Tiedätkö veriryhmäsi? Miten syöt?

Olen kuullut monen saaneen avun ruoka-aine ja ruoansulatusvaivoihin veriryhmäruokavalion avulla. Olen perehtynyt viime aikoina hieman veriryhmädieettiin saatuani tietää oman veriryhmäni (A+), raskauden aikana. On harmi, että oman veriryhmän tietäminen ei ole itsestäänselvää. Esimerkiksi vauvan veriryhmää ei saa selville muuten, kuin käymällä se erikseen mittauttamassa (maksua vastaan). Myös verta luovuttamalla sen saa selville. Eilen kävimme Tampereen Koskiklinikalla selvittämässä Heikin veriryhmää ja hinnaksi tuli noin 45€. Mikäli veriryhmämme ovat samat, on vauvakin A-ryhmäläinen. 

Viime aikoina tieteellisessä kirjallisuudessa on alkanut löytyä veriryhmädieettiä tukevia väitteitä ja tutkimuksia myös arvostetuissa tieteellisissä lehdissä. Olen lukenut pääpiirteittäin varmaankin suosituimman aiheeseen liittyvän kirjan "Syö oikein oman tyyppisi mukaan" ja seuraavan tiivistelmän olen poiminut tästä

Veriryhmäruokavalion idea on se, että veriryhmästä riippuen ruuan lektiineillä on taipumus sitoutua paitsi punasolujen pinnalla oleviin sokerirakenteisiin, myös muihin kehon osiin, kuten suolistoon, munuaisiin ja hermostoon, ja aiheuttaa terveydellisiä ongelmia. Kaikkien neljän veriryhmän solujen pintasokerirakenteet ovat toisistaan poikkeavia. A-ryhmällä lektiinejä sitovat sokerit ovat fukoosi ja N-asetyyligalaktoosiamiini. B-ryhmällä fukoosi ja D-galaktoosi. AB-ryhmässä fukoosi, N-asetyyligalaktoosiamiini ja D-galaktoosi. O-ryhmällä on sokerina pelkkä fukoosi. Lektiini-proteiineja on kaikissa ruuissa ja henkilön veriryhmä näyttäisi määräävän sen, minkälaiset lektiinit aiheuttavat ongelmia.

Esimerkiksi A-veriryhmän henkilöt ovat alttiimpia sydän-ja verisuonitaudeille ja siksi heidän olisi syytä välttää punaista lihaa ja tyydyttyneitä rasvoja. Heidän immuniteettinsa on myös keskimääräistä heikompi altistaen esimerkiksi erilaisille syöville. Vehnän sisältämät lektiinit eivät sovi O-tyypille, koska ne aiheuttavat tulehduksia suoliston limakalvolla. B-ryhmän ihmisillä on taipumusta hitaasti eteneviin virussairauksiin kuten MS-tautiin, reumaan ja erilaisiin neurologisiin sairauksiin. Näillä henkilöillä esimerkiksi maissin, kanan tai tattarin lektiinit saattavat aiheuttaa erilaisia sairauksia. AB-veriryhmän ihmisiin vaikuttavat A- ja B-tyypin sokerirakenteet. mutta se muistuttaa enemmän A-veriryhmää, koska heillä on taipumus A-tyypin sairauksiin. Yleisesti ottaen kaikkille neljälle veriryhmälle suositeltu ruokavalio saadaan muodostettua monipuoliseksi ja ravitsevaksi, ainoa josta kriitikot varoittavat on O-ryhmälle suositeltava runsaasti proteiineja ja rasvoja sisältävä ruokavalio.

Veriryhmien kehittyminen perustuu evolutiiviseen näkemykseen, jonka mukaan O-veriryhmä lähti kehittymään metsästäjä-kaudella (kivikausi?) ja se on täten sopeutunut sulattamaan hyvin eläinproteiineja. A-veriryhmä kehittyi maanviljelyskaudella ja on sopeutunut paremmin kasvispainotteiseen ruokavalioon. B-ryhmään liitetään vahva immuunipuolustus ja tämän ryhmän pitäisi olla ainut, joka sulattaa hyvin maitoa. AB on uusin veriryhmä ja on sekoitus A:ta ja B:tä. 

