Julkaistu: 12.09.2011 | 21:21 | minnahietakangas
Monesti uusien lajien testaamisesta kertominen jää siihen, miltä se laji tuntui. Nyt ajattelin jatkaa hieman elämästä joogakurssin jälkeen: miltä kehossa tuntui ja oliko kenties joitakin oivalluksia jäänyt mieleen Helen Noakesin opetuksesta.
No ainakin oli se tehokasta, oli ensimmäinen ajatukseni aamulla, kun kampesin hereille. Kropassa todella tuntui edellisen päivän joogaaminen, erityisesti alaselässä, takareisissä ja lonkkanivelten koukistajissa. Varsinkin lonkkien seutu muistutteli olemassaolostaan. Kurssilla kun avattiin lonkkia oikein huolellisesti - ja tuntuvasti, sananmukaisesti. Kun pyörittelin Helenin opastuksella ja avustamana jalkaa lonkasta saakka, ähkäisin eräänkin kerran ääneen. Tuon liikkeen löytäminen lonkista saakka muuten oli paitsi jumit paljastavaa, myös tosi vaikeaa. Liikkeen lähteen mieltämiseen piti keskittyä ihan täysillä, jotta liike ei olisi lipsahtanut epämääräiseksi jalan pyörittelyksi.
Keho tuntui tänään pitkin päivää välillä aika jäykältä, joten ajattelin, että hyvää palauttelua on rauhallinen kävely ja jonkinlainen kehonhuoltotunti. Illalla meninkin Elixian Fitness Fusion -tunnille, joka on ottanut vaikutteita muun muassa joogasta ja pilateksesta. Sen sijaan, että olisin tehnyt liikkeet siinä aika nopeassa temmossa, joka kuuluu tunnin konseptiin, tein liikkeet eturivissä omaan, paljon rauhallisempaan tahtiin. Ja se todellakin oli paljon parempi vaihtoehto kropalleni tänään. Samalla ehdin ajatella, miksen malta useammin tehdä niin (onneksi ohjaaja kannusti tunnin alussa tekemään omaan rytmiin). Kehohan tuntuu hyvin erilaiselta eri treenipäivinä: välillä se on taipuisa ja vastaanottavainen, välillä yhtä kankea kuin juuri pakkasesta otettu jäätelöpuikko. Ja lisäksi olen varma siitä, että oma keho kertoo todella paljon asioita, vaikkapa sille juuri tänään sopivasta treenitahdista, jos sen viesteille vain uskaltaa kallistaa korvansa.
Ainakin seuraavat asiat huomasin kehossa tänään treenin aikana.
1. Tunsin itseni pidemmältä. Kyllä, ja ulottuvammalta. Ihan kuin keho olisi venynyt pari senttiä.
2. Hallittu oli tehokasta. Kun tein liikkeet rauhallisempaan tempoon ja keskittyen enemmän oman kehoni kuunteluun kuin ryhmän tahdisssa menemiseen, sain paitsi hallitun harjoituksen, myös erittäin tehokkaan sellaisen.
3. Muistin jalkani. Niitähän Helen Noakes korosti kurssillaan: kuinka paljon olemmekaan velkaa niille. Muistin juurruttaa jalkani huolellisemmin, jotta ne voisivat välittää minulle tietoa alustasta ja saisivat mahdollisuuden tukea minua kunnolla tasapainoliikkeissä.
4. Liike kulki varpaista sormiin saakka. Näin tapahtui muutaman kerran esimerkiksi kylkeä venyttävissä kurotuksissa lattialla. Liike ei tuntunut vain kyljissä, kuten tavallisesti, vaan selkeästi koko kehokaaren pituudelta. Sillä kohtaa sydän hyppäsi ilosiesti.
5. Selkäni tuntui leveämmältä ja rintakehä avoimemmalta. Tunnin jälkeen olemus oli luontevalla tavalla ryhdikäs. Usein minulla on neät ratsastaessakin se ongelma, että ojentaudun muka ryhdikkääksi siten, että työnnän rintakehää eteenpäin, mutta samalla alaselkä painuu notkolle. Nyt tunnin jälkeen pukuhuoneeseen astellessa tuntui siltä, että ryhti lähti enemmän siitä, että keskivaralon korsetti oli näpäkässä paketissa.
6. Loppuvenyttelyissä venyin selvästi vaivattomammin, pakottamatta. Saman tuntemuksen olen aiemmin saavuttanut vain hot joogassa lämmön ansiosta.
Viime aikoina olen keskittynyt liikkuessani erityisesti harjoittamaan keskivartalon syviä lihaksia. Siksi olen poiminut Elixian treenipaletista kinesiksen, joogasta ja pilateksesta vaikutteita saaneen kehonhuoltotunnin sekä keskivartalon treenaamiseen keskittyvän, tiiviin puolen tunnin Shape-treenin.
Terveisiä brittiläisen joogaohjaajan Helen Noakesin workshopista, joka pidettiin nyt viikonloppuna Helsinki Day Spassa. Itse ehdin mukaan kaksipäiväiselle kurssille vasta puolivälissä eli tänään, eilinen kun meni matalalentona aamusta iltaan Musa-poikani 3-vuotissynttäreiden merkeissä.
Minullahan ei ole lainkaan joogaajan taustaa, mitä nyt pari kertaa olen testannut hot joogaa ja käynyt kuntokeskusten joogahenkisillä kehonhuoltotunneilla. Mutta juuri siksi ajattelinkin olevani hyvä koekaniini välittämään aloittelijan ruohonjuuritason tuntemuksia tästä kurssista.
Kirjoita uusi kommentti