Eläköön vilkas ruokakeskustelu

Luin juuri Taija ja Jani Sompin uutuuskirjan Parantavat rasvat (Gummerus). Yleis- ja verisuonikirurgi Taija Somppi jäi mieleeni viime syksynä näihin aikoihin, kun hän otti ärhäkästi yhteen TV1:n A-talkissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtajan Pekka Puskan ja pari kuukautta sitten Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professoriksi nimitetyn Mikael Fogelholmin kanssa yhteen siitä, ovatko maito- ja eläinrasvat sellainen riski terveydelle kuin näihin päiviin saakka on ajateltu. Puska ja Fogelholm edustivat sitä perinteistä ravintosuositusnäkemystä, Somppi ja Valion eläkkeellä oleva tutkimusjohtaja Kari Salminen puolestaan penäsivät heiltä näyttöä siitä, missä tutkimuksissa olisi todistettu eläin- ja maitorasvojen yhteys sydän- ja verisuonisairauksiin.

Somppien kirjan kiintoisinta antia minulle oli, kuinka siinä käydään läpi rasvasodan taustoja. Juuret ulottuvat 1950-luvun Yhdysvaltoihin, jossa tutkijat halusivat selvittää, mistä johtui se, että sydän- ja verisuonitaudit olivat merkittävästi lisääntyneet. Kirja valottaa myös sitä, kuinka eläinrasvoista eri mieltä olleet tutkijat joko vaiennettiin tai he käänsivät takkinsa. Ja kuinka yhdysvaltalainen elintarviketeollisuus uusine margariineineen ja kevyttuotteineen, samoin kolesterolilääkebisnes, liittyvät rasvasotaan. Sinänsä yksittäinen anekdootti, mutta tehtiinpä 1954 tutkimus, jossa kaneille syötettiin sellaista kolesterolia, jota ei ole tavallisissa ruoka-aineissa. Ja ei muuta kuin johtopäätöksiä tekemään sen aiheuttamien rasvaläiskien kertymisestä verisuonten seinämille. Päätelmä: kolesteroli ja sitä sisältävät rasvat aiheuttavat sydän- ja verisuonisairauksia.

Vähähiilihydraattisen ravinnon puolesta puhuvat Sompit ovat sitä mieltä, että rasvojen terveysvaikutuksista ei edellenkään tiedetä riittävästi. Ja enemmänkin: että ne ovat väärinymmärretyin asia ravinnossamme. "Valitettavasti vain hyvin harva lääkäri tai muu terveydenhuollon ammattilainenkaan on kiinnostunut kyseenalaistamaan vallitsevia ravitsemusohjeita, vaikka niillä ei ole saatu hyviä tuloksia. Paradoksaalistahan on, että juuri leveäpyllyisimmät asiakkaat ostavat kevyttuotteita."

Kirja ampuu alas niin Pohjois-Karjala-projektista aikoinaan tehdyt johtopäätökset maito- ja eläinrasvojen vaarallisuudesta, kolesterolipeikon kuin viralliset ravintosuositukset. Minusta kirja on tervetullut veto suomalaiseen ravintokeskusteluun. Kyllä, se on epäilemättä poleeminen, mutta tarpeellinen (tosin välillä puuduttavankin perusteellinen, esimerkiksi luetellessaan asiantuntijat, jotka eivät allekirjoita eläinrasvojen vahingollisuutta ja ovat toista meiltä kolesterolilääkityksen tarpeellisuudesta).

Kirjan tärkein ajatus minulle on, että oma keho ja vointi ovat parhaita mittareita, kun samoilemme ruokaviidakossa. "Asiakkaiden tuskaillessa, ketä tässä nyt voi uskoa, toteamme rauhallisesti, että oma keho ei valehtele. --- Olemme sitä mitä syömme, ja ruoka on paras lääkkeemme."

Kun olen tänä syksynä itse lisännyt proteiineja lautaselle päivän mittaan ja varsinkin aamulla - ja ylipäätään ruvennut syömään aamupalaa - Somppien kirjasta kolahti myös muistutus siitä, että energiaa pitäisi riittää tasaisesti koko päiväksi. Tämä ajatus on toki tuttuakin tutumpi, mutta aloin omalla kohdalla miettiä, että todellakin: pystyn itse vaikuttamaan siihen, millaiseen ruokailurytmiin kehoni totutan. Ruokavalinnoissanihan on kyse ketjureaktiosta. Ja se ensimmäinen valinta tulee eteen aamulla. Jo aamiaisella teen pitkälti sitä valintaa, millainen vireystasoni on myöhemmin päivällä. Tasapainoinen lounas antaa energiaa myöhäisiltapäivään ja ajoissa nautittu illallinen treeniin ja pitkälle iltaan - ilman että minun tarvitsee pupeltaa koko ajan välipaloja ja illalla treenin jälkeen kasoittain hiilihydraatteja.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, ihan puhtaalla maalaisjärjellä ajatellen, että ihmiset ovat kovin yksilöllisiä sen suhteen, miten kunkin elimistö pystyy hödyntämään rasvoja, proteiineja ja hiilihydraatteja. Miksi emme olisi ainutlaatuisia myös tässä suhteessa? Olen aivan varma, että tulevaisuudessa, kun geeniperimämme salaisuuksien kammio aukeaa vähitellen yhä enemmän, saamme paljon lisää tietoa siitä, kuinka geenit vaikuttavat tähän kehomme kykyyn käyttää eri ravintoaineita. Samoin olen varma, että ihmisen oma keho kyllä kertoo paljon, mikä sille on hyväksi, olipa kyse ruokavaliosta tai liikunnasta. Kun vain malttaisimme vähän kuunnella sitä. 