Tässä taulukossa näkyy hieman tarkemmin eri veriryhmille suositellut ruoat. Omalla kohdallani veriryhmädieetti käy täysin yksiin sen kanssa, minkä olen luonnostaan todennut. Se yhdistyy myös ainakin kohdallani ayurvedaan, joka huomio genetiikan lisäksi myös ympäristötekijöiden vaikutuksen mieleen ja tämänhetkiseen tilaan. Tärkeintä on tutustua eri näkemyksiin ja poimia niistä pääpointit tai mahdollisesti edes jotain ja kuunnella entistä paremmin kehoa. Nyt kysyisin kuitenkin sinulta seuraavaa: Mikä on veriryhmäsi ja oletko huomannut käykö se veriryhmäsi kanssa yksiin? 

Veriryhmädieetti pätee käsittääkseni etenkin silloin, jos ruoka on pääosin kypsennettyä. Ainakin pari pitkäaikaista terveyden perikuva raw foodistia David Wolfe ja Gabriel Cousens ovat molemmat O-veriryhmää ja todenneet raa'an kasvisruoan erittäin tervehdyttäväksi, vaikka O:lle yleisesti suositellaan eläinproteiinipainotusta. Itsellä on kuitenkin sellainen kutina, että O-veriryhmillä olisi parempi edellytys lihan sulattamiseen kuin esim. A:lla. Mutta kokemuksia kuulisin mielellään teiltä, jos tiedätte ryhmänne?

Lisätietoa vielä:

Wikipedia

 

 

Tutustuin tähän ruokavalioon

Tutustuin tähän ruokavalioon jo vuosituhannen vaihteessa ennen kuin kirjoja oli suomennettu ja noudatin sitä jonkin aikaa, enkä muista, miksi lopetin ja siirryin tavalliseen karppaukseen, jota olin kyllä sitäkin Montigniacin dieetin muodossa noudattanut 1990-luvun vaihteesta asti. Ei ole huonoja kokemuksia kummastakaan. Noihin aikoihin olin ihan terve, joten ei ole myöskään järisyttävän hyviä kokemuksia, koska ei ollut mitään, mikä olisi huonontunut tai parantunut ruokavalion myötä. Pitäisi ehkä kokeilla nyt kun olen vanhentunut ja sairastelen, että auttaisiko veriryhmädieetti vaivoihini.

Tyypillisten sairauksien, luonteen ja liikuntasuositusten suhteen voi hyvin pitää paikkansa, jos ajattelen lähipiirini sairauksia ja veriryhmiä.

Olen itse AB, mutta oma kokemukseni on, että liha sulaa minun suolistossani huomattavasti paremmin kuin kasvikset, vaikka minulla on vähän mahahappoja ja kasvikset parhaiten kypsennettyinä. Raakaruoka - pähkinöitä ja manteleita lukuunottamatta - aiheuttaa aikamoisia ongelmia, vaikka kuinka yrittäisin totutella siihen pikkuhiljaa ja pienin annoksin ilman entsyymivalmisteita enkä pidä mielekkäänä käyttää koko ajan keinotekoisia ruuansulatusstimulantteja, koska pelkään niiden heikentävän omaa tuotantoa entisestään. Kun vaan keksisi keinon aktivoida oman elimistön tuotannon.

SCD-ruokavaliosta on parhaat kokemukset vatsan toimintaa ajatellen.

Kiitos mielenkiintoisesta

Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä. Olen tutustunut pintapuolisesti veriryhmädieettiin ja itselläni se on ristiriidassa monien ayurvedan ohjeiden kanssa. Mulla on veriryhmä B ja dosha selvästi vata. B-ryhmän ohjeissa lähes kaikki öljyt, avokado, useimmat siemenet ja pähkinät on kielletty. Melko vaikea yhdistää vataa tasapainottavaan ruokavalioon... Olis tosi kiva kuulla sun näkemys tähän ristiriitaan? Taustaksi, etten syö lainkaan punaista lihaa enkä kanaa. Kalaa olen alkanut välttää sen sisältämien haitallisten aineiden vuoksi. Ruokavalioni on kasvispainotteinen, sekä raakaa että kypsää. Munia syön ja maitotuotteita vaihtelevasti. Panostan laatuun ja luomuun.

