Evita

Joulutervehdys!

Ihanaa ja nautinnollista aattoa! Terveiset lastenjoulukirkosta, jossa kävin yhdessä oman perheeni kanssa. Äidin, sisareni ja kummityttöni sekä parhaan ystäväni. Se on ehkä ainoa selkeä perinne, josta pidämme kiinni. Aika uusi perinne, koska olen asunut tällä alueella vasta jokusen vuoden. Silti tästä yhteisestä yhdestä tunnista on tullut tärkeä meille kaikille.

Olen ollut aikaisemmin jostain syystä perinnevastainen. Omaa tyhmyyttäni. Ajattelin, että "sitten, kun saan lapsia". Samaan aikaan pelkäsin perinteiden tekevän minusta "vanhan". Heh heh! Aikamoinen pösilö. Perinneruokien tekeminen on jäänyt oppimatta. Juuri päätimme äidin kanssa, että hän opettaa meidät tekemään kunnollisia karjalanpiirakoita. Rypytykset kaikkineen. Sitä varten, että perinne pysyy yllä ja viemme jokainen sitä eteenpäin.

Jouluperinteisiin kuuluu meidän perheessä myös älyttömät joulukoristeet, kuten pahviset punaiset tontut, jotka viritetään oviin ja ikkunoihin muovitulpilla. Äidin mielestä ne ovat hienot, minä olen toistaiseksi vähän toista mieltä. Mutta menköön, ne tuovat mieleen omaa lapsuutta. Oma äitini on jouluihminen ja hän rakastaa kaikkea jouluun liittyvää jokaista pientä yksityiskohtaa myöden. Vaikkakin vanhemmiten on antanut monen asian mennä sormien välistä ja nauttii vain yhdessäolosta.

Siitähän tässä kaikessa on kyse. Yhdessä oleminen. Kun käveltiin äsken takaisin kirkolta, koin hyvin syvän rauhan ja pysyvyyden tunteen. Tässä on tänään mitä olen, kuka olen. Vuosien etsinnän jälkeen.

En oikein tajunnut kirkossa, kun aloin vaan yhtäkkiä itkeä, mistä itku tuli. Itku on puhdistumista, uudistumista, vanhan poispurkamista. Olen viime vuosina elänyt hetkiä, jolloin olen tehnyt raivausta vanhan ja "uuden" välillä. Olen nyt SE, jota lähdin hakemaan vuonna 2005. Nyt se on totta. OLEN OIKEASTI ONNELLINEN. Voiko se olla totta? Voi, Sanna. Kyllä se voi olla totta.

Toivon jokaiselle lukijalle uskomattoman kaunista joulua ja parhainta vuotta 2012. Toivon, että elämääsi astuu valo ja kirkkaus. Anna kiitollisuuden astua jokaiseen hetkeen ja myötätunnon ajatuksiisi.

Olen alkanut vahvasti olla sitä mieltä, että meistä pidetään hyvää huolta, kunhan jaksamme pitää huolta omasta mielestä hyvillä ajatuksilla ja teoilla.

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2012!

Rakkain terveisin, Sanna

Hieno jouluajatus

Tässä hyvä ajatus Dr.Wayne Dyeriltä.

Ihanaa joulun odotusta!

Itseensä imevä TV

Talvi. Huomaan avaavani tv:n joka ilta uutisia varten, tottakai. Sen jälkeen teen ruokaa, tv mölisee taustalla. Pidin pitkän tauon jossain vaiheessa tv:stä, mutta nyt huomaan välillä jälleen että tv todella "unohtuu" päälle. Tai jätän sen päälle. Tv pitää seuraa kynttilöiden kanssa.

Asun yksin. Olen asunut kodissa, jossa aina on ollut jonkinlaista meteliä. Paljon lapsia, kotieläimiä, sukulaisia ja ystäviä kylässä. Meillä oli aina joku kylässä, kotona oli aina ovi auki kaikille. Naapurin lapsille, sedille ja tädeille. Mummo oli usein meillä. Aina touhuttiin jotain ruokaa, leivonnaisia. Kahvi porisi lähes taukoamatta. Olen siis tottunut meteliin ja touhuamiseen.

Rakastuin hiljaisuuteen, kun löysin meditaation kautta läsnäolon ja nautinnon pelkästä olemisesta. Aluksi hiljaisuus tuntui turvattomalta. Tajusin muutama viikko sitten, että nukahdan päivätorkuille kun taustalla on pieni äänensorina eli tv. Aikaisemmin luulin, etten osaa ollenkaan nukkua päivällä.

