Kirjoituksesi käsittelee pohjimmiltaan epäonnistumisen pelkoa. Mutta entä sellaiset pelot, joita ei voi ihan noin yksinkertaisesti käsitellä? Varmaan jokainen on joskus pelännyt yksinäisyyttä, kuolemaa, sairautta, hylätyksitulemista... Näitä pelkoja ei oikein voi käsitellä suoritusnäkökulmasta. Vai voiko?

Mitä yrität motivoida itsesi tekemään (tai olemaan tekemättä) kertomalla itsellesi että jäät yksin?

Esim. oletko huonossa parisuhteessa, josta mielesi tekisi lähteä, mutta pelottelet itseäsi yksinäisyydellä, että jaksaisit jatkaa parisuhteessa kärsimistä -- sen sijaan että miettisit a) miten parisuhdetta voi parantaa, ja b) olisiko sittenkin parempi erota.

Mitä teet tai mitä yrität motivoida itsesti tekemään (tai olemaan tekemättä) kertomalla itsellesi että muuten sinut hylätään?

Esim. kerrotko itsellesi että sinun pitää miellyttää muita ja olla ottamatta riskejä tai muuten sinut hylätään. Ja suostutko siksi tekemään juttuja vastoin sydäntäsi?

Jos suhtautuisit asiaan rationaalisesti, todennäköisesti huomaisit ettei sinua edes hylättäisi, vaikka sanoisit ääneen mitä haluat tms. Tai että jos joku hylkää sinut sen takia, että olet oma itsesi, niin silloin hän ei ehkä ole oikea ystävä tai kumppani.

Vastaavasti voit tehdä päätöksen, että kohtelet toisia ystävällisesti ja olet joustava ILMAN että sinun tarvitsee kertoa itsellesi että "jos en toimi näin, minut jätetään".

HYVÄ KYSYMYS: MITÄ TEKISIN, JOS EN PELKÄISI?

Elää pelossa:siinä elää helposti pitkänkin ajan,jos on pikkusenkin epävarma tulevaisuudestaan.Vaatii aikamoista rohkeutta kääntää kelkkaansa,jonka on pakannut vaikkapa suurilla haaveilla,mutta epävarmuus ja pelko kysyvät vuonperään valinnan oikeutusta.Monen ihmisen pitää käydä läpi kaikki uskaltamisen esiasteet ja aloittaa alusta sama polku uudelleenkin,ennenkun uskaltautuu ottamaan sen ratkaisevan askeleen.Pelko jotain kohtaan on voitettavissa suurin ponnistuksin,vaikka se lopulta olissikin ihan pieni askel käytännössä.

Monet hankaluudet johtuvat siitä,ettei ole ollut tapana toimia niin tai toimia noin,eli on asetettu liian tiukka ihmisenä elämisen kriteeri.Vanhakansa sanoo:ken pelotta elää,se kunniatta kuolee.Kuitenkin meistä kaiki ovat oman onnensa seppiä ja saa sen mitä haluaa.
Tahto vie läpi harmaan kivenkin,siinäkin asenne vanhoilta.Nuo asenteet aiheuttavat tänäkin päivänä suurta epävarmuutta ja ahdistusta.Mulle äiti joskus hankalan elämäntilanteen tiimoilta sanoi:nainen kestää viikon vaikka neulansilmässä!En ois kestänyt,siitä olen varma!

Vaikka ollaan jo kokonaan uutta sukupolvea,te uudempaa kun minä,luulen,vaikuttavat nuo ns.viisaudet valintoihin kuiskeena takaraivossa.Olen joskus noita sanontoja pohdiskellut nuorempieni kanssa,olemme etsineet niille uusia merkityksiä ja tehneet molemmista kuvan teatterin keinoin,voin sanoa,että tavallinen arkipäiväinen pelko ja epävarmuus tuli puetuksi aivan uuteen kuosiin.

Oikein suuria pelkoja ja epävarmuutta on kyllä aika vaikea ratkoa,niiden kanssa jää pyörimään samaa kehää ja asiat suurenevat vyöryiksi.Sellasessa tilanteessa on varmasti puhuminen,tunteiden pilkkominen ja avun pyytäminen viisautta.Ihan kaikissa epäonnistumisenpeloissa ja peloissa ei kyllä pysty taustatarinoita kertomaan itselleen,vaan jää avuttomana pyörittämään tyhjää rukkia.