Kiitos muutenkin hyvästä blogista! Vauva-aiheetkin ovat kiinnostavia, vaikkei vielä itselle ajankohtaisia :)

Minulla veriryhmä on

Minulla veriryhmä on sopusoinnussa ayurvedatyyppini kanssa, koska minulle ei ole voitu määritellä selkeää tyyppiä. EHKÄ vatan ja pittan sekoitus. Monta kertaa on yritetty ja lopputulos on aina sama epäselvyys.

A

Kiitos, että otit puheeksi tämänkin aiheen kun tavattiin :) Veriryhmän mukainen ruokavalio oli itseltä jäänyt myös unholaan vuosien varrella ja nyt kun palauttelin näitä asioita mieleen lainaamasi kirjan avulla, tuntuu tosi luontevalta noudattaa A-veriryhmälle suositeltavaa kasvisvoittoista ruokavaliota. Olo on selvästi virkeämpi ja kevyempi kuin aikoihin. Lievää nuhaa tällä viikolla ollut, ilmeisesti kehon puhdistumisen vuoksi. Perheessämme on ilmeisesti myös veriryhmää O, joten vähän haastetta taas arkeen, kun ruokavaliot ovat lähes päinvastaiset ;). Mutta kun luki myös liikuntalajeja, joita kullekin ryhmälle suositeltiin, ei voi kuin vakuuttua siitä, miten veriryhmällä todellakin ON merkitystä. Itse en ole koskaan pitänyt kovin raskaasta liikunnasta kun taas aviomies suorastaan TARVITSEE O-ryhmän edustajana sitä. Nuorison ryhmät vielä vähän epäselvät, mutta selvitellään. Mieltymysten ja ruuansulatuksen perusteella veikkaan, että vanhempi on A ja nuorempi O, mutta ei varmaa tietoa toistaiseksi...

O-ryhmäinen laatulihaa syömään opetellut

Hurahdin tuohon veriryhmäajatteluun hyvin hitaasti. Loppujen lopuksi olen ollut siinä aika pitkällekin mukana, tutustunut myös The GenoType Diet - Change Your Genetic Heritance -opukseen sekä näiden kahden yhdistelmään.

Puolivegetaristiperhetaustastani huolimatta tai juuri siksi syön nykyään luomunautaa, joskus myös karitsaa tai riistaa, ehkä noin neljästi viikossa. Ei aiheuta mitään ongelmia, mikäli joukossa on riittävästi vihanneksia. Päinvastoin, olo on tasaisen rauhallinen ja silti aktiivinen. Etenkin jos ruuassa on myös kypsentämättömiä vihanneksia, kuten hapankaalia...

Tuon liikunnan suhteen pitäisi tehdä parannus.

Entsyymilisää käytän, pitäisiköhän tosiaan kans vähän miettiä onko se pitkässä juoksussa kestävä ratkaisu? Pureskelis sen sijaan ruokansa kunnolla.

Miun veriryhmä on A+. Nojoo

Miun veriryhmä on A+.

Nojoo hyvin kyllä tuo kokemukseni täsmää tuon taulukon kanssa, kun olen aikaisemminkin herkutellut kasviksilla jne....

Joka on viimepäivinä myös runsastunut miun ruokavaliossa ihan säännöliseksi.

Ja viimeisen 1,5 vuoden aikana olen tehnyt rauhallista pikkuhiljaa tuttavuutta noihin superfoodeihin. Ja sitä tapahtuu kaiken aikaa. Näihin päiviin asti on tullut tutuksi pakuritee, spirulina, macajauhe, ashwagandha, rakkauspakkaus. Ja kaikista on ihanat käyttökokemukset.

Olen terve kaikilta puolin. Esim. viime kevääseen asti oli 2,5 vuoden katko ettei sinä aikana esiintynyt ainuttakaan flunssaa.

Terv. "ulkoilma hötkyilijä" :)

Hei! Tutustuin myös tähän

Hei! Tutustuin myös tähän veriryhmädiettiin n. vuosi sitten.Olen AB+ ja huomasin että saan oireita usein näistä minulle haitallisista ruoka-aineista. Tosin ruis oli taulukon mukaan neutraali mutta aiheutti minulle ongelmia. Mutta AB onkin tunnetusti vähän ongelmallinen veriryhmä. Myös vereen sekä ruuansulatukseen liittyviä ongelmia AB:llä on ja niitä myös minulla on. Ayurveda tosin antoi vielä paremmin apua olooni, mutta olen onnistuneesti pystynyt yhdistämään näitä kahta tapaa. Syön kasvis-kala-vaalea-lihapainoitteisesti ja juuri tällainen ruokavalio sopii myös AB:lle.Tietysti käytössäni on myös laadukkaat entsyymit ja viherjauheet. Raakaravintoa yleensä syön pirtelöiden muodossa tai lämpimän aterioiden yhteydessä. Tällä hetkellä voin hyvin.

