Terkut kirjamessuilta! Tämän uuden elämäntilanteeni ehdottomasti hienoja puolia on sekin, että ehdin kerrankin messuille jo viikolla, torstaina, kiireettä Musan kanssa kiertelemään. Tai no, ajattelin messuille mennessä, että antaas katsoa, hyvä jos Musa puolikin tuntia siellä viihtyy. Mutta ilokseni Musa otti kaiken ilon irti Messukeskuksen (vielä inhimillisestä) vilskeestä, ja nuuskimme kirjapinoja siellä reilut kaksi tuntia. Pressikorttini kiinnitin Musan hupparin rintapieleen, mistä ilosta ukuleleni hykerteli tyytyväisenä.
Mukaan tarttui Musalle joulupukin kontiin löytöjä, joita ei toki sovi tässä paljastaa. Itse löysin messuilta Tomas Tranströmerin Kootut teokset 1954-2004 ynnä kolme pokkaria kympillä -tarjouksen innoittamana kasan luettavaa. Yritin Tranströmeriä bongata jo ennen messuja netistä, mutta kokoelma näytti olevan loppu joka paikasta. Nyt painosta oli saatu messuille monelle ständille tarjolle. Ilahduin kovasti.
Olen hiljaa kehräten laittanut merkille, kuinka iltasatujen ja ylipäätään kirjojen lukemisesta on kasvanut Musalle rakas rutiini. Tällä hetkellä suosikkeja ovat Richard Scarryn Touhulan värikkään väen edesottamukset, Barbapapat ja vessakirja, jossa Ruttu-niminen kissannäköinen otus toilailee toiletissa ja jossa joka sivulla huuhdellaan napista vessa.
Kirjoista ja lukemisesta puhene ollen, suvussani hellityjä tarinoita on se, kuinka vanha hoitotätimme luki minulle ja veljelleni läjäpäin Aku Ankkoja, kunnes sitten 4-vuotiaana opin lukemaan. Kai se, kun tarpeeksi kauan toistaa... Kasvoin kirjoja hotkien. Minulle niiden lukeminen oli lapsuudessa ja nuoruudessa maalla portti mahtavan kiehtoviin maailmoihin. Pystyn yhä palauttamaan mieleeni, millä kohdalla hyllyssä kyläkoulun pienessä kirjastossa Neiti etsivät olivat. Muistan mistä kerran löytyivät viikossa kyläkaupalla pysähtyneessä, ääriään myöten täyteen tupatun kirjastoauton kaikki hevosia käsittelevät kirjat. Tuli lainattua ne aika moneen kertaan.
Kuvailisin varmasti itseäni, että olen aina lukenut. Mutta aika monta kertaa viime vuosina vain lomilla sain luettua niin paljon kuin olisin halunnut. Nyt nautin ihan täysillä siitä, että viimeisen puolen vuoden aikana kotona ollessani olen ehtinyt lukea hurjan paljon enemmän kuin pitkään, pitkään aikaan. Tuntuu kivalta ajatella, että nyt voin taas listata lukemisen rakkaiden harrastusteni joukkoon.
Musa puolestaan vakuuttaa jo silmät kirkkaina tietävänsä, mitä missäkin kirjan kannessa, kyltissä ja tarrassa lukee. Muun muassa seuraavanlaisia asioita: "Musalle pitää ostaa pikkuautoja", "Musan ei tarvitse syödä puuroa". Ja niin edelleen, tilanteeseen sopien. Ai niin, ja tämä jää luultavasti meidän perheemme hellimiin klassikkotarinoihin, niin suosittu tästä on jo nyt tullut: Pari viikkoa sitten ajelimme puuduttavaa Kehä III:sta viikonlopun vietosta kohti kotia. Tähän Musa tokaisi: "Hei äiti, tuossa kyltissä lukee Kesä kolmonen. Me ajetaan Kesä kolmosta kotiin!" Aika symppis uusionimi tylsälle rinkulatielle.
Luin juuri Taija ja Jani Sompin uutuuskirjan Parantavat rasvat (Gummerus). Yleis- ja verisuonikirurgi Taija Somppi jäi mieleeni viime syksynä näihin aikoihin, kun hän otti ärhäkästi yhteen TV1:n A-talkissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtajan Pekka Puskan ja pari kuukautta sitten Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professoriksi nimitetyn Mikael Fogelholmin kanssa yhteen siitä, ovatko maito- ja eläinrasvat sellainen riski terveydelle kuin näihin päiviin saakka on ajateltu.
Tämän syksyn kirjoista erityisen tarkasti olen lukenut Kaisa Jaakkolan kirjaa Hormonidieetti. Opas yksilölliseen täsmälaihdutukseen. Tutustuin Kaisaan Evitan päätoimittajana ollessani. Kaisa kävi tammikuussa pitämässä samasta aiheesta luennon Bonnierilla, joka julkaisee Evitaa. Tuo luento oli itselleni kimmoke, joka sai pitkästä aikaa miettimään omia ravitsemustottumuksia sekä hormonien, ruoan, liikunnan, stressin ja unen välistä kemiaa.
Kirjoita uusi kommentti