Tämän vuoksi yhden ainoan lautasmallin antaminen suositukseksi kaikille on tuntunut minusta aina ihan terveen järjen vastaiselta. Eihän sama ruokavalio yksinkertaisesti voi sopia yhtä hyvin kaikille.

Tiesittekö muuten tämän Somppien kirjassa kerrotun: ensimmäisen ruokaympyrän kehitti 1950-luvulla Helsingin yliopiston ravintokemian professori Paavo Roine. Tuossa ympyrässä elintarvikkeet oli jaoteltu kuuteen osioon: puolet ympyrästä sisälsi lihaa, kalaa, kananmunaa, broileria, öljyä ja maitotaloustuotteita. kuten voita, jusutoa, maitoa ja kermaa. Kaksi kuudesosaa oli vihanneksia, marjoja, hedelmiä, juureksia ja perunaa ja yksi kuudeosa ruisleipää ja kokojyvätuotteita. Aika erilainen suositus kuin nykyään.

Itse olin käyttänyt voita ja kermaa ruoanlaitossa ja pitkään ennen kuin alettiin puhua rasvasodasta, ihan puhtaasti maun vuoksi. Minusta moni ruoka vaan nyt maistuu voin ja kerman kera paljon paremmalta. Tämä ei tietenkään tarkoittanut, että olisin niitä lätrännyt yltiöpäisesti ja alvariinsa, lähinnä viikonloppuna oli ihana kokata "kunnon aineksista" tässäkin mielessä (ja nyt myöhemmin olen päätynyt voin kannalle ihan siitäkin yksinkertaisesta syystä, että luonnollinen rasva tuntuu myös ravitsemuksellisesti keholle järkevämmältä kuin pitkälle prosessoitu levite). Nyt Musan kanssa kotona ollessa kokatessa tulee käytettyä paljon enemmän vaikkapa vihanneksia ja juureksia, joille riittää mainiosti ripaus hyvää oliiviöljyä.

Ruotsissa voi on loppunut paikoitellen kaupoista kovan kysynnän vuoksi. Myös Suomessa voin kulutus on viime aikoina kasvanut huimasti (mutta kaukana se on huipusta eli 1960-luvun lopusta, jolloin jokainen suomalainen söi vuosittain melkein 20 kiloa voita. Viime vuonna kulutus oli 3 kiloa per suomalainen). Tänä vuonna syömme sitä viidenneksen enemmän kuin viime vuonna. Eilen kuuntelin sitten radiouutisia, joissa Valion edustaja kertoi, että vielä tänä vuonna jossain vaiheessa voin myyntiä voidaan joutua myös meillä rajoittamaan. Kun ei ole yksinkertaisesti enempää toimittaa kauppoihin ja Ruotsiinkin sitä viedään.

Vaan miten onkaan kommentoinut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska voin lisääntynyttä kulutusta? Hänen mielestään (HS 30.9.) kyseessä on "ohimenevä muoti". Puskan kommentit ovat kokonaisuudessaan luettavissa täältä.

Minusta Puskan kommentti ei ole tältä vuosituhannelta. Olin sitä lukiessani yhtä aikaa vihainen, surullinen ja huvittunut. Minusta on hyvä, että on erilaisia näkemyksiä hyvää tekevästä ravinnosta. Vielä parempi on, että niistä nyt keskustellaan vilkkaasti ja avoimesti. Loukkaavaksi Puskan kommentin tekee sen ylimielisyys ihmisten ruokavalintoja kohtaan ja näkemys, että voin uudessa voittokulussa olisi kyse jostain marginaalihihhulien jutusta. Vaan kun ei ole. Ihan oman lähipiiriäni luotaamalla voin todeta, että ihan tavalliset ihmiset ne ovat voin valinneet. He ovat halunneet vaihtaa kevytlevitteet luonnolliseen rasvaan, koska ovat halunneet a) saada makua ruokaan ja/tai b) ovat halunneet siirtyä luonnollisiin rasvoihin samalla, kun ovat muutenkin muuttaneet ruokavaliotaan, esimerkiksi vähemmän hiilihydraatteja sisältäväksi.

Oikein odotan keskutelun seuraavia käänteitä. Ehkäpä Ajankohtaisen kakkosen toimituksessa Tampereella valmistellaan jo Suurta rasvailtaa...