Olen niin samaa mieltä tämän kirjoituksen kanssa. Itsellenikin tämä on suhteellisen tuore oivallus ja joskus yhä harhaudun syyttämään tapahtumia ja muita ihmisiä tunteistani. Itse olen ollut ennen aika herkkä antamaan toisten manipuloida ajatuksiani. Mutta kyllä oma elämäni on ainakin lähtenyt mukavampaan suuntaan, kun olen ottanut vastuun tunteistani, vaikkakin välillä itseä pitää muistutella asiasta!

Ihanaa aamua, Katri!

-K

Tämä selvä ja ok.

Mutta entä se, mihin olen aikaisemmissakin kommenteissani yrittänyt saada vastausta on, että entä sitten kun varsin hyvin tiedostaa ajatuksensa, tekee parhaansa muuttaakseen niitä sekä niistä seuraavia tunteita, mutta lopputulos kerta toisensa jälkeen on, että elää mainitsemaasi "uhrielämää" siten, että tunne/ajatukset eivät muutu, vaan on vaan tehtävä ne asiat tunteista/ajatuksista huolimatta.

En ole lentopelkoinen, mutta jos olisin tilanteeni olisi, että ajattelisin kauniita ajatuksia lentämisen turvallisuudesta ja todella oikeasti kokisin sisäistäväni ne faktat, että lentokone on turvallisin kulkuväline, mitä voi olla, mutta silti kun menen koneeseen ja mielessä kävisi, että siitä huolimatta kone voi pudota (niin kuin se oikeasti voi) ja vaikka hyväksyisin tämänkin ajatuksen ja tekisin kaikki tietämäni proseduurit senkin ajatuksen muuttamiseksi ja vaikka kone laskeutuisi turvallisesti kerta toisensa jälkeen, silti seuraavallakin kerralla tuo ajatus pälähtäisi päähän ja pelko kaihertaisi sydänalassa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi vaan sitkeästi mennä sinne koneeseen kerta toisensa jälkeen ja tuntea pelko joka kerta ja voittaa se joka kerta. Ulkoisesti pelkoa ei ehkä edes huomaisi, mutta silti se olisi siellä - rohkeuden vaikutelma ei olisi aito sydämestä kumpuava tunne.

Tämä on se tässä teoriassa (ja Rhonda Byrnen Salaisuus-teoriassa yms.) minua askarruttava asia. Aivot/sydän/mikä elin tahansa ei vaan loksahda oikealle aaltopituudelle.

Tulee ajatus/tunne, että onko minussa joku perustavaa laatua oleva vika kun niin monet hoksaa tämän, mutta minä en?

Millä sen kytkimen saa naksautettua oikeaan asentoon niin, että se tunne/ajatus oikeasti muuttuu? Tähän ei tunnu missään olevan sellaista vastausta, joka auttaisi minua hoksaamaan sen jujun.

Toinen esimerkki eräästä tuttavastani joka tuli uskoon ja onnelliseksi sillä tiellä. Hänkin sanoi iloisesti, että "Kun vaan pyytää Jeesuksen sydämeensä niin siinä kaikki. Niin yksinkertaista se on!"

No daa, EIpä ole yksinkertaista kaikille! Edelleen kysyn, koska todella sydämestäni haluaisin tietää, mikä on se välähdys, jolla ne ajatukset muuttuvat niin, että sinne lentokoneeseen voi oikeasti mennä huolettomin mielin ja pelkäämättä tai sen parhaan kohtalonsa saa vedettyä puoleensa ajatuksillaan tai Jeesuksen sydämeensä (kaikki ilmeisesti samaa asiaa eri muodoissaan)?

Miksi se on joillekin helppoa ja joillekin taas ei avaudu sydämen hartaasta toiveesta eikä erinäisistä yrityksistä ja harjoituksista huolimatta eikä myöskään sillä, että antautuu ja/tai on yrittämättä?

Ehkä tämä on hankala kysymys niille, jotka ovat tässä asiassa onnistuneet loksauttamaan virtapiirinsä oikeaan asentoon? Ehkä on käsittämätöntä, että joku ei kykene samaan ja siksi ei jotenkin pysty vastaamaan, vaan puhutaan asian vierestä ristiin. Aina kun kysyn täällä tai muualla, minulle tulee tunne, että henkilö, joka on sen itse ymmärtänyt ei jotenkin edes ymmärrä kysymystäni, koska vastaus toisensa jälkeen kertoo asiasta, jonka tiedän jo ja joka on minulle ajatusten tasolla hyvinkin selvä ja hyväksyttävä, mutta jonka sen tietäminen ei ole minua asiassa auttanut.

Ehkä minunlaiselleni ei edes löydy mistään sitä vastausta (ei ilmeisesti edes omasta sydämestäni), joka saisi tuon ihanan ahaa-elämyksen aikaan.

Nimimerkillä "Kaikkea kokeillut siinä onnistumatta" ;DD

Loistava kysymys!

No niin itseni kuin valmennettavieni kanssa olen huomannut sen kerta toisensa jälkeen, että välillä tarvitaan jonkun toisen läsnäoloa ja oikeita kysymyksiä "virtapiirien loksauttamiseen" oikeaan asentoon.