Minulla on ihan jo yleisen

Minulla on ihan jo yleisen kiinnostuksen vuoksi ollut jo vuosia noita ko kirjoja...Olen o-tyyppiä, mutta silti rakastan esim avocadoa ja se tuntuu sopivan minulle.Kuitenkin se kuuluisi haitallisten ruoka-aineiden joukkoon. Sinänsä tas kotimaiset gluteiiniviljat eivät sovi minulle hyvin niinkuin O-ryhmän ihmisillä asian sanotaankin olevan. Voin paremmin, kun vältän näitä. Joskus aikoinaan olen karpannutkin ja se sopi melkoisen hyvin, kunhan söin paljon myös kasvikunnan tuotteita.

Lihaan suhtautumisessa ja sen käyttämisessä minulla on ollut eri kausia. Vaikuttaa, että se sinänsä sopisikin hyvin...mikäli nyt eettisistä tms huolimatta kuitenkin söisin sitä. Mietin aika ajoin asiaa.

Tiedätkö mitä mieltä David Wolfe siis tarkkaan ottaen on veriryhmädieetistä? Olisi kiinnostavaa tietää.

Itselläni on aika ristiriitaisia mietteitä aiheesta ja mukava nyt lukea kokemuksia tästä.

sopii yksiin...

Jännää miten itsellä tuntuisi menevän suurin piirtein yksiin sekä ayurvedaneuvot, kiinalaisen lääketieteen hoitajan neuvot että tämä veriryhmäohjeistus. :)Kun vaan vielä uskoisi eikä yrittäisi väkisin vääntää jotain muuta opettelemaansa.. :D

Eri teosten näkemyksiä asiaan

Kiitos kommenteista ja kokemuksista.

Laura: En ole niin paljoa perehtynyt veriryhmädieettiin, että osaisin tarkasti yhdistää sitä ja ayurvedaa. Vatatyyppinä käyttäisin kyllä hyviä rasvoja vähintäänkin kohtuudella. Määrät ovat olelllisia, eli jos avokado esim. tuntuu sopivan, niin eiköhän sitä voi käytää yhden per päivä (ei kuitenkaan 3-4 ehkä). On A:llakin epäsopivia mm. banaani ja kookos, vaikka niitä nautinkin. Laatuun ja luomuun on tärkeintä panostaa ja tehdä muutos kerrallaan. Sinuna tekisin ehkä vielä food detective-testin, jos haluaa tietää yliherkkyyksiä eri ruoka-aineille. Se ainakin kertoo faktaa.

Aiju: :)

Tässä aika loistava linkki, kertoo eri teosten näkemyksiä lyhyesti veriryhmädieettiin: http://www.naturalpedia.com/blood_type.html

David Wolfelta tämä pätkä:

In my own experience in counseling people on diet, I have found the suggestions of what foods are agreeable and disagreeable based on one's blood type to be often applicable to cooked foods and rarely applicable to raw foods and raw-food eaters. I have also found that people of blood type A tend to burn sugars (carbohydrates) more slowly and can generally handle more sugars in their diet. People of blood type 0 tend to burn sugar more rapidly and do better eating less carbohydrates and more fats and/or protein for energy. But these are not rules."

Yksilöiviä ravintosuuntauksia on monia, ayurveda mielestäni yksi parhaimmista. Lisäksi mm. metabolic typing. Monia on hyvä yhdistää ja monesti sieltä löytyy yhtäläisyyksiä. Yhtä totuutta ei ole tässäkään vaan osa-totuuksia, joilla kaikilla on palanen annettavaan palapelissä.