Kiitos "Onneksi kaikki on jo takanapäin".

Juu, olin kokonaan unohtanut nuo "ken pelotta elää, se kunniatta kuolee" ja "tahto vie läpi vaikka harmaan kiven" ja meillä sanottiin "sen ajan kestää vaikka airan (= aidan) vittaksena".

Ohjelmointi on itsellänikin ollut niin perusteellista, että tuskinpa olisin omin päin ikinä tajunnut, että kyse on nimenomaan ohjelmoinnista.

Varsinkin yksin pelkojensa ylipääseminen -- tai siis sen näkeminen että ne on ihan itse keksittyjä -- voi olla hyvinkin vaikeaa. Siksi itse kannatan avun hakemista joko ammattilaiselta (hyvä terapeutti tai valmentaja), tukiryhmältä tai viisaalta läheiseltä.

Tänään luin tämän artikkelin: http://www.image.fi/artikkelit/aivan-tavallinen-perhe ja kyllä taas vähän sydän särkyi ja tuli mieleen miten tärkeää on ainakin kokeilla saada mahdollisimman moni nainen ymmärtämään että hän on ehjä, hyvä ja rakastettava ja ettei hän TARVITSE mitään tai ketään ollakseen onnellinen ja kokeakseen rakkautta -- että pelot, jotka pitävät häntä satuttavassa parisuhteessa, ovat vain vaarallisia ja turhia tarinoita.

(Huom! TÄllä en tarkoita sitä, että pahoinpidelty nainen, joka pelkää että hänen aviomiehensä tappaa hänet jos hän jättää miehen, olisi väärässä miehen aikomusten suhteen!

Tarkoitan sitä, että nainen saattaa kertoa itselleen tarinaa, että "en voi lähteä, koska muuten hän tappaa minut ihan varmasti", vaikka totuus on se, että kumppani tappaa hänet vieläkin todennäköisemmin jos hän jää suhteeseen ja että hakemalla apua hänellä on ainakin teoreettinen mahdollisuus päästä miehestä eroon ilman että mies tappaa hänet.)

Minäkin kävin lukemassa tuon artikkelin perheväkivallasta.Tuo esimerkki kertomus on kyllä kaamea!Naisten linjan listaama kaava on oikeastaan aika täydellinen tuollaisenakin,mutta yksi kaikkein kiduttavimmista perheväkivallan muodoista on henkinen väkivalta.Sen osuutta ei luultavasti koskaan opita korostamaan riittävästi.Siksi olisi todella tärkeätä kuunnella niitä ystäviään,joihin on mahdollisuus pitää yhteyttä,jotka sanoin ihmettelevät muuttunutta ilmettä,pelokkuutta jne.He ovat yksi suora linkki pois huonosta suhteesta,koska ovat todenneet asioiden olevan huonosti,heitä kannattaa kuunnella ja heille kertoa asioiden oikea tila.Itse olisin säästynyt kymmenen vuoden suhteessa ainakin kuuden-seitsemän vuoden mitätöinniltä ja alemmuudentunteelta ja peloilta.

Uskallan edelleenkin olla sitä mieltä,että jos suhteen alussa toinen osaa tarttua juuri siihen alueeseen millä siinä hetkessä olet heikoilla,luvata kaiken muuttuvan hyväksi ja tehdä kaikesta ihanaa,upottaa sinut lahjoihin ja kukkiin ja vaikka mitä,silloin on syytä olla varuillaan.Yksi hyvä kysymys on yksinkertainen,kysy miksi näin hyvä,taitava,rakastava jne ihminen on vapaa,miksi eroja on takana useita,miksi et tapaa hänen ystäviään....Jos noihin ei vastausta tule,ala epäillä!