Esim. itse tajusin lopullisesti sen, mistä mielenrauhassa on kyse ja miksi ei tarvitse tehdä mitään omille ajatuksilleni erään Michael Neillin ryhmävalmennuspuhelun aikana.

Tai lapselleärtymysongelmani todellinen ydin alkoi toki paljastua kun olin rauhassa yksin metsässä, mutta kunnolla se avautui vasta alan asiantuntijan juttusilla.

Ajatukset ovat seurausta uskomuksistamme ja maailmankuvastamme. Joskus ajatusten muuttaminen voi auttaa, mutta kaikkein tehokkaimman ja kokonaisvaltaisimman muutoksen saa kun näkee omat uskomuksensa ja maailmankuvansa uudessa valossa.

Kuulostaa siltä, että ongelmasi on se, ettet ole päässyt kunnolla käsiksi omiin uskomuksiisi.

Mutta koska uskomuksemme ovat niin olennainen osa itseämme, niiden näkeminen omin päin voi olla vaikeaa -- siihen juuri tarvitaan toista ihmistä kyseenalaistamaan uskomuksiamme.

Minkä sinä koet ydinongelmaksesi? Jos haluat, voimme kokeilla päästä kiinni sen takana oleviin uskomuksiin täällä kommenttiosastolla. Siksi mieluummin näin "julkisesti", että muut vastaavasta ongelmasta kärsivät voisivat saada samalla apua nähdessään miten homma toimii.

--

Esim. muistan lukeneeni jostain, että lentopelossa on pohjimmiltaan kyse kontrollinmenettämisen pelosta -- oikein missään muussa kulkuvälineessä et ole niin totaalisesti toisen armoilla kuin lentokoneessa. Jopa laivasta voi aina hypätä pois ja uida pakoon (ainakin teoriassa).

Niin kauan kuin yrität vain ajatella kauniita ajatuksia lentämisestä puuttumatta pelon takana oleviin perustavalaatuisiin uskomuksiin, voi olla vaikeaa muuttaa lentopelkoa pysyvästi.

Niin ja vielä selvennyksenä: eli kerrotko mikä on konkreettinen ongelmasi, niin voidaan kokeilla avata sitä "oikeilla kysymyksillä".

Varmaan sanalla ajatus tarkoitin juuri tuota syvällä piilevää uskomusta ja vaikka en lentopelosta kärsikään niin kontrollifriikki olen ehdottomasti. Joissakin tilanteissa se kyllä toimii myös edukseni eikä ole pelkästään negatiivinen asia.

Ainakin yksi konkreettinen uskomus tuli jo edellisessä viestissä eli se, että en usko, että minulla voisi kytkin koskaan loksahtaa oikeaan asentoon. Voitaisiinko lähteä siitä? Koska jos kytkin loksahtaisi niin sen mukanahan loksahtaisi moni muukin asia :)

Hyvä! Lähdetään tästä.

Ensimmäiset kysymykset:

-- Mitä hyödyt siitä, että kerrot itsellesi ettei kytkin voi loksahtaa oikeaan asentoon?

Näihin tällaisiin kysymyksiin olen vastannut tuhansia kertoja itselleni ja muille eikä kytkin ole niiden avulla loksahtanut, joten suo anteeksi epäilyni tälläkin kertaa :)

Joko en osaa vastata tai sitten vastaus ei tuota toivottua tulosta eli sitä asian työstämistä kunnes kytkin loksahtaa. Spontaani reaktioni on, että en tiedä, mitä hyödyn ja jos keksimällä keksin vastauksia esim. että minun ei tarvitse muuttaa elämässäni mitään tai voi jatkaa sen murehtimista, että muut hoksaa ja minä en. Mutta ei nämä aiheuta minussa mitään ahaa-elämykseen viittaavaakaan tunnetta. Vastaukset ovat keksimällä keksittyjä.

En oikeasti osaa vastata tähän enempää. Tämä loksahtamattomuus on ollut minulle arvoitus jo pienestä asti, jolloin liikuin uskonnollisissa piireissä, joissa ihmisillä loksahteli vähän väliä. Silloin mietin, että ehkä minulle loksahtaa jollain eri tavalla joku muu ideologia, jossa ei tule sitä tunnetta, että "tässä on jotain, mikä ei nyt täsmää", vaan ei ole loksahtanut vetovoiman lait eikä muutkaan siihen viittaavat, vaikka niissä on sentään ollut eniten puhuttelevaa ideaa (EN tarkoita Salaisuus-kirjaa, vaan sitä samaa ryhmää, johon O'Neillkin kuuluu ainakin minun silmissäni/uskomuksissani). En oikein kykene näkemään mitään eroa näiden ja esim. uskontojen välillä. Välillä menee vuosia ellei vuosikymmeniä etten edes kaipaa mitään loksahdusta :)

Hehee... :-D

Huomaatko miten pääsi lähti ihan hulluna selittelemään sen sijaan että olisi antanut sinun vastata kysymykseen, joka oli vasta ihan ensimmäinen kysymys pidemmässä kysymyssarjassa.

Mitä ikinä vastaatkin on joka tapauksessa keksitty stoori, joten älä suotta murehdi siitä keksitkö sen nyt vai et.