Eli tv toimii hienosti silloin tällöin apuvälineenä.

Sitten on sen ikävät puolet.

Lauantai-iltana luin kirjaa sohvalla, tv oli jäänyt päälle. Kello löi reippaasti yli puolen yön. Kirkumista, pauketta ja räiskintää. Kovia ääniä, musiikin sykettä. Jatkoin lukemista, vaikka äänet välillä ärsyttivät. Olin niin keskittynyt lukemiseen, että yksinkertaisesti jätin tv:n metelin huomioimatta. Puoli kahden aikaan yöllä tajusin, että ehkä oli aika siirtyä omaan sänkyyn. Suljin tv:n, sammutin valot, puhalsin kynttilät.

Etsin hyvää asentoa peiton alla. Tein hengitysharjoituksia. Keskitin ajatukseni kehoon, syvennyin olemaan läsnä lämpimän peiton alla. En saanut unta. Hetken päästä huomasin päässäni toistuvat äänet. Sama sykkivä ääni, joka oli paukuttanut tv:ssä, räiskähdykset ja kirkuvat toistot. Hektinen "kiire", tv-kiire, oli jäänyt kehooni ja mieleeni.

Nukahdin vasta noin puoli neljän aikaan aamulla. Nukuin silti hyvin, onneksi oli viikonloppu.

Seuraa vaikkapa uutisia ja niiden rytmiä. Tai lastenohjelmia. Kaikessa on "syke". Haluaisin tietää kuinka nopea tämä "syke" on. Maksimissaan 30sek - 1min per aihe. Jopa minuutti on liian pitkä. Yhden musiikkikappaleen pituus on arviolta noin 3'30min. Ajattele, että se tuntuu usein tv:ssä pitkältä ajalta. Piiiiiiiiiiitkä musiikkivideo. Jos tv on päällä koko ajan, niin kuin minulla lauantaina, keho rytmittyy tv:stä tulevien äänien kautta. Eikö ole aika mielenkiintoista?

On siis täysin mahdotonta, että voisi heti nukahtaa, kun tv:n laittaa kiinni. Joku ehkä onnistuu, mutta minä en ainakaan.

Keramiikkatöitä ja käsillä tekeminen

Mikään ei tuota yhtä paljon iloa kuin onnistumisen ilo. Kävin tänään joulumyyjäisissä Helsingissä Albertinkadulla tuttavani keramiikkapajassa, josta löytyi aivan ihania asioita. Puhuimme käsitöistä ja niiden tervehdyttävästä vaikutuksesta omaan mieleen.

Muistan omasta lapsuudesta erittäin hyvin ajan, jolloin soitin erilaisia instrumentteja, lauloin ja tanssin. Rakastin sävellellä omia kappaleita, jotka valitettavasti jäivät syndikkani uumeniin, kun se annettiin eteenpäin. Rakastin laulujen sanoitusten tekemistä. Lisäksi saatoin tehdä erilaisia kuvakirjoja, joihin liimailin valokuvista sekä lehtileikkeistä kuvia ja keksin niille tarinoita. (Elämäntaidonvalmennusta ja unelmapäiväkirjoja jo lapsena, tietämättäni.) Sen lisäksi tein usein c-kasetteja, jonka kappaleiden väleihin kerroin juttuja. (Radion tekemistä jo junnuna.) Lähetin c-kasetteja kirjeenvaihtotovereille ulkomaille. Pen-Pals, jos muistat. Kansainvälinen pen-pals -järjestö lähetti sinioranssin lapun kotiin, jossa oli kaverin osoite. Muistan kuinka innoissani olin onnistuessani kuvakirjoissa tai c-kasettien tekemisessä. Nykypäivään verrattuna niiden tekeminen todella oli käsityötä. Ja taidetta.

Innostumisen ja onnistumisen ilo.

Nyt useimman käsityöksi jää facebookissa hengaaminen tai netissä surffailu. Siinä ei paljon onnistumisen tunteet innosta.