Avocado

Hei Aiksu,

avocadot sopivat osalle O-ryhmäläisistä erinomaisesti. Veriryhmäteorian mukaan lähinnä sille vähemmistölle, jolla ei ole sekreettoriominaisuutta, ts. sylkeen ja muualle veren ulkopuolelle ei erity veren omia vasta-aineita. Valtaosalla ihmisistä tuo ominaisuus on, ja *suuntaviivoina* siitä (ei varmasti päde kaikilla!) voisi pitää joustavampaa ruokavaliota ilman suurempia ongelmia, suun helpompaa kunnnossa pysymistä (ja tuohon suun terveyteen avocado juurikin auttaa!), muutenkin ehkä helpompaa terveenä pysymistä ainakin näennäisesti - paitsi että muuten helpommin sairastuvat non-sekreettorit yleensä eivät saa oksennustauteja, etenkään norovirusta, kovin helposti.

Verensokeri ja raaka/kypsennetty ruoka

Vielä erityisesti Heidille ja tietysti kaikille lukijoille,

olen kyllä O-ryhmäläisenä havainnut että oma verensokerini on suhteellisen nopeasti reagoiva. Etenkin jos syön korkean glykeemisen indeksin ruokia, niin hetken aikaa saattaa olla ok olo, mutta annas olla - kädet tärisee tunnin päästä ja on tosi hypoglykeeminen olo.

Raakaruuan paremmasta sopivuudesta veriryhmäsuositusten yli voisi ehkä ihan aavistuksen verran puhua se, että tomaatinhan pitäisi periaatteessa sopia O- ja AB-ryhmille, mutta ei niinkään A- eikä B-ryhmille. Ja kun huomioidaan teorian hienosäätö, niin siinä selitetään että tomaattia kypsennettäessä ne lektiinit eivät häviä, pikemminkin tiivistyvät. Suhteessa tomaatin sopivuuteen A-ryhmäläisten ehkä siis kannattaa suosia raakaa tomaattia, jos sitä on pakko saada.

Sen sijaan olen kuullut monien O-ryhmäläisten sanovan, että tomaatti kannattaisi kypsentää miedosti/nopeasti, se imeytyy silloin paremmin varsinkin jos sen kanssa saa rasvaa. Lykopeenihän lienee rasvaliukoinen...

Sitten tärkeä juttu: vihanneksia teoria suosittelee runsaasti kaikille. Mulle räätälöity ruokavalio väittää, että "Live foods" -ryhmästä sallittuja ruoka-aineita 6 annosta päivässä! Se siis käsittää niin vihannekset, juurekset, salaatit kuin sienetkin.

Blogauksen ruoka-ainetaulukko on hyvä lähtökohta, jos jotakuta kiinnostaa nähdä tarkempaa analyysia, jossa myös sekreettoriominaisuus on huomioitu, niin suosittelen lämpimästi:
http://www.dadamo.com/typebase4/typeindexer.htm

Kookosöljy

Ainakin Adamon opit on ristiriidassa nykyisen terveyshypen kanssa: Kookosöljy, jonka hehkutetaan olevan terveystuote on tämän mukaan haitallinen kaikille veriryhmille: http://www.dadamo.com/typebase4/depictor5.pl?2

Kookosöljy ei D'Adamon mukaan ole haitallista läheskään kaikille

Kun perehtyy Peter D'Adamon kehittämään versioon ruokavaliosta, joka pyrkii aktivoimaan hyviä geenejä ja passivoimaan huonoja, havaitsee että kookosöljy itse asiassa on varsin hyödyllinen monille. Veriryhmäteoria tätä ei ota huomioon, mutta D'Adamolla onkin kotisivuillaan laskuri, milloin kannattaa kokeilla veriryhmäruokavaliota ja milloin tätä "The GenoType Diet"tiä. Ja viime kädessä jokainen vastaa omista valinnoistaan tietenkin itse.

Pieni johdanto tähän ruokavalioon löytyy myös suomenkielellä:
http://www.fast.fi/artikkelit/elaemaentapadieetit-artikkelisarja-osa6.html

GenoTyyppien mukaiset kookosöljysuositukset:
GT1 Hunter - vältä ainakin jossain määrin
GT2 Gatherer - vältä ainakin jossain määrin
GT3 Teacher - suosi!
GT4 Explorer - vältä!
GT5 Warrior - vältä!
GT6 Nomad - suosi kylmäpuristettua!