Eli tuon pitkän selityslitanjan keskeltä löysin yhden vastauksen:

"minun ei tarvitse muuttaa elämässäni mitään tai voi jatkaa sen murehtimista, että muut hoksaa ja minä en. "

Vastaatko ystävällisesti uudestaan kysymykseen (tällä kertaa ilman selittelyitä, kiitos):

-- Miten muuten voisit hyötyä siitä, että kerrot itsellesi ettei kytkin voi loksahtaa oikeaan asentoon?

Kuten sanoin, minulla ei ole vastausta. En tiedä, miten hyödyn.

No jatketaan nyt sitten sillä vastauksella jonka jo annoit:

"minun ei tarvitse muuttaa elämässäni mitään tai voi jatkaa sen murehtimista, että muut hoksaa ja minä en. "

-- Jos sinä hoksaisit sen minkä muutkin, mitä muuttaisit ensimmäiseksi elämässäsi?

Miksi sitten ajatusten muuttaminen ei välttämättä muuta käytöstä tai suhtautumista? Ymmärtääkseni esimerkiksi sinulla on tottumuksia, joista et ole päässyt eroon pitkästä yrittämisestä huolimatta? Vai olenko ymmärtänyt väärin?

Niin siis tuo vastaus, jonka annoin on keksimällä keksitty valhe ja myös tuntuu valhelliselta. Antaisin sen vastauksen, jos haluaisin selitellä ja miellyttää kysyjää ja keksiä jotain. Nyt en lähde sille linjalle, koska se ei hyödytä meistä kumpaakaan.

Rehellinen vastaus on lyhyesti ja ytimekkäästi, että en oikeasti, sydämestäni todellakaan TIEDÄ, mitä hyödyn.

Mutta, jos vastaan kuitenkin toiseen kysymykseesi, sillä se voi olla helpompi: En muuttaisi YHTÄÄN MITÄÄN. Minullahan olisi se loksahdus, joka olisi jo muuttanut kaiken muuttamatta silti yhtään mitään.

Hmjoo -- niin eli elämässäsi kaikki muu on jo kohdallaan eli olet duunissa joka tuntuu omalta, parisuhde kukoistaa jne?

Mitä siis toivot loksahduksen muuttavan -- ts. miten toivot elämäsi olevan erilaista loksahduksen jälkeen verrattuna tähän päivään?

Käsijarruttaja -- uskomusten muuttaminen muuttaa kyllä suhtautumista, muttei välttämättä käytöstä.

Vastaan pidemmin myöhemmin, nyt muut jutut kutsuvat.

Kuten tiedät aikaisemmista keskusteluistamme, kaikki muu on kohdallaan paitsi työ eli kyllä muut asiat ovat kohdallaan ja ne kaikki ovat muuttuneet ilman loksahdusta pelon ja pinnistyksen kautta ja loksahdus on tullut vasta sitten - eli kuten lentopelkoinen, olen kerta toisensa jälkeen mennyt koneeseen kauhusta kankeana ja tullut ulos "loksahtaneena", että selvisin hengissä.

Eli työnkin voin muuttaa ilman loksahdusta peläten ja punnertaen. En tarvitse siihen loksahdusta. Loksahdukselta odotan mm. sitä, jos on/tulee tarvetta muutokseen, muutos sujuisi ilon ym. kautta TAI huomaisin, että ei asiassa mitään vikaa ollutkaan eli asenteeni muuttuisi loksahduksen seurauksena, koska huomaisin tyytymättömyyteni kummunneen jostain muusta kuin todellisesta muutoksen tarpeesta.

Eli suhtautumiseni asioihin muuttuisi ja olisin iloisempi, tyytyväisempi, vähemmän pelokas nykyisten tai uusien asioiden suhteen.

Eli en muuttaisi mitään, mutta monet asiat voisivat (paino sanalla VOISIVAT) silti muuttua MYÖS loksahduksen seurauksena tai sen ansiosta.

Kiitoksia ajatustenvaihdosta!

Olen käynyt tuon "saan tämän itse aikaan" -tien omalla kohdallani loppuun. Minulle on olennaista esiin nousevien tunteiden kohtaaminen, mikä ei siis ole sama asia kuin niiden pohjalta reagointi.

Hyvää jatkoa ja mielenrauhaa!

Niin, minulla on myös tuo sama, mitä Käsijarruttajalla. Tunnen ja koen, sen jälkeen reagoin hyväksi katsomallani tavalla, joka yleensä myös toimii. En ole ollut varmaan koskaan sokeasti tunteideni vietävänä. Tunteita tulee ja menee ja sitten on vaan tehtävä se, mikä siinä tilanteessa tuntuu oikealta.

Joskus ajattelen, että ehkä olenkin loksahtanut jo syntymässäni, mutta harhautunut luulemaan, että on vielä joku loksahdus, koska jotkut loksahtavatkin vasta syntymänsä jälkeen ja hehkuttavat sitä niin kovasti ja saavat meidät loksahtaneetkin luulemaan, että emme ole vielä loksahtaneet ;-DDDDDDDDDDDDDDDD

Tai sitten en ole vielä löytänyt enkä ehkä koskaan löydäkään. Dilemmansa tässäkin ;-DDDD

Tajusin juuri että olen sekoittanut sut Hmjoo välillä johonkin toiseen. Anteeksi! Syytän flunssaa... :-)

Niin, olisiko ongelmana nyt sitten se, että kuvittelet muiden puheiden perusteella, että heidän loksahduksensa on jokin superihmeellinen juttu.