Lankesin aikanani juuri tuollaiseen ihmiseen,hän koukutti minut ja sitten olinkin jo pulassa.Hänellä ei ollut mitään,yksi kaveri,yksi entinen elämä,vaikka todellisuudessa olikin sitten kaksi.Yhteydet sukulaisiin olemattomat,pankki piti huolen rahapulasta jne...Omaa tyhmyyttäni ja heikkouttani uskoin häneen ja hänen hyväntahtoisuuteensa.Todellisuudessa hän haki minusta vain kohdetta,jota käyttää hyväksi.Rakenteli hän kaikenlaista,mutta minun rahoillani,hääti ystäväni pois,koska näytti jokaiselle ettei siedä,haukkui sukulaiseni ties miksi,samoin omat sukulaisensa.

Lopulta,kun aloin vahvistua ihmisenä ja tajusin menon,aloin toteuttaa omia mielihalujani,seurustella entisten ja uusien ihmisten kanssa,pääsin itse sellaiselle tasolle omissa silmissäni,että mitään pelkäämättä sanoin,jos ei miellytä,mene pois.Mies lähti,mutta yritti vielä lähtönsä jälkeen pariin otteeseen tulla takaisin, minä päätin ettei se nyt käy.Vielä hän peloitteli raastuvalla,koska mielestään oli saamassa puolet omaisuudestani.Emme olleet naimisissa...onneksi!

Juuri viime viikolla sain loistavan jalokiven itsetunnolleni,remontoin miesystäväni kanssa vanhaa rakennusta,kertaakaan ei ääni kohonnut,minua haukuttu ja ajettu pois tieltä ja minä osasin!Tuntui hyvältä huomata,että niiden vuosien aikana alentunut itsetunto ei ole iäksi painunut,vaan oikean henkilön kanssa se kohoaa pikku hiljaa.Tästä miehestä otinkin selvää ennen syvempään suhteseen lähtemistä,hän vastasi kaikkiin kysymyksiin rehellisesti,kertoi rahavaikeutensa ja avioeronsa.Hänen kanssaan olen kokonainen.

Viestini naisille ja miehille on,ottakaa aina selvää toisistanne ennen syvempään suhteeseen ajautumista,kysykää menneisyydestä toiselta ja kysykää itseltänne kysymys miksi on asioita,joita en ymmärrä ja vastausta niihin.Kysykää miksi kysymys silloin,kun olette heikkoja ja toinen lupaa korjata kaiken. Kukaan voi korjata toisen tunne-elämän kuhmuja,jokaisen on ne itse käytävä läpi.Käyttäkää tervettä järkeä,vaikka kuinka hivelisi,se saattaa olla kullan arvoista omaa elämäänne ajatellen.uskokaa,että toinen vastaa heti,jos on puhtain paperein liikkeellä.

Tiedän,että exälläni on uusi suhde,hän esiintyy loistavana kumppanina kaikin hyvin ominaisuuksin,mutta ei hän ole muuttunut,jos olisi hän olisi selvinyt entiset ihmissuhteensa ja hoitanut vihansa pois.Sääli on sairasta,toivon ettei hän satuttaisi enää ketään ja säälin häntä,koska luultavasti pian kaikki taas alkaa alusta.

Hyviä pointteja! Kiitos tästä(kin) kirjoituksesta!

Vieläkin tehokkaampaa on huomata, että sinä olet ehjä, hyvä ja täydellinen ja että rakkaus ja onnellisuus ovat jo sinussa, etkä tarvitse muita tuomaan niitä tai tekemään sinua ehjäksi.

Itse olen mennyt nuorena parisuhteeseen, koska lankesin juuri toisen maailmanmiehen eleisiin ja lupauksiin siitä, että hän tekee minusta "hyvän naisen". Viestistäsi tuli mieleen, miten suhteen myötä aloin anteeksipyydellä ihan kaikkea niin tuolin kolauttamisesta alkaen, niin että vielä vuosia myöhemmin muut ihmettelivät sitä.

Tätä nykyä en usko että oma kumppanini oli varsinaisesti narsisti tai psykopaatti, vaikka sekin kävi joskus mielessä (sori ex, jos luet tämän), vaan pikemminkin onneton ja särkynyt ihminen, joka ihan vilpittömästi luuli pelastavansa minut ja toimivansa parhaakseni (sori ex, et toiminut).