O-ryhmään kuuluva on GT1/GT2/GT4
A-ryhmään kuuluva on GT3/GT5/GT4
B-ryhmään kuuluva on GT2/GT6/GT4
AB-ryhmään kuuluva on GT3-6

Eli tuo "tutkimusmatkailija" voi olla käytännössä mitä veriryhmää tahansa, ja siksi kirjan antamat suositukset sille ovat oman tulkintani mukaan hieman epätarkempia kuin muiden.

GT3, jolle kookosöljyä kaikkein varauksettomimmin suositellaan, on se porukka A-ryhmästä, jolla on yleensä hoikin ruumiinrakenne.

Itse kuulun GT1:een eli olen "metsästäjä", ja tarkemmassa analyysissa kookosöljyä ei suositella minulle ollenkaan. Mikäli kuitenkin olisin ei-sekreettori, suositus muuttuisi päinvastaiseksi samaan tapaan kuin avocadon osalta.

Kerrotko, missä Adamon

Kerrotko, missä Adamon sivuilla tuo laskuri on? En löytänyt vaikka etsin. Pikaisesti arvioisin olevani joko Warior tai Nomad. Pitänee hankkia kirja, jotta saa tietää tarkemmin.

Tuo genotyyppijuttu on tullut Adamolle vasta vuosia sen jälkeen kun olen itse viimeksi noudattanut verityhmädieettiä. Sivusto on sen sijaan yhtä täyteen tupattu kuin vuosituhannen vaihteessakin eli hankala löytää mitään.

Laskurilinkki

http://www.dadamo.com/which_diet_is_right.htm

Itselläni menee nyt aivan tasan, mutta joskus aiemmin kokeillessani tuota laskuria on GenoType Diet suositeltavampi ollut.

Kiitos!

Kiitos linkistä! Minun perintötekijöilläni ja nykyisellä voinnillani vastaus oli todella selkeä: GenoType Diet :)

Ed. Anonymous kyselee vielä

Ed. Anonymous kyselee vielä Viher-Tuomolta, että määrittelitkö oman tyyppisi sen GEnoType Kitin avulla vai ilman?
Nappasin kirjan Amazonista ja mietin, pärjääkö ilman sitä Taster-viritystä. Tai siis pärjäähän sitä, mutta kun minulla on kaikki muut tiedot Advanced-laskuria varten paitsi Taster-tiedot, joita ei saa kai kotikonstein. Secretor-tyypin selvitin joskus 10 v. sitten edellisellä kiinnostuskierroksella :)

Toivottavasti tämä selostus ei ollut ihan käsittämätön.

Unohda edellinen, olikin

Unohda edellinen, olikin tyhmä kysymys, koska olin vasta selannut kirjan hätäisesti läpi. Jep, genotyypikseni tuli Nomad. Arvelinkin, että joko se tai Warrior ja näistä kahdesta mieluisampi oli juuri tuo Nomad, joten hyvä niin :)

GenoTyping Kit

Tulin aikoinaan hankkineeksi tuon kitin, ja mulla on strippejä vielä jäljellä :) mut ne sijaitsevat Kokkolassa.

Oletko AB-ryhmää? Se on ainut joka voi olla noista vaihtoehdoista kumpaakin.

Hmjoo, Kokkolan kautta tulisi

Hmjoo, Kokkolan kautta tulisi hiukan mutkaa matkaan :)

Olen AB ja hieman hämmentävää, että kun tein tyypityksen kehon Advanced-laskurilla eli mittasuhteet + ABO + Rh + sekreettoristatus = Nomad, MUTTA kun samalla pikaisesti tsekkasin ne karkeammat tyypityskeinot, joihin olisi pitänyt ottaa sormenjäljet ja taster-juttu (joita en siis kyennyt tekemään) eli tein kaiken muun niin olisin esim. ulkonäön ja tautiriskien perusteella sopinut myös Warrioriksi eikä tulos ollut Basic- tai Intermediate-laskurien mukaan ollenkaan selkeä. Ilman Advanced-tietoja voi siis vetää helpostikin omasta tyypistään väärät johtopäätökset.

Mutta oletan, että noiden veriarvojen perusteella tehtävä tyypitys on tarkin ja luotettavin, koska on nimettykin Advanced ja että muilla keinoilla tulos on vain suuntaa antava. Onneksi oli tiedossa se kauan sitten selvittelemäni secretorstatus, muuten olisin edelleen ymmälläni.