Esim. olen itse tajunnut että tiettyjen self help -juttujen lukeminen/kuunteleminen (vrt. Wayne Dyer) esti minua näkemästä todellisuutta, koska ne puhuivat totuudesta jotenkin valtavan monimutkaisesti ja juuri isoilla sanoilla kuten "yhteys universumiin" "jumalan toteuttaminen itsessä" jne.

Minun loksahdukseni on tämä:

Ennen lähtöajatukseni on se, että minussa on jotain vikaa ja että onni ja rakkaus pitää lunastaa. Ajattelin että jos vain laihtuisin, oppisin olemaan jotenkin seksikkäämpi ja tehokkaampi, olisin rakastetumpi ja onnellisempi.

Pelkäsin omia negatiivisia tunteitani, koska luulin niiden olevan osoitus siitä, että minussa on jotain vikaa. Siksi yritin tukahduttaa tunteitani tai vältellä konflikteja.

En osannut kuunnella sydäntäni enkä ymmärtänyt mielenrauhaa ja sen merkitystä päätöksenteolle. Niinpä pidin itseni ja mieleni kiireisenä ja tein huonoja valintoja kiireessä, paniikissa ja muussa kuin mielenrauhan tilassa.

Koska kerroin itselleni että voisin olla onnellinen vasta jos tietyt asiat tapahtuisivat, elin jatkuvasti mielessäni tulevaisuudessa haaveillen ajasta, jolloin kaikki olisi paremmin ja minä olisin onnellinen -- sen sijaan että olisin ollut kunnolla läsnä tässä hetkessä.

--

USEAMPIEN LOKSAHDUSTEN JÄLKEEN näen ja toimin näin:

-- Ymmärrän ja aidosti myös tunnen, että olen hyvä, ehjä ja rakastettava ja että minussa ihmisenä ei ole sinällään mitään vikaa tai edes korjattavaa.

-- Ymmärrän että perustilani on mielenrauha, ja tärkein syy siihen, etten tunne sitä tietyllä hetkellä on se, että ajattelen juuri silloin sekavia tai levottomia ajatuksia, jotka nostattavat minussa sekavia ja levottomia tunteita.

-- Ymmärrän että samalla tavalla kuin mielenrauha, myös rakkaus, onni, ilo jne. ovat minussa ja voin "kutsua ne esiin" melkein millä hetkellä tahansa tekemällä tai ajattelemalla rakkaudellisia, onnellisia ja iloisia asioita.

-- Koska en koe tarvitsevani muita tai mitään ulkopuolisia asioita tunteakseni itseni onnelliseksi tai rakastetuksi, en enää esim. pelkää hylätyksi tai torjutuksi tulemista.

-- Koska tiedän että tunteet ovat seurausta ajatuksistani, en pelkää tai häpeä enää negatiivisia tunteitani, vaan voin kaikessa rauhassa kokea ne läpi (siis samaan tapaan kuin Käsijarruttajakin).

-- Koska ymmärrän että ajatukset tulevat ja menevät, en useimmiten tunne edes tarvetta kontrolloida ajatuksiani vaan olen oppinut odottamaan että ajatukseni menevät ohi ja palaan mielenrauhaan.

-- Jos jokin reaktiotapani tai ajatusmallini aiheuttaa minulle kurjia tunteita, tarkastelen sitä kaikessa rauhassa vasta kun olen palannut mielenrauhaan, jolloin pystyn kuulemaan paremmin sydämeni äänen.

-- Koska en enää kerro itselleni, että tietyt asiat tai ihmiset tekisivät minut onnelliseksi, en enää tee asioita vain siksi, että uskon niiden tekevän minut onnelliseksi. Koska olen onnellinen jo tässä ja nyt, teen asioita koska ne ovat kivoja, kiinnostavia tai innostavia.

-- Koska onneni, rakastettavuuteni jne. ei enää riipu saavutuksistani, en pelkää enää epäonnistumista.

-- Koska onneni ei odota minua jossain hamassa tulevaisuudessa vaan koen sitä jo tässä ja nyt, minun on helpompi elää, toimia ja olla läsnä juuri tässä hetkessä.

==> Elämäni tuntuu huomattavasti yksinkertaisemmalta, helpommalta, levollisemmalta, kevyemmältä, valoisammalta ja iloisemmalta kuin ennen.

Siinä mielessä se tuntuu vähemmän ihmeelliseltä kuin ennen, koska onni, rakkaus ja mielenrauha eivät tunnu enää suurilta, ihmeellisiltä, mystisiltä ja saavuttamattomilta asioilta vaan normaaleilta, luonnollisilta ja jokapäiväisiltä tunteilta, joiden saavuttamisessa ja kokemisessa ei ole mitään mystistä.

