Ratkaisu raivoamiseen

Olen täälläkin maininnut miten minulla välillä on palanut ihan totaalisesti hermot mm. lapseeni ja miten haluaisin lopettaa ainakin lapselle raivoamisen. Pari viikkoa sitten tällaisen raivarin jälkeen sain niin tarpeeksi, että varasin ajan ex-terapeutiltani päästäkseni puhumaan asian kaikessa rauhassa ääneen ihmiselle, jonka kanssa tunsin oloni turvalliseksi ja josta tiesin ettei hän tuomitsisi minua. En siis tuntenut tarvitsevani terapiaa, ainoastaan tilan ja ajan selvittää ajatuksiani puhumalla.

Tunnin ajan mietittyäni ääneen miksi hermoni menevät välillä niin totaalisesti, suustani putkahti: "koska mua ei oteta muuten tosissaan".

Totuuden tunnistaa siitä, että kun sen sanoo ääneen, se tuntuu tulevan syvältä sisältä, vatsanpohjasta asti. Sitä seuraa usein (aina?) hetken hiljaisuus. Niin tälläkin kertaa. Aivan totta. Jos muistelen eri raivokohtauksia elämäni varrelta, huomaan saaneeni niitä aina, kun minulla on tunne, ettei minua oteta tosissaan.

Minusta on tuntunut ettei minua oteta tosissaan, koska en ole itse ottanut itseäni tosissani. En esimerkiksi ole huolehtinut omasta jaksamisestani ennen kuin olen ollut ihan uuvuksissa. 

Havainto on muuttanut kokonaan suhtautumistani itseeni ja raivokohtauksiini. Viimeisen kymmenen päivän ajan en ole menettänyt enää kertaakaan totaalisesti malttiani, vaikka tilaisuuksia on kyllä tullut tissin perään dramaattisesti ulvovan lapsen kanssa.

Joka kerran kun olen huomannut koko olemukseni jännittyvän ja ääneni kiristyvän, olen onnistunut pysäyttämään itseni ja muistuttamaan, että olen nyt raivostumassa vain koska en koe että minua otetaan vakavasti.

Asian muistaminen on auttanut minua rauhoittumaan. Usein olen nähnyt ettei tilanteessa oikeasti ole kyse siitä, etteikö minua otetttaisi vakavasti. Esimerkiksi lapseni tissin perään itkemisellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö hän uskoisi minua, vaan hän on vain ollut pahalla mielellä siitä, ettei saa mitä haluaa.

Muissa tapauksissa olen osannut vain sanoa jämäkästi mitä haluan, jolloin viestini on mennyt huomattavasti tehokkaammin ja vaivattomammin perille kuin jos olisin saanut infernaaliset raivarit. Sen lisäksi olen alkanut miettiä mm. muita tapoja huolehtia omasta jaksamisestani riittävän ajoissa.

Kieltämättä on aika hemmetin hyvä fiilis siitä, että itseä vaivanneeseen käytökseen löytyi vihdoin ja viimein ratkaisu. Tämä oli myös hyvä muistutus siitä, miten sisälläni on jo vastaukset tärkeimpiin kysymyksiin. Joskus vain tarvitsen aikaa, rauhaa ja turvallisen tilanteen, jossa voin ääneen puhuen selvittää, mitä minä haluan ja mitä voin tehdä sen saamiseksi.

Älä sido itseäsi puuhun

Mieli

Eilen mietin mitä kaikkea olen tänä vuonna oikeasti sisäistänyt. Isoin ahaa-elämys on ehdottomasti se, että kaikki hyvät tunteet ovat jo sisälläni valmiina koettavaksi, mutta minä estän itseäni kokemasta niitä koska:

Valot pääle

Mieli

Uuden tavan opetteleminen niin, että se korvaa täysin vanhan tavan, vie noin 1-2 vuotta. Mutta toisaalta muutos voi tapahtua silmänräpäyksessä, kun näemme totuuden jostain asiasta.

Michael Neill käyttää tällaisesta muutoksesta esimerkkinä seuraavaa tarinaa.