Tai sitten genotyyppi ei ole ihan niin yksiselitteinen, mitä D'Adamo antaa ymmärtää. Terveysongelmani ovat ENEMMÄN Nomadin tyyppisiä eli fatigue-ongelmat, samoin ruokasuositukset miellyttävät kovasti, koska ajattelin kauhuissani, että jos olenkin Warrior, minusta ei ole lähes kasvissyöjäksi tai (been there, done that jne.) ja pidän todellakin (punaisesta) lihasta, maksasta, kananmunista yms. Nomadeille suositelluista ruuista ja koen niiden sopivan minulle, ovat lempiruokiani ja jo luonnostani syön niitä eli ruokavaliota ei oikeastaan juurikaan tarvitse muuttaa eikä liikuntatottumuksiakaan.

Sairauksia tämä ei kuitenkaan ole tuntunut estävän, vaikka ainahan voi spekuloida, että olisin todella huonossa hapessa ilman intuitiivista oikein syömistäni. Warrior-ruuat ei tunnu omilta ja samoin veriryhmädieetin mukaiset AB-suositukset tökkivät joiltain osin eli siltä osin, mitä AB:lle suositellaan A:n ruuista pähkinöitä ja manteleita lukuunottamatta. Sen sijaan Nomadin suositukset tuntuvat todella hyviltä ja mieluisilta. Ei vaadi pinnistelyä. Eli mielelläni ajattelen tämän dieetin olevan täyttä asiaa :)

Kovasti tykkäsin D'Adamon ajatuksista jo silloin n. 10 v sitten, mutta ehkä se puhdas AB-ryhmä ei kuitenkaan ollut ihan minulle nappijuttu, koska luisuin ajan mittaan tavan karppaukseen. Genotyyppidieetti tuntuu olevan jotenkin omanlaisempi ja vaivattoman oloinen.

Olipa kiva lukea tarinaasi,

Olipa kiva lukea tarinaasi, Anonyymi. :) Blogilinkkini kautta voit ottaa minuun yhteyttä myös jos kiinnostaa jutella vielä privaatisti.

Tuntuisi siltä että olet kumminkin hyvä itseäsi kuuntelemaan... AB-ryhmällähän monesti tuo immuniteetti on yksi ongelmista, ja eikös Nomad vielä pahenna sitä asiaa...? :D eli että autoimmuunisairaudet eivät olisi niin todennäköisiä mutta liian alhaisesta immuniteetista johtuvia haasteita olisi, olenko aivan hakoteillä?

No joo, itsekin O-ryhmäläisenä olen poikkeuksellisesti "sopeutuja", mikä johtuu ympyrän mallisten sormenjälkieni runsaudesta. :D :D eli mulla ei siis sen mukaan pitäisi olla niin suuri riski autoimmuunijuttuihin kuin "reaktoreilla", joita valtaosa O-ryhmästä vissiin on.

Eihän genotyyppi siis kovin yksiselitteinen olekaan. Koko The GenoType Diet pohjautuu juurikin siihen ajatukseen, että jokainen meistä on yksilö ja kuusi arkkityyppiä vain hyvin karkea likiarvo todellisuudesta.

Olen O+ verinen ja sen verran

Olen O+ verinen ja sen verran samaa mieltä että maha kestää periaatteessa kaikenlaista ruokaa suht hyvin verrattuna moniin muihin kanssaihmisiin. Toinen asia on sitten että mistä tulee oikeasti hyvä olo.

Joskus kymmenisen vuotta sitten kuulin ekan kerran veriryhmädietistä ja kokeilin silloin lihapitoista ravintoa (ei viljoja tai muitakaan mitä ohjeessa kiellettiin syömästä) mutta olo ei siitä kyllä kohentunut, tuli vain todella raskas ja voimaton olo. Sen jälkeen olen ollut kasvissyöjä, joskus harvoin tulee syötyä itse pyydystettyä kalaa ja omien kanojen munia syön kun on saatavilla. Nykyisin suurin osa kasvisruuastakin on "elävää/raakaa" ja näillä eväillä olo on hyvä.