Toisaalta huomaan ihmetteleväni maailman kauneutta, suuruutta, neuroutta ja hienoutta harva se päivä.

--

Miten on Hmjoo -- ja miksei Käsijarruttajakin -- tuntuuko teidän elämänne tältä?

Jos tuntuu, niin silloin tod.näk. olette kokeneet jo sen ns. loksahduksen, mutta ehkä se tuntuu niin luonnolliselta ja järkeenkäyvältä, että olette miettineet että voiko tämä olla oikeasti näin yksinkertaista.

Kyllä voi.

Joo, aika pitkälti elämäni on tuollaista!

En silti aina tunne mielenrauhaa, seesteisyyttä, iloa ja pelkkää positiivisuutta. Mielestäni kuitenkin minulla on elämä suurimmaksi osaksi mallillaan, teen harvoin huonoja päätöksiä, en tee juuri koskaan mitään vastenmielistä, reagoin rakentavasti, vaikkei aina aito tunne olekaan mukana, mutta silti ymmärrän, että tietyissä tilanteissa on parempi olla sovussa kuin oikeassa - varsinkin, jos tilanteella ei ole minun elämänsuuntani kannalta juurikaan mitään merkitystä, vaan voin antaa periksi ja sietää.

Eli ehkäpä sitten kuitenkin olen ollut aina loksahtanut ja odottanut loksahdusta turhaan sen takia, että loksahtaneet hehkuttavat sitä niin hirmuisesti. Olen ajatellut, että pitäisi tulla joku supereuforinen tunne, jonka jälkeen mikään negatiivinen ei enää tuntuisi missään. Vähän kuin rakastuisi, että NYT tiedän, miten minun pitää toimia jokaikisessä ongelmatilanteessa :)

Minusta on mm. aina tuntunut, että olen hyvä, mutta ei se silti estä minua tuntemasta kurjaa oloa, jos joku ei pidä minusta ja minusta on aiheellistakin miettiä, että käyttäydyinkö esim. huonosti ja oliko vastapuolen aiheellistakin vähän näpäyttää. Miten voisin hioa omaa reaktiotani niin, että se edistäisi harmoniaa ja kaikkien hyvää oloa. Koska todellakin pystyn vaikuttamaan vain omaan käytökseeni.
Tiedän, että esim. laihtuminen ei tee minusta parempaa ihmistä, mutta 5 kg kevyempänä löytäisin kaupasta paremmin vaatteita. Sen sijaan, että rääkkäisin itseäni, kirjoitan kuitenkin nykyään mieluummin kaupoille palautetta siitä, miksi koko 42-44 on muka iso, vaikka suurin osa ikäisistäni ihmisistä on sitä kokoa.

Myöskään negatiivisten tunteiden pelko tai tukahduttaminen ei ole ikinä ollut minulle ongelma. Tapaa, jolla noita tunteita ilmaisen muille olen kyllä joutunut elämän varrella aika rankastikin hiomaan, ks. yllä - muiden mielipiteitä ja palautetta on syytä kuunnella, eikä aina kategorisesti ajatella, että sillä toisella on ongelma, jos se ei pidä minusta tai tekee niin tai näin. Toisaalta saa myös ajatella, että sen toisen olisi syytä punnita omaa käytöstään. Kutienkin elämme ihmislaumassa, jossa ei voi olla ottamatta huomioon muita ja jossa on tietyt käyttäytymissäännöt ja vastuut sekä itsestä että toisista. Joskus se oma, ihana sisin tulee esille vasta kun hoksaa, että oma käytös loukkaa muita ja siksi minusta on välillä hankala ymmärtää, että monet huonosti käyttäytyvät eivät tätä ymmärrä, vaan tekevät esim. yhteistyön hankalaksi. Tai porskuttavat menemään sillä asenteella, että heissä ei ole mitään vikaa, vaan kelpaavat sellaisenaan - tätä ajatusta en ihan siis kykene allekirjoittamaan, vaikka sen allekirjoitan, että ihmisrt ovat pohjimmiltaan rakastettavia. Jotkut eivät vaan tuo sitä ominaisuutta itsessään erityisen hyvin framille.

Tai vaikka erittäin hyvin ymmärrän ihan jokaisen kohdan siitä listasta, jonka sinäkin ymmärrät, en silti aina onnistu kutsumaan onnen ja ilon ja rakkauden tunteita niissä ikävissä tilanteissa eikä se aina poista sitä, että ei ole kivaa tulla torjutuksi.

Eli ymmärrän, tiedän ja tiedostan, käyttäydyn, reagoin, mutta ei se aina joka tilanteessa toimi, vaikka kuinka tiedostaisin ja tietäisin, mistä asiat johtuu.

Siksi olen ajatellut, että täytyy olla joku loksahdus, jonka avulla asiat on vielä helpompia, mutta tämän keskustelun jälkeen minusta tuntuu, että ehkä niin ei sittenkään ole, vaan että ehkä minulla on loksahtanut jo ja että se ei ole tämän kummempaa. En tiedä, olisinko helpottunut vai pettynyt ;-DDDDDDD

Kiitos Katri viimeisimmästä postauksestasi;)! Siinä hyvä summa summarum käytännön esimerkein.