MUTTA isoin ongelma tuossakin suhteessa oli se, että MINÄ uskottelin itselleni, että minussa oli jotain vikaa ja että tarvitsisin jonkun toisen korjaamaan minut tai että olisin rakastettava vain jos joku toinen rakastaisi minua.

Miksi kerroin itselleni niin? Paha sanoa näin jälkikäteen, mutta mahdollisesti siksi, että kuvittelin niin motivoivani itseni käyttäytymään niin, ettei suhteeni päättyisi eroon niin kuin vanhempieni suhde oli päättynyt.

Naisen ongelma suhteessa on ainainen itsensä kieltäminen ja sitä kautta suhteen koossa pitäminen.Mitähän emme tekisi riitoja välttääksemme?Luulen,että aika moni nainen on valmis menemään vaikka solmuun estääkseen kodissaan huonon ilman!Siitäkö nämä miehet saavat motivaationsa maailmamme mullistamiseen?

Pitää vielä kirjoittaa,että itse en joutunut suhteessani pahoinpidellyksi fyysisesti,henkinen väkivalta oli tapa painaa minut pohjalle.Aina ei tarvita edes sanoja,ilmeet ja liikkeet kasvoissa voivat olla "tappavia",samoin ainaiset vaatimukset määrätynlaisesta vaatetuksesta,ulkomuodon kuittailusta ja yleensä henkilökohtaisista ominaisuuksista.Siinäkin hyvä asettaa kysymys,miksi tuo on täällä,kun selvästikkään en kelpaa...

Tuosta täydellisyydestä,en sitä ole,eikä minusta koskaan toivottavasti tulekkaan.Elämä on uusia haasteita,uusia oppimiskokemuksia ja haluja kasvaa edelleen.Oppia olemaan itselleen armelias ja nautia päivistään,myös huonoina aikoina.Ihminen voi tavoitella täydellisyyttä,mutta tuskin sitä ikinä saavuttaa,näin uskon ja samalla annan itselleni ilmaa hengittää joko yksin tai sitten jonkun toisen kanssa samaan tahtiin.

Täydellisyydellä tarkoitan sitä samaa täydellisyyttä, kuin miten vastasyntynyt vauva on täydellinen.

On hauskaa, innostavaa ja kiinnostavaa oppia uusia asioita, muuttaa ajatteluaan jne., mutta uuden oppiminen ei tee minusta sen "täydellisempää".

Täydellisyydellä tarkoitan myös sitä, etten tarvitse ketään tai mitään "täydentämään" MINUA.

Jaan elämäni toisten ihmisten kanssa, koska se on hauskaa, mukavaa ja kiinnostavaa -- en siksi että uskoisin että ilman heitä ja heidän hyväksyntää en olisi rakastettava, haluttava tai tärkeä.

En tavoittele täydellisyyttä, koska olen jo täydellinen -- olen aina ollut ja tulen aina olemaan. Ja niin olet sinäkin ja kaikki muutkin.

Kuvittele, että sinä olet tietokone. Kaikki tietosi ja taitosi ovat kuin tietokoneohjelmia ja muistosi tiedostoja koneen kovalevyllä.

Ohjelmat ja tiedostot voivat vaikuttaa koneen käytettävyyteen, mutta jos ne poistetaan, kone palaa takaisin yhtä nopeaksi ja käytettäväksi kuin mikä se oli ennen ohjelmien asentamista.

Samalla tavalla omat uskomuksesi ja muistosi voivat hidastaa toimintaasi, mutta ne eivät muuta ydinminääsi.

Totta tuo.Olen vahva perustuksiltani,otan elämäni vastaan ja voima löytyy itsestäni,minä itse teen elämästäni arvoiseni.

Toivon samaa kaikille ihmisille,toivon heille voimaa olla itsensä kaikissa tilanteissa.Koen,että onni olisi kaikille täydempi,jos rakastaa itseään,pitää itseään maailman tärkeimpänä,mutta ei kaiken yläpuolella olevana.

Kiito sinulle näistä tuokioista,kuljeskelen blogeissa mieli avoinna ja toivon,että tapaamme näissä merkeissä vielä usein.Keskustelu on ollut kiintoisaa ja tasapainoista.Onnea syksyysi!