Instagram on aivan ihana. Joskus innostun postailemaan hetkiä monta kertaa päivässä, toisena päivänä unohdan koko sovelluksen. On kuitenkin tosi kiva katsella kuvia toisten hetkistä päivän mittaan, vaikkapa kaupan kassajonossa, kahvitauolla, tai muuten vaan sohvalla köllötellessä. Instagramilla pääsee vielä hitusen lähemmäksi henkilöä kuin vaikkapa blogissa, näin itse ainakin koen. Tuleepa joskus rupateltuakin muutama sana siellä toisten kanssa.
Minua voit seurata @muotimielessa ja Koodin Tomia @tomikouvola, näin pysyt jyvällä myös Koodin tapahtumista :)
Tärkein syy kuitenkin tähän päivän toiseen postaukseen oli isännän löytämä superhyperhauska musiikkivideo, siinä ollaan instagramin maailmassa. Teidän on pakko katsoa tämä(valitettavasti videon upottaminen ei onnistunut, teidän täytyy käyttää tuota osoitetta):
Heippa muutaman päivän tauon jälkeen. Kuvissa esiintyy pari äsken vaatekaapistooni päätynyttä uutuutta. Filippa K:n ohut merinovillaneule on tämän kevään pakollinen raitapaitaostos. Ihailin kyseistä neuletta niin monta kertaa superelegantin Sofian yllä, että en voinut olla sortumatta siihen. Tällaisena hitusen viileämpänä kesäpäivänä oikein mainio valinta. Neuleen malli ei ole kovin väljä, joten tuon kanssa sopii erityisen hyvin vähän löysemmät housut ja muhkeampihelmaiset hameet. Pillifarkut ei ole omalle kropalleni paras pari niukalle paidalle.
Toinen ihanuus, eli YSL:n sormus, päätyi kaapiini onnistuneen vaihtokaupan seurauksena, kiitos vaan vaihtajalle. Sormus on täydellisen kokoinen ja kiven väri juuri mieleinen, siinä on armyvihreä säväys, joka on yksi lempiväreistäni.
Näillä herkuilla voinkin vähän lohduttaa itseäni – kauan odotettu Köpis peruuntui. Sain illalla kuumeen ja vatsataudin, eikä aamukoneeseen ollut asiaa. Näinpä siis lupaamani Köpis-raportointi jää tällä erää. No, onneksi saan matkaraporttia Tomilta.
Täällä on katse suunnattu jo tuleviin kivoihin juttuihin. Ensi viikon keskiviikkona Koodissa juhlitaan Saanan ja Ollin sekä BEdesignin pop up-kauppojen avajaisia! Kutsuja juhliin voi noutaa vaikka Koodin tiskiltä tai muuten vain piipahtaa keskiviikkona paikalla!
(silkkipaitis Equipment / vyö Acne / farkut Zara / laukku Louis Vuitton / avokkaat Nine West)
Allaolevan postauksen lisäksi saatte nähdä myös tämän päivän asuni, en malttanut olla julkaisematta tätä, kun kerrankin olen oikein silkkipaidassa. En tiedä miksi tartun niin harvoin silkkiseen paitaan, vaikka pidän tästä kovasti. Ehkä yritän säästellä tätä liikaa. Olen myös kerrankin korkkareissa, tuollaiset puolikorkeat avokkaat ovat kyllä mainiot, niillä saa asuun naisellisuutta ja ne ovat silti mukavat jalalle. Tiedättehän että olen etsinyt vastaavia mustia jo iät ja ajat. Kenkäkranttu ilmoittautuu – olen selaillut kaikki mahdolliset kaupat läpi, enkä ole vielä bongannut ihan oikeita. Vinkkejä saa antaa.
Tänään olallani keikkuu pitkästä aikaa ikivanha LV:n Boulogne-laukkuni. Olen ostanut tuon melkein 20-vuotta sitten Istanbulin LV:n liikkeestä. Tämä oli toinen arvokas laukkuhankintani ja silloin olin ihan pähkinöinä tästä. Laukkua on kyllä ulkoilutettu ahkerasti, varsinkin ensimmäisinä käyttövuosina, nykyään se unohtuu aika usein hyllyn perukoille. Pikkusiskoltani muuten löytyy samanlainen laukku, hänen kappaleensa on vain aika paljon uudempi, vaikka vuosia vanhahan sekin on. Vieläkö Suvi ulkoilutat tuota ahkeraan? :) Tätä mallia ei ole enää muutamaan vuoteen valmistettukaan.
Muistutan vielä, että olen ensi sunnuntaina 19.5. Turku Design Festivaalin järjestämällä Turku Fashion Flea-kirppiksellä myymässä kaapin siivouksesta yli jääneitä tavaroitani. Pyrin olemaan paikalla Café Aulassa n. klo 15.00-17.00. Tulkaahan piipahtamaan! Myyntipöydältäni löytää mm. Whyredin mustan mokkaisen nahkatakin, French Solen ja Burberryn ballerinat (36-37), DKNY:n punaisen laukun, Filippa K:n mustan pikkulaukun yms.
Tässä teille täydellistä tyyli-inspiraatiota kesään. Tyyli-ikoni Ines de La Fressange näyttää taas kuinka musta ja yksinkertainen toimivat. Naisellisen rento paitamekko on yhdistelty upeisiin mataliin sandaaleihin. Kiinnittäkäähän samalla katse myös leidin kauniiseen hiusmalliin. Itse en ole erityinen lyhyiden hiusmallien ystävä, mutta joskus näkee niin inspiroivia leikkauksia, että alkaa itsekin haaveilla hiusten napsaisemisesta – tosin tällä hiuslaadulla lookista ei tulisi kuvan kaltainen. Mutta Ineksen hiusmalli on kaukana tanttamaisesta leikkauksesta.
Mikäs tänään on tepastella superlämpimässä säässä ilman takkia, ulkona tarkenee jo lyhythihaisella paidallakin. Asuni on tänään mukava ja yksinkertainen, kuten melkein aina. Pehmoinen HM Trend-malliston neulepusero on yksi suosikkivaatteistani. Kävin ostamassa ison valkoisen hortensian kotiportaille, nyt meinaan tulla hulluksi kukkatiskeillä, tekisi mieli ostaa ja ostaa. Pihamaalla iloitsin tänä aamuna myös hurjasti nousseista pioneista, niiden seuraksi täytyy tosin hankkia vielä muutama taimi lisää, jotta saan tarpeeksi ison pionipenkin. Olen myös suunnitellut jonkinlaista pidempää kukkapenkkiä talon edustalle…nämä on näitä tyttömäisiä pihamietteitä :)
Joko teillä on kesäkukat valittu ja suunniteltu?
Tämän illan istutustouhut taitavat kuitenkin jäädä jääkiekon varjoon, kohta suuntaan sohvalle nauttimaan jännittävästä lätkäillasta!