Mietin anonyymin kommentteja lukiessani paria asiaa:
- mietit toistuvasti (ainakin kirjoituksissasi) "en pysty kokemaan sitä/tätä", "minulle ei koskaan voi tapahtua samaa, kuten naapurin liisalle". Olet kirjoituksesi perusteella tutustunut vetovoiman lakiin. Mitä noilla ajatuksillasi itsellesi tilaat? Sitä, että ajatuksesi pyörii negatiivisessa etkä pääse eteenpäin. Esimerkki: ihminen joka haluaa aloittaa karkkilakon. Hän asettaa itselleen tavoitteen "minä en syö karkkia". Mieli jää kiinni negatiiviseen ja mitä muuta tuon tavoitteen ja sen toistamisen jälkeen miettii kuin karkkia, karkkia, karkkia. Jos samainen henkilö asettaisikin tavoitteen positiivisen kautta? "Syön terveellisesti ja voin hyvin" - fiilis on 100% positiivisempi, toiveikkaampi ja energisempi!
- hyväksy itsesi sellaisena kuin olet; silloin sinun ei tarvitse odottaa etkä kaipaa jotain "ihmeellistä" kokemusta, jollaisen oletat(et voi mitenkään mennä toisen nahkoihin, ja tietää hänen kokemuksiaan) jonkun muun kokeneen.

Anonyymi, mieti
- Miksi asia (mikä tahansa asia) on sinulle tärkeä.
- Miten se tai sen puute vaikuttaa sinuun.
- Mitä voit tehdä asialle?
- Jos voit itse vaikuttaa asiaan, luo itsellesi positiivinen tavoite (vrt. karkkiesimerkki). Jos et, hyväksy tilanne ja päästä siitä "irti".

Jo pelkästään näiden steppien läpikäyminen selkeyttää asiaa ja sen taustoja sinulle - jos teet sen tosissasi. Onko esimerkiksi kyse ympäristön ja muiden ihmisten luomista odotuksista vai oikeasti asiasta jota itse haluat?

Omalla suhtautumisellaan voi vaikuttaa kaikkeen. Positiivareiden toteamus: Asenne ratkaisee! on totta.

Ajatus (uskomukset) => Tunne => Toiminta
Esimerkki

Ajatukset
"Taas sorruin irtokarkkeihin, vaikka minun piti aloittaa laihdutuskuuri." "Taas tässä kävi näin"."Minä en koskaan kykene tähän". "Olen kyllä laiska, kun en edes tätä saa tehtyä".
- Tämä on ns. 'sisäistä puhetta', jolla voimme lyödä itsemme lyttyyn ennenkuin kukaan toinen ehtii sitä tehdä. Negatiivisesta sisäisestä puheesta tulee helposti todellisuutta. Miksi edes viitsisit yrittää, kun kerran jo mielessäsi tiedät, että et kuitenkaan tulisi onnistumaan? Sisäinen puheemme perustuu uskomuksiimme, eli asioihin, jotka ovat meille 100% tosia - joilla ei kuitenkaan ole mitään faktapohjaa; niin vain "on" (on aina ollut ja tulee aina olemaan).

Tunteet
=> Pettymys, turhautuminen, itsesääli, itsetunto huononee, jne.

Toiminta, käytös
=> Yllä kuvatussa fiiliksessä on aika vaikea pistää lenkkarit jalkaan ja lähteä lenkille tai aloittaa "terveellinen elämä". Todennäköisempää on käpertyä peiton alle ja ottaa lisää naposteltavaa.. Tämä ainoastaan vahvistaa alkuperäisiä ajatuksia ja uskomuksia ikuisesta epäonnistujasta: "No niin, taas tässä kävi näin". Kierre on valmis.

Lisääntyneen itsetuntemuksen myötä jokainen voi oppia tunnistamaan, miten omilla ajatuksillaan vaikuttaa omaan elämänsä.

Onnea sille matkalla!

Anonyymi:
Kyllä, juuri niin! Olet asian ytimessä;)

Vaikka ihminen olisi miten "henkinen" tahansa, asioihin perehtynyt ja sinut itsensä kanssa, niin tottakai elämän kolhut koskettavat.

Ratkaiseva ero on siinä, miten asiassa/tilanteessa pääsee eteenpäin.

Jääkö murehtimaan ja kiinni negatiiviseen, vai alkaako miettiä itselleen sopivaa tapaa mennä eteenpäin. Eli, kyse ei ole asian vähättelystä tai maton alle lakaisemisesta.

Mitä parempi itsetuntemus, itsetunto ja läsnäolo, sitä helpompaa on tunnistaa oma suhtautuminen, siihen vaikuttavat taustat ja syyt ja ennenkaikkea päästä eteenpäin.

Mitä enemmän tätä harjoittelee, sitä helpommaksi ja automaattisemmaksi tämä ratkaisukeskeinen ja eteenpäinvievä toimintatapa muuttuu (vrt. epätoivossa märehtiminen).

Hyviä kommentteja piaffilta -- kiitos!

Hmjoo (oon meilaamassa sulle kun tulee eka sopiva rako): niin no, jos joku on tuntenut koko elämänsä ajan olevansa jotenkin puutteellinen ja luullut että hänen pitää ansaita rakkaus, silloin ajatus siitä että onkin jo ehjä ja valmis ja rakastettava voi tuntua taivaalliselta.

