Keho tuli kotiin (ja mieli)

Terveisiä brittiläisen joogaohjaajan Helen Noakesin workshopista, joka pidettiin nyt viikonloppuna Helsinki Day Spassa. Itse ehdin mukaan kaksipäiväiselle kurssille vasta puolivälissä eli tänään, eilinen kun meni matalalentona aamusta iltaan Musa-poikani 3-vuotissynttäreiden merkeissä.

Minullahan ei ole lainkaan joogaajan taustaa, mitä nyt pari kertaa olen testannut hot joogaa ja käynyt kuntokeskusten joogahenkisillä kehonhuoltotunneilla. Mutta juuri siksi ajattelinkin olevani hyvä koekaniini välittämään aloittelijan ruohonjuuritason tuntemuksia tästä kurssista.

Helenin jooga on italialaisen Vanda Scaravellin inspiroimaa. Scaravelli aloitti joogaamisen vasta nelikymppisenä, joten ajattelin, että eiköhän minullakin ole toivoa, jos sytyn joogalle vielä näin vanhemmalla iällä. Etukäteen minua innosti Scaravellin luokse kutsuva asenne, sillä Scaravellin inspiroima joogasuuntaus rohkaisee ketä tahansa aloittamaan: taipuisia ja jäykkiä, niin hyvässä kuin vähän huonommassakin kunnossa olevia, nuoria ja vanhoja (itse Scaravelli joogasi löytämieni lähteiden mukaan 90-vuotiaaksi). 

Joogakurssilla opin ihan ensimmäiseksi kolme sanaa: breath, ground, spine. Kaikki tekeminen kiertyi siis selkärangan, hengityksen ja maahan juurtumisen ympärille. Siksi aamupäivän sessio alkoikin keskittymällä jalkateriin. Kuinka huonosti tunnenkaan näitä tärkeitä kavereitani tai pidän niiden hyvinvoinnista huolta, mietin hieroessani jalkapohjieni auts-paikkoja (niitä oli paljon). Omistimme jaloille ihanan paljon aikaa. 

Odotin, että olisimme heti aloittaneet asanoihin kiertymisen, mutta aamupäivän aikana Helen rohkaisikin ravitsemaan kehoa täysin toisenlaisella tavalla. Aluksi nimittäin opettelimme käyttämään kallisarvoisia jalkateriämme kävellen. Kyllä, luitte oikein. Aluksi otimme hitaita askeleita tukeutuen mielikuvaan, että jalkaterämme jättävät jäljen märkään hiekkaan. Keskityimme huolella askeleiden ottamiseen: pieniä askelia hallitusti siten, että jalkaterä laskeutui vaihe kerrallaan alustaan. Näin askeltaen juurruimme alustaamme ja tutkimme salia ristiin rastiin. Vähitellen Helen rohkaisi lisäämään askellukseen erilaisia mieleen tulevia käsien liikkeitä, asanoita tai ylipäätään erilaisia asentoja. Jalat edellä tehtyjen tutkimusretkien jälkeen vuoron saivat eri kehonosat: "Kuvitelkaa, että etenette kädet edellä! Selkärangalla tunnustellen! Takapuoli!" 

Keho suli liikkumaan musiikin tahdissa, syke kohosi ja hiki nousi pintaan. Ja mikä parasta: huomasin, että tämä vapautti ja rentoutti omaa kehoa sen jännityksistä ihan selvästi. Samalla se oli myös tosi kuplivaa ilonpitoa. Sain siis heittää hyvästi mielikuvilleni joogakurssista vain keskittyneenä asanoihin pinnistelynä. 

Niiden asanoiden vuoro oli sitten iltapäivällä. Helenin rento, lempeä ja huumorintajuinen tapa ohjata sai minut uppoutumaan harjoitteluun intensiivisesti - ja suupielet ylöspäin. Tuntui, etten pakottanut kehoani joustamaan ja kurottautumaan eri asentoihin, vaan tutkiskelin sitä enemmän ystävällisesti: menisitköhän, taipuisitkohan tänään. Päivän edetessä oli mahtavaa havaita kehossaan, kuinka se vähä vähältä avautui enemmän. Keho tuntui yhtä aikaa harjoittelun uuvuttamalta, mutta energiseltä ja virkeältä. Ja tämä oli uutta minulle: kehoni tuntui samalla vahvalta ja pehmeältä. Vahvaksi tunnen itseni useinkin liikkuessani, mutta kehon sulaminen päivän ja asanoiden edetessä pehmeämmäksi oli todella innostava kokemus. "Kuin keho tulisi kotiin", Helen kuvasi oivasti.

Ranka, ranka ja jälleen kerran ranka. Helen puhui selkärangasta kiehtovin kielikuvin. Itselleni jäi mieleen tämä: sen sijaan että ruotomme olisi jokin kangistunut keppi, se on elävä, liikkuva elin. Kun ranka liikkuu ja tekee töitä, se herättää koko kehossa piilevän liikeviisauden. Jooga olikin Scaravellille parhaimmillaan "vaivatonta tanssia hengityksen ja painovoiman kanssa."

Scaravelli-filosofiassa nämä kolme "ystävää " ovat jatkuvasti kietoutuneina ja sulautuneina toisiinsa: selkärangan aalto, hengitys ja painovoima. Scaravellin mukaan selkä liikkuu keskeltä samaan aikaan kahteen vastakkaiseen suuntaan: painovoima vetää vyötäröstä alaspäin, jotta voimme vyötäröstä ylöspäin kohota ja venyä vapaasti. Kasvamme kahteen suuntaan kuin puu, jonka juuret ovat kaivautuneet maahan ja oksat kurottuvat taivaaseen.

Minua viehätti Scaravellin ajattelutavassa se mihin joogalla tähdätään: keveyteen, vaputumiseen ja iloon. Samoin se, että hän neuvoi työskentelemään kehon kanssa, ei sitä vastaan. Kirjassaan Awakening the Spine Scaravelli muistuttaakin: "Älä katso kehoasi kuin vierasta, vaan kuin ystävää." Tätä myös Helen korosti workshopissaan. Kuvia siitä luvassa lähiaikoina!