia kauniin maalaismaiseman läpi tyhjää tietä pitkin. Kuinka monta kertaa minun pitäisi näyttää sinulle uusi reitti, ennen kuin alkaisit käyttää sitä?

Tänään juuri puhuin yhden henkilön kanssa siitä, kuinka hän(kin) oli yhtäkkiä tajunnut, mitä tarkoitan mielenrauhalla ja siitä, miten sen olemassaolon voi muistaa kaaoksenkin keskellä. Niin kauan kuin sitä ei hiffaa, se tuntuu vaikealta ja monimutkaiselta -- ja sitten kun sen tajuaa, on ihan "häh, onks tää oikeesti näin yksinkertaista".

Sama juttu pätee itsensä piiskaamiseen. Ennen kuin aidosti näet itsesi motivoinnin rakkauden näkökulmasta, ajatus siitä voi tuntua mahdottomalta -- mutta kun tajuat mitä tarkoitan, ajattelet "häh, miten mä olen oikeasti ollut niin tyhmä, että olen pihdannut onnea ja rakkautta itseltäni". :-)

En aio antaa periksi ennen kuin kaikki blogin lukijat ovat saaneet tämän ahaa-elämyksen. :-D

Haluan että Suomi (ja maailma) olisi täynnä ihmisiä, jotka ovat yhteydessä omaan mielenrauhaansa ja kokevat onnea ja rakkautta päivittäin. Miksi? Koska rakastan varsinkin suomalaisia naisia (sori Jevgeni) ja lapsia ja haluan heille (emotionaalisesti) parhaan mahdollisen elämän. Kun naiset ja lapset kokevat onnea, pian koko yhteisö on onnellinen, hyvinvoiva, rakkaudellinen ja terve sanan jokaisessa merkityksessä.

Haha, auts x))

Ja joo, niinhän nää usein menee, että hetkessä jopa koko entinen maailmankuva saattaa muuttua. Eikä se aina oo ollut kauhean mukavaakaan, kun on pitkään ajatellut ajattelevansa "oikein" jostain asiasta, ja sitten todennutkin että hei, oonkin ollut koko ajan ihan väärässä siitä.