Kutominen, keramiikkatyöt, korujen askartelu, huonekalujen tuunaaminen, maalaaminen...mikä tahansa, jossa tuntee purkavansa omaa luovuuttaan. Jokainen on luova. On vain alettava jostain ja katsottava mihin innostus vie. Käsillä tehdessä ajatus pysyy tekemisessä. Se ei poukkoile sinne tänne. Ruuanlaitto on läsnäoloa samalla tavalla. Parasta läsnäolon harjoittelua mitä on.

Sushipuikoille hienot alustat.

Jaana Sarpaniemi tekee myös rakupolttoja eli RAKU on perinteinen japanilainen tapa tehdä keramiikkaa. Siksi osa pinnasta on musta. Polton jälkeen tulikuumat esineet nostetaan rakupihdein sahanpuruun savustumaan ja hetken kuluttua esineet jäähdytetään nopeasti kylmässä vedessä. Tämän takia lasitus on täynnä pieniä halkeamia. Japanissa kuulemma nimenomaan näitä halkeamia tutkitaan innokkaasti ja niistä ennustetaan tulevaa.

Upeita tuliaisia tai lahjoja vaikkapa ulkomaille vietäväksi.

Tässä oma suosikki, joka tulee oman ruokapöydän päälle:

Jaana tekee horoskooppivaaseja, joihin voi laittaa vaikkapa hedelmiä tai istuttaa kaktuksia omalle pöydälle. Tämä on oinas.

Tämän viimeisen kolmen sarjan nimi on "Kuolemanpelko". Aika hieno.

Jaanan pajan löydät Helsingistä Albertinkatu 27, sisäpihasta. Voit käydä piipahtamassa ja vaikkapa tilata juuri sellaisen kuin haluat.

Keskittyminen

Keskityn tällä hetkellä kirjani kirjoittamiseen, radion tekemiseen ja luentojen pitämiseen. Kalenterini näyttää kuin aikoinaan koulun lukujärjestys alaluokilla. Hyvä järjestys, lukujärjestyksestä on pidettävä kiinni. Nautin keskittymisestä ja pienestä paineesta. Se saa yltämään huippusuorituksiin.

Olen poistanut ympäristöstä kaiken häiritsevän, joka haittaa keskittymistäni. Minulla on tavoite, maali, jota kohden olen menossa. Jännä seurata itseään, miten elämäni on muuttunut viimeisten vuosien aikana. Se muuttuu nyt tällä hetkellä vielä sellaisella vauhdilla, että en pysy välillä itsekään mukana. Tavoitteeni kirkastuu koko ajan, keskittymiseni voimistuu ja annan mennä.

Aikaisempi elämäni ilman oikeita tavoitteita ja suuntaa, tuntuu käsittämättömältä tällä hetkellä. Taakse päin katsoessani, näen mustan sekavan pilven, joka lensi tuulessa sinne tänne ja meni uudelleen ja uudelleen sekaisin. Välillä se itki ja satoi, välillä se kasvoi ukkospilveksi. Sitten se vaan eräänä päivänä hajosi. Sadepisarat kastelivat siemenen, josta kasvoi puu.

Puu kasvaa nyt terhakkaana, se on kukkinut muutaman oksan verran. Jotkut pörriäiset ovat käyneet hakemassa mettä sen kukkasista. Se on vielä ohut, ei kovin montaa rengasta. Mutta se on hyvin sitkeä ja vahva. Kuin nuori haapa tai koivu, tai ehkä pihlaja. Samalla puu kasvattaa juuriaan. Ne kaivautuvat koko ajan syvemmälle, löytävät oman tiensä muiden juurien ohi samalla sekoittuen niiden kanssa.

No joo.

Huomaan, että olen lakannut huolestumasta. Se järjetön pelon määrä mitä kannoin mukanani aikaisemmin on poissa. Suurin pelko oli vastuu. Vastuun ottamisen vaikeutena oli tietämättömyys siitä mitä vastuu tarkoittaa.

Nyt menen, teen, uskon ja luotan siihen, että maailma kantaa. Tottakai se kantaa, koska kannan itse sitä. Yhdessä muiden kanssa.

Sähköinen viestintä: hyvinvointia edistämään vai huonontamaan?

Olen ollut jonkun aikaa ilman nettiyhteyksiä kotona. Olen niin lähellä jotain "tukipistettä", että kotiini tulee virtaa liian paljon, jonka takia vikaa on korjattu. (En ole nörtti, en ymmärrä koko aiheesta hölkäsen pöläystä.) Yhteyden puuttuminen ei ole tuntunut MINUSTA miltään, koska olen oppinut nauttimaan tilanteesta, kun jokin yhteys puuttuu. Jää enemmän konkreettista aikaa itselle.  