Anonyymi:
Kirjoituksistani saa varmasti kärjistetyn ja jopa ristiriitaisen kuvan, sillä olen joko verbaalisesti lahjaton tai sitten hallitsen dramatisoinnin ja kärjistämisen sekä mustavalkoistamisen taidon todella hyvin. Tulisi paksu kirja, jos alkaisin joka kommentin kohdalla kertoa asian jokaisen vivahteen tai miten laajasti mikäkin on vallannut ajatukseni kulloinkin. Tarkennan siis tähän liittyen, että en toistuvasti mieti miksen ole kokenut sitä sun tätä, vaan ne ovat joskus häilähtäviä ajatuksia, joita en mieti otsa rypyssä vuositolkulla ja ryve epätoivossa. Olenpahan vaan joskus elämän varrella aina tilanteen kohdatessani aika neutraalisti miettinyt toisten iloa kokemastaan ja ajatellut, että olisiko minullakin vielä jotain kokematta, koska enpä ole tuollaiseen kyennyt. Kokeillut eri harjoituksia ja juttuja ja ollut välillä pettynyt, että on se kumma kun ei tapahdu mitään. Sydämestäni olen toivonut, että jos on jotain noin ihanaa, että minäkin pääsisin osalliseksi siitä. Mutta ei sen puute ole mitenkään estänyt minua elämästä. Tämäkin varmaan nyt kärjistys toiseen suuntaan ja molemmat kärjistykset yhtä tosia aina päivän fiiliksestä riippuen :)

En myöskään jää makaamaan negatiivisiin tilanteisiin, vaan ensireaktio on aina jatkaa matkaa hitusen verran viisaampana tavalla tai toisella. Kuten olen - ilmeisesti epäonnistuen - yrittänyt kertoa koko ajan, negatiiviset tunteet eivät lamauta minua, vaan reagoin niihin tilanteen vaatimalla tavalla negatiivisesta tunteesta huolimatta ja sitten jos tilanne toistuu, pohdin kyllä yleensä asiat selviksi. En ole ollut ikinä tuolla tavalla "lopullisesti" tilanteiden lamauttamana tai tunteiden vietävänä tai jos olen niin tilanne on jäänyt väliaikaiseksi eli kun olen havainnut, mikä mättää, olen jatkanut eteenpäin. Usein jatkan eteenpäin, vaikka pelkäisinkin ja jos en jatka, päätökseni olla jatkamatta on yleensä ollut oikea jälkikäteen katsottuna. Jopa sinä aikana kun tilanne on epätyydyttävä, hoidan hommat ihan normaalisti samalla kun yritän selvittää, mikä mättää tai tehdä asian vaatimia muutoksia joko itsessäni tai olosuhteissa tai hyväksyä tms. Välillä toki tuskastuttaa asioiden etenemisen hitaus ja oivaltamisen tuskaisuus, koska olen kärsimätön ihminen ja haluaisin, että asiat selviäisi sormen napsautuksella. Joten hiukan joskus kieltämättä kyrsii, jos jonkun tilanteen selvittely tyydyttävälle tolalle kestää esim. 10 vuotta :)

Olen toki kuvitellut, että "valaistuneet" hoitavat asiat jotenkin minua paremmin, pääsevät sopuun tilanteidensa kanssa nopeammin jne, koska siitä hehkutuksesta saa jotenkin sellaisen kuvan. Se, mikä minulle ja ehkä myös Käsijarruttajalle (?) on ollut hämmentävää, että emme saa vastausta siihen, mitä haemme, vaan saamme listan joko tuttuja juttuja tai jotain, joka ei jollain tavalla edes liity asiaan ainakaan oman kokemukseni mukaan. Ainahan näet olisi kiva kokea jotain vielä nykyistä parempaa, jos se kerran on mahdollista tai saada elämän kolhut selvitettyä hiukan kevyemmällä kädellä ja/tai nopeammin :)

Yritäön havainnollistaa asiaa kuvitteellisen esimerkin avulla:

Osaan hoitaa talouteni hyvin. Minulle on itsestään selvää, miten raha-asiat hoidetaan järkevästi ja tulot ja menot saadaan pysymään tasapainossa, mutta en kuvittele olevani talouselämän ammattilainen. Minun ei ole koskaan tarvinnut uhrata ajatustakaan sille, miten saan niukatkin rahat riittämään, koska järjestelmällisyys tässä asiassa tulee minulta luonnostaan. Rakastan taulukoiden täyttelyä ja tilit on aina tasapainossa. Ajattelen kuitenkin, että aina on asioita, joita voisi tehdä paremmin ja oppia asiasta vielä lisää. Varsinkin kun taloudellinen vauraus tuottaa minulle iloa ja parantaa elämäni laatua. Elämässä on ollut tiukkoja aikoja ja vauraamipia aikoja, tiukoista ajoista olen oppinut lisää, vaikka ne ovbat olleetkin raskaita käydä läpi. Kuitenkaan en ole ollut koskaan ihan varaton järkevän taloudenpitoni takia. Olen siis synnynnäinen raha-asioiden hoitaja = loksahtanut jo syntymästä.

