Hyvinvointi

Kuinka herkistät intuitiotasi?

Anna sisäisen tietosi ohjata sinua niin arjessa kuin elämän suurissa valinnoissa. Näillä ohjeilla opit käyttämään sitä paremmin apunasi.

1. Luota oivalluksiisi

 Olet ehkä joskus kieltäytynyt työstä, vaikka sen ottaminen olisi ollut järkevää. Päätös kuitenkin tuntui oikealta. Kun sinulle on pian tarjottu vielä kiinnostavampaa työtä, tajuat, että aavistuksesi oli todellakin oikea. Tästä intuitiossa on kyse. Intuitio on sanaton ja äkillinen oivallus, joka ei perustu loogiseen ajatteluun. Intuitio on psyyken alitajuista toimintaa, joka ohjaa sinua kaiken keräämäsi, myös unohtamasi, tiedon perusteella. Kun saat vahvan oivalluksen, uskalla luottaa siihen ja toimia sen mukaan. 

2. Erota intuitio toiveista ja peloista

Toisinaan iskee voimakas, painostava tai kutkuttava tunne: nyt lottonumerot ovat oikeat, juhlat menevät taatusti pilalle tai lentokone putoaa. Koska psyykesi sisältää myös kaikki toiveesi ja pelkosi, saatat joskus sekoittaa intuition niihin. Intuition tunnistat siitä, ettei siihen liity tunnetta. Se on vain neutraali oivallus. Opettele kuulostelemaan, onko aavistuksessasi mukana jokin tunne tai selittelyä. Silloin kyse ei ole intuitiosta. 

TYKKÄÄ JA JAA KAVEREILLESI

EVITAN huipputarjous!

Tilaa Evitan 5 numeroa hintaan 19,90! Saat tilaajalahjaksi Lumi Evening Duo -iltalaukun (arvo 120,00 €).

Lue lisää

Kommentoi ja osallistu

Lisää aiheesta

Kuinka lopettaa valittaminen?

Hyvinvointi

Kuinka lopettaa valittaminen?

01.10.2012 • Itsetuntemus

Valittaminen helpottaa oloa ja yhdistää porukan. Se myös syö valtavasti energiaa ja lisää kiukkua.

Seitsemän keinoa parempaan muistiin

Hyvinvointi

Seitsemän keinoa parempaan muistiin

05.9.2012 • Itsetuntemus

Unohdatko usein, mitä olit juuri sanomassa tai tekemässä?

Kuinka keskittyä paremmin?

Hyvinvointi

Kuinka keskittyä paremmin?

14.8.2012 • Itsetuntemus

Jos ajatuksesi harhailevat työpäivän aikana, yritä näiden neuvojen avulla keskittyä asiaan kerrallaan.

Lue myös

Anna palautetta ja voita Isadoran meikkejä!

Kilpailut

Anna palautetta ja voita Isadoran meikkejä!

14.5.2013

Anna palautetta uusimmasta Evitasta ja voita meikkipaketti.

Näin puet puolihameen klassisesti

Kauneus ja tyyli

Näin puet puolihameen klassisesti

25.4.2013

Selkeälinjainen hame on varma valinta töihin.

Voita Oscar de la Renta -tuoksu

Kilpailut

Voita Oscar de la Renta -tuoksu

15.5.2013

Arvomme romanttisen tuoksun, jossa on jasmiinin ja vaniljan pehmeyttä. Osallistu!

Tilaa Evita-lehti

Lumi-iltalaukku
+ EVITA 5 NROA

Tilaa hintaan 19.90 €

Evitan huipputarjous
+ EVITA 5 NROA

Tilaa hintaan 19.90 €

Voita pöytäpuutarha!
+ TILAA EVITA

Tilaa hintaan 19.90 €

Upea uudistunut naistenlehti
+ EVITA 5 NROA

Tilaa hintaan 19.90 €