Yhteyden puuttuminen on enemmänkin häirinnyt kaikkia muita. Sähköinen viestintä on mennyt niin pitkälle, että KAIKKI todellakin toimii pelkästään sähköisesti. Viime viikon uutinen ikäihmisten osaamattomuuden huolesta on aiheellista. Resursseja tosin tämän ongeman hoitamiseen ei ole, joten jää meidän nuorempien vastuulle huolehtia omat isät ja äidit ajantasalle. Mikäs siinä, koska se on hauskaa yhdessäoloa ja autan mielelläni.

Samalla, kun katsoin uutista tv:stä, huomasin kuvassa vanhuksia jotka:

a) lukivat sanomalehteä

b) kutoivat

c) juttelivat keskenään pöydän ympärillä

Hassua, että ME nuoremmat haemme itsellemme tällaisia hetkiä ihan ohjauksen kanssa. Jos kamera olisi käynyt vaikkapa parikymppisten päivässä tilanne olisi mitä todennäköisimmin ollut tämä:

a) näppäillään kännykkään

b) korvanapit korvissa näppäillään kännykkään

c) surffataan netissä, korvanapit korvissa näppäillään kännykkään

Ehkä vähän karrikoidusti, mutta ymmärrät mitä ajan takaa. ;)

On todella fantastista ja upeaa, että maailmassa on niin hienoja keksintöjä ja tiede on pitkällä, se on tehty meidän avuksi. Välillä taas tuntuu ja näyttää siltä, että kaikki kääntyy meitä vastaan. Mennään ahneuksissa liian pitkälle ja etsitään kaikesta tapoja, miten voisi päästä sieltä mistä aita on matalin. Sen takia varmasti moni on lähtenyt etsimään onneaan takaisin metsästä ja heittää kaiken teknologian roskiin. Mikä nyt EI sitten taas ole vastaus yhtään mihinkään muuhun kuin karkuun juoksemiseen. Jos meillä on kaikki kokemus neandertaalin ihmisestä tähän päivään ja tiede, joka tällä hetkellä auttaa meitä tekemään ihmeitä (esim. HIV-epidemia ollaan saamassa kuriin Afrikassa), niin voisimme luoda itsestämme superihmisiä.

Tässä vähän aiheen laidasta, mutta haluan silti ottaa tämän esille. Tällä hetkellä vellova karppausvimma: ovatko kymmeniä vuosia ravintoa ja ravinnon vaikutuksesta ihmiseen tehdyt tutkimukset väärässä? VARMASTI. Hiilihydraatit ovat ihmiselle pahaksi, suolattu silava hyväksi. Hohhoijaa. British Medical Journal teetti tutkimuksen täysjyväviljoista, joiden kuitu pienentää riskiä sairastua suolistosyöpiin. Mutta koska on trendikästä karpata, niin nyt karpataan. Ihmetellään miksi karpatessa on koko ajan hernenenässä (koska hiilihydraatit tuottavat hyvänolon tunnetta = nautintoa). Ei sillä ole niin väliä vaikka sydänkohtaus odottaa. Pekonihan on sitä paitsi herkkujen herkku, erityisesti brien kanssa. Suomalaiset ostavat lisäksi tällä hetkellä pullaa enemmän kuin koskaan. Herkuttelupäiviin karppauksen kanssa. Toki.

Laihtumiseen, hyvinvointiin ja terveyteen EI OLE mitään kikkakolmosia. Siihen pätee vain nämä kolme asiaa: syö oikeanlaista ruokaa, nukkuu tarpeeksi ja harrasta liikuntaa, jossa syke nousee (vähintään 3-5 kertaa viikossa). Mutta kun ei jaksa...

Meillä on superruokaa, meillä on upeat yhteydet käytettävissä tiedon hakuun, meillä on laitteita ja välineitä liikunnan ilon lisäämiseen, meillä on ymmärrys terveydestä ja hyvinvoinnista satojen vuosien tutkimustiedon (kurkkaa vaikka linkistä Leonardo da Vinci) takaa. Kaikki tieto ja taito on meissä itsessä.

Millä tavalla aiot käyttää kaikkea oman hyvinvointisi edistämiseen? Millä tavalla teet omasta elämästäsi superia?