Sitten on toinen ihminen, joka tuhlaa joka pennin samantien, on aina veloissa ja ihmettelee, että miksi rahat ei riitä ja miksi hän aina rypee jossain taloudellisessa ahdingossa eikä voi ymmärtää, miten isokaan kuukausipalkka ei meinaa riittää. Sitten hän käy kirjanpitokurssin, hänestä tulee kenties jopa taloushallinnon ammattilainen (=uskomus/oletus: hänen täytyy tietää enemmän kuin minä) ja oppii budjetoinnin salat ja hehkuttaa minulle, että on keksinyt jonkun ihmeellisen asian, millä rikastuu ja tulee hyvinvoivaksi.

No, minähän innostun, että vautsi, kerro lisää, koska ainahan hyvääkin tilannetta voi parantaa tai saada rahat riittämään vielä paremmin ja kun sinä olet vielä opiskellut asiaa ja perehtynyt siihen, kiva saada vinkkejä. Saatan vielä sanoa, että kun tässä kuussa oli yksi iso menokin, joka rokotti säästöjäni ja se on harmittanut minua. Hän kertoo: laitan kaikki menoni ja tuloni Excel-taulukkoon ja olen saanut rahaa säästymään. Mahdat olla murheen murtama kun hassasit rahasi siihen menoon? Minä siihen, että no, kai se hiukan se kirpaisi, en tarkoittanut sitä ihan noin dramaattisesti, että talouteni olisi nyt ihan kaatunut (koska tililtä lähti vain kohtuullinen summa ja minulla on paljon säästöjä), mutta jatka, että miten rikastut? Tämä toinen, että suunnittelen tuloni ja menoni todella tarkkaan. Minä taas, että niinniin mutta entä se rikastuminen? Olisi kiva, jos itsekin rikastuisin. Kun minulla on ihan vaan tällaista tasaista. Sitten hän, että sinun pitää listata kaikki kuukauden menot, pidä vaikka kirjaa jonkun aikaa ja katso, paljonko kulutat kuukaudessa ja sitten mieti, onko kaikki menot tarpeellisia blaablaa. Teetkö näin, kannattaisi ainakin harkita, jos se toimii vaikka sinullakin? Minä mietin, että no niinhän minä jo teenkin, eikö kaikki? Mutta että varmaan en sitten tee tarpeeksi, koska en rikastu, vaan elän vaurasta, mutta tavallista elämää, joten jatkan kiinnostuneena ja alan jo hiukan jopa epäillä, että mahdankohan hoitaa raha-asiani jopa huonosti, koska en ymmärrä, miten noilla tutuilla keinoilla voi rikastua. Joten kerro, miten sillä rikastuu, sinäkin olet rikastunut? Toinen jo tuskastuu, että on se merkillistä, että vaikka hän kuinka selittää, minä en tajua! Minä tuskastun, koska en saa vastausta kysymykseeni. Keskustelu tyrehtyy siihen. Minä olen hämmentynyt, miksi sen toisen rikastumisen salaisuus ei aukea minulle ja hän, miten en voi ymmärtää niin helppoa asiaa, vaikka hän selittää asian juurta jaksaen.
Emme näe toistemme pankkitilejä emmekä saa ikinä tietää, että oikeasti meillä on tilillä sama summa rahaa. Minulle se on normaalia arkea, hän on rikastunut nollasaldosta samaan ja kokee elämänsä muuttuneen todella paljon.

Jotenkin tuollaiselta minusta on varmaan tuntunut, mutta ensimmäistä kertaa näitä keskusteluja käydessä on välähtänyt, että ehkä asia voisi olla noin eikä niin, että minä vaan en tiedä jotain, minkä muut tietävät. Että ehkä asia voisi todellakin olla noin eikä niin, että minulta on jäänyt kokematta jotain ylimaallista :)

EHKÄ näin, sitähän en voi varmaksi tietää, koska en tosiaan voi tietää, mitä valaistuneet kokevat. Eikä sillä edes niin väliä, koska en kovin usein pohdi koko asiaa, vaikka dramaattisesti niin saatan kirjoittaessani kärjistääkin.

Jos jotain on tätä enemmän niin joko minun kohtaloni on olla koskaan sitä kokematta tai sitten jonain päivänä vaan koen sen. Tai sitten kysymyksessä onkin tämä viimeksi pohdittu mahdollisuus, että minun normaali arkeni onkin jollekin toiselle uusi kokemus.

Huomenta,

Kirjoituksesi luettuani, Katri, toivoisinkin siis jatkoa siihen otsikolla "Miten muutan uskomuksiani". Muuta uskomukset > muutat ajatukset > muutat tunteet (ja olettaisin tässä hötäkässä myöskin toiminnan muuttuvan).

Mielenkiintoinen aihe tuo Vaaqan ehdottama!
Katri: Jään odottelemaan meiliäsi :)

joo! Kirjoitan tän päivän blogipostauksen uskomusten muuttamisesta -- tosin vasta varmaan illalla -- samoin sun meili (ja pari muutakin rästissä olevaa meiliä) menee sen jälkeen kirjoitettavaksi.