Ymmärtääkseni lapset muistuttavat meitä kipeästi tarpeista, jotka omassa lapsuudessamme sivuutettiin. Eli kun lapsi ärsyttää tai raivostuttaa minua, hän osuu minussa johonkin sellaiseen tarpeeseen, jonka omat vanhempani laiminlöivät.

Hei todella mielenkiintoinen näkökulma! Täytyykin pohtia -- voisi sopia kyllä hyvin tähän(kin) kuvioon. KIITOS!

Selittäisi TODELLA hyvin paljonkin. Eli siis nyt kolahti ja tuli oivallus ja helpottunut ja kiitollinen olo. Toi lapseen hermostuminen on oikeasti vaivannut, kun on ollut olo, etten saa siitä ja syistä sen takana kunnolla kiinni. Nyt saan.

Tässä on loistava esimerkki siitä, miten jokin pieni juttu voi auttaa näkemään asian niin uudesta näkökulmasta, että se (voi) muuttaa kaiken. Kiitos! Kiitos! Kiitos!

Et sattuisi muistamaan mistä kuulit/luit ton ajatuksen tai tietääkö joku muu jotain lähdettä, jossa tosta puhuttaisiin enemmän?

Kiitos vielä kerran! :-)

Ole hyvä vain. Itsellenikin tuo oli tärkeä oivallus.

Olen lukenut ja kokenut paljonkin aiheeseen liittyvää. Yritän muistella, kuka olisi kirjoittanut juuri tuosta kuviosta.

Hämmästyttävää, ettet Katri ole kuullut tuota Anonyymin mainitsemaa reaktiomallista aiemmin. Mutta hyvä että nyt kuulit :)

Niin tai ehkä olen joskus kuullut, mutta kun ei ole ollut tuolloin omia lapsia, juttu on mennyt "ohi korvien".

Olennaistahan ei ole mitä joku mulle sanoo vaan mitä mä kuulen. Siksi on hyvä palata aika ajoin lukemaan itseensä vaikutuksen tehneitä teoksia tai kuunnella uudestaan esim. samoja podcasteja, kun joka kerralla kuulee jotain uutta.

Mutta joo, tuo oli hyvä näkökulma ja on jo auttanut hahmottamaan omaa elämää uudella tavalla.