Tosin kun luin mitä O-tyypille suositellaan, syön periaatteessa vain niitä aineita (jos lihaa ei oteta huomioon) ja välttelen niitä aineita joita suosituksissa neuvotaan välttelemään (alitajuisesti)

- Tanja

Ilmeisesti sulla on

Ilmeisesti sulla on verityypillesi epätyypillisesti pulaa joko-tai/sekä-että vatsahaposta / suoliston alkalisesta fosfataasista (IAP). Oletko lammasta / luomunautaa / riistaa kokeillut ja nimenomaan vhh-aterialla?

Silloin noin 10vuotta sitten

Silloin noin 10vuotta sitten kun kokeilin diettiä ei tainnut edes löytyä luomunautaa tai lammasta kaupoista? Mutta söin dietin aikana ainoastaan riistaa (poroa, hirveä) ja kaloja. Ja ateriat olivat tuolloin vhh:n mukaisia (eli perunaa/pastaa/riisiä/leipää en syönyt).

-Tanja

Toimii

Mun tuttu pääsi antibioottikierteestä veriryhmädieetillä ja -elämäntavalla. Se oli ennnen kalpea ja laiha, mutta puolen vuoden dieetin jälkeen en meinannut enää tunnistaa sitä...oli niin lihaksikas ja suorastaan terveyttä hehkuva! Todellinen vahva metsästäjänainen, O-ryhmää kun on.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Paljon kolme + viisi on yhteensä?
Anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.

Babylle deetä ja probiootteja

Mihin kuukausi on vierähtänyt? Pojallamme oli eilen 1 kk tarkastus neuvolassa ja painoa oli kertynyt syntymästä jo yli kilo lisää ja pituuttakin oli tullut 5 cm. Prinssi on jo ihan miehen mitoissa :) Tällä hetkellä ruoka näyttäisi maistuvan liiankin hyvin, kun maksimissaan tunnin välein on saatava tissiä. Iho sekä jäntevyys saivat myös jälleen kehuja lääkäriltä. 

Raskausajan venytyksiä ja muita treenivideoita

Tässä muutama video piiitkästä aikaa

Bloggaaja

Julkaise syötteitä

 

Quinoaa!

 

Kerron blogissani, kuinka voimme oivaltaa olevamme vapaita ja elää ilman mielen rajoitteita ja uskomuksia. Tiedän, että vapautuminen yksilötasolla on avain suurempaan kollektiiviseen muutokseen, jota yhteinen maailmamme tässä hetkessä tarvitsee.

Blogini kirjoitukset käsittelevät vastuunottamista omista teoista ja ajatuksista, tietoisuutta, puhtaampaa ravintoa, kehon ja mielen tasapainoa sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Muista, että mieli ei aina tykkää, jos sen uskomuksia kyseenalaistetaan. Tervetuloa uusien oivallusten pariin!


Yhteys: heidi(a)navadina.net/044 3091828





Tilaa laadukkaita superfoodeja

 

Ekasta tilauksesta "quinoaa" -koodilla -10 €!

 

 

Quinoaa-blogini vanhat kirjoitukset

 

Linkit

 

Evolutionary community
Suositeltavaa kirjallisuutta

Yritykseni navadina
Puhdas makuelämys - Luento kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista
Testaa kehotyyppisi
Raw reseptejäni
Suosituksia ja alekoodeja nettikauppohin
Suositeltavaa kirjallisuutta

Ostetaan ja myydään asunto  


Hyviä sivuja


Aito terveys
Cocovin blogi
Cocovishop
Epämukavuusalueella
Kuun ja vuoren välissä
Yksterveysblogi
Kaunis päivä tänään
Moments
Keittiökameleontti
Ilon pisara
Mielestään vapaa
Tietoisena ja vapaana
Olla Anna - Anna olla

 

 

Uusimmat kirjoitukset

Viimeisimmät kommentit

Evita suosittelee

Täydellinen kasvohoito

Talven kuivattamalle iholle >>

Kahvi suojaa muistia

3-5 kupillista päivittäin >>
 

Tilaa Evita-lehti

  • Travel Lite -hiustenkuivaaja
  • + EVITA 6 NROA
  • 29.90 euroa tilaa
  • Swarovski-kivinen kaulakoru
  • + EVITA 3 NROA
  • 9.90 euroa tilaa
  • Helmiäistauluinen rannekello
  • + EVITA 3 NROA
  • 9.90 euroa tilaa
  • Upea uudistunut naistenlehti
  • + EVITA 6 NROA
  • 29.90 